sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Söndag 05/02/12

Eilen olikin oikein monitoimipäivä kun ehdin tehdä vaikka mitä. Ensin olin töissä 7-9.30 ja oli erityisen miellyttävä päivä pitkään aikaan! :) Kiitos tästä Annille. Työpäivän piti kestää 11 asti, mutta ei siellä ollutkaan mitään tekemistä niin pääsin kotiin takaisin nukkumaan.

Tyhjää on
Olisin halunnut toki nukkua työpäivän jälkeen pidempään kuin kahteen, mutta pojat änkesi tänne sitten pleikkareittensa kanssa niin se niistä unista. Olin semikoomassa koko illan eikä edes pari kultalonkeroa auttanut asiaan :( CSI:ta tuli katsottua muutama jakso pitkästä aikaa ja yllättäen olin myös servulla. Tänään voisi ottaa itseään niskasta kiinni ja lukea huomiseen välitenttiin.


Kävin tänään aamulla reippaana ostamassa uudet kengät vanhojen rikkinäisten Spirit Storen kenkien tilalle. Eihän mulla niitä ollutkaan vasta kuin kahdet ja molemmat hajosi heti. Ostin Martinsista melko samantyyliset kengät kunnon pohjilla. Ei varmasti mene halki tai lähde pohjasta irti kuten noissa huonoissa kengissä.

Martin's 49,90€
Kävin myös poikkeuksellisti vain sisustuskaupoissa vaikka mun piti käydä katsomassa vain kenkiä. En siis eksynyt vaatekauppoihin :) Pentikillä olisi ollut vaikka mitä ihanaa, mutta eipä sieltä paljon opiskelijabudjetilla mitään ostella. Olen kyllä päättänyt, että jossain vaiheessa haluan ujuttaa meidän olkkariin jonnekkin Pentikin pallojalkavalaisimen vai mikä sen oikea nimi nyt onkaan.

Muki Lexington/Oliva

Kynttilät Tiimari

Saippuapullo + hammasharjateline Hemtex
Nyt lähden reippailemaan Suvin kanssa pienellä kävelyllä ja käyn samalla äänestämässä :) Tuolla onkin niin mukavan aurinkoinen ilma. Miestänihän en saa kävelylle millään ilveellä vaikka olisi kuinka kaunis ilma tahansa. 

5 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia!

    www.getnailedlove.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tänään iskikin kauhea sisustuskuume pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo tiimarin kultaiset kynttilät! Oliko kalliit? :)

    VastaaPoista
  4. KIS: Ei ollu kalliita, isompi taisi olla 5,99 ja pienempi vissiin 4,99 ja olivat vielä 20% alessa eli kokonaishinta jäi alle kymppiin :) Paloaikakin on molemmissa pitkä, isossa yli 100h ja pienemmässä taisi olla 70h!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3