torstai 15. joulukuuta 2011

Joululomalle vihdoin!

Tänään alkoi vihdoin kauan odotettu loma! Ihanainen joululoma kestää hieman yli 2 viikkoa, en tosin ole aivan varma minä päivänä koulu oikeasti alkaa vuodenvaihteen jälkeen. Hieman höllemmin koulussa on jo otettu viime viikosta lähtien kun kaikki tentit ja palautukset on plakkarissa. Ensimmäisen lukuvuoden saldo näyttää omalta kohdaltani hyvältä, paremmalta kuin koskaan melkeempä :D Olen saanut arvosanoiksi suurimmaksi osaksi nelosia, mikä vastaa kaiketi 8-9 "norminumeroissa". Näin hyvin kouluni ei ole sujunut sitten yläasteen jälkeen joten voin olla tyytyväinen :) Kai se on kun opiskeltava aihe edes suurimmaksi osaksi kiinnostaa eikä ole sitä pakkopullaa, kuten esim lukiossa oli tuhottomasti historiaa ja uskontoa näin esimerkiksi.

Olin tänään koulun jälkeen ahkera ja kävin Helsingin Esportissa hotjoogassa. Tuntuipa yllättävän rankalta 2 salipäivän jälkeen kun tehtiin paljon tasapainoharjoituksia ja "istuttiin tuolilla" ilmassa. Lisäksi yli 40 asteen lämpötila (normaalisti 35-38) tuntui hieman liian kuumalta. 60 minuutin tunnista selvittiin kuitenkin kunnialla ja menin vielä käymään salin puolella hetken jäähdyteltyäni. Hieman melkein jopa palelin tuolla normaalissa lämmössä kun olin ehtinyt jo tottua siihen kuumuuteen :D

Testattiin tänään myös viereemme avattua uutta Thairuokapaikkaa. Annokset olivat sopivan kokoisia verrattuna meidän alakerran kiinalaiseen. Siellä annokset kyllä maksavatkin enemmän ja ruokaa on aina yli tarpeen. Itse otin jättikatkarapuja valkosipulikastikkeella ja lisukkeeksi nuudeleita. Hieman ärsytti kun omassa annoksessani oli myös todella paljon sieniä, niistä kun en niin välitä. Onneksi Samille sentään maistui :) Avajaistarjouksena kaikki annokset olivat 6,90€, joten ihan passeli hinta ainakin tällä hetkellä. Tiedä sitten mitkä oikeat hinnat tulevat olemaan.


Käytiin myös Sellossa kahvilla Robert's Coffeessa kun halusin mennä kokeilemaan suklaakahvia :) Hyväähän se oli ja piristi sopivasti kun olen ollut koko viikon tosi väsynyt. Käytiin myös hakemassa Samille uudet farkut ja uusi tummansininen kauluspaita kun sopivasti tänään oli palkkapäivä. Tuttu juttu kävi taas, palkka tuli ja palkka meni. Itse katselin tänään nettikaupoista urheiluvaatteita, mutten löytänyt mitään kivaa jota olisin innostunut tilaamaan. Ostin eilen uuden salipaidan, pinkin Niken Fitnesstopin jossa oli sisäänommeltu urheiluliivi. Nyt sitten kelpaa salilla käydä vaikkei se olekaan mikään "Säshönkilpailu" kuten ystäväni S aikoinaan sanoi ;D





Tilasin myös H&M Homesta meille uudet käsipyyhkeet kun vanhoihin olen kyllästynyt :) Hintaa ei ollut kuin 4,95€ kun olivat alennuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3