keskiviikko 29. tammikuuta 2014

On Wednesdays we wear pink!

Tämä lause on painunut mieleeni eräästä nuoruuteni huippuleffasta, kuinka moni tunnistaa? ;) Selailin eilen omaa blogiani (kuinka dorkaa), sillä kaivelin vanhoja kuvia vaatteista, jotka ovat nyt myynnissä Huutonetissä. Päätin, että nyt on aika luopua niin monesta turhasta vaattesta kuin mahdollista ja jos onnistun, tarkoitus olisi myös luopua kahdesta ennenkuin hankin yhden uuden.

Neule ja paita Gina Tricot / Housut Guess / huivi Pieces
Lisäksi olen myös tehnyt päätöksen ostaa pelkästään hieman laadukkaimpia vaatteita, eli Ginan ja hennesin neuleet saavat nyt koittaa jäädä kauppaan. Ne kun tuppaavat nukkaantumaan hetkessä niin miksei sitten ostaa mieluummin laadukkaan vaatteen vaikka hintaa olisi hieman enemmän. Kävin uudenvuoden jälkeen Guessilla shoppailemassa siellä ja voi kuinka erilaista oli oikeasti saada palvelua sekä vaatteet olivat aivan eri luokkaa.


Kenties näissä kuvissa on hieman muutakin uutta, ainakin sellaisille jotka minua päivittäin joutuvat kestämään. Nimittäin anoppini teki minulle eilen sinettipidennykset ja nyt sitten päässäni on aina tukkaa. Klipsit olivat kivat, mutta en niitä kovinkaan usein jaksanut asentaa. Nyt on sitten pakko!


Kerrankin myös ulkona paistoi aurinko ja pääsin työmatkoillani nauttimaan kauniista säästä. Aurinko myös piristi sen verran, että salille meneminenkään ei tuntunut niin pakkopullalta. Viime päivinä tosissaan treenaaminen on alkanut vaatia veronsa, mutta kyllä tämä tästä! Kun huomasin maanantain tehotreenien jälkeen edistystä ja kipeitä lihaksia, siitäkin sai uutta voimaa. 

Huomenna tiedossa onkin taas tiukka koulupäivä innovaatioiden parissa sekä viikonloppuna pääsen nörtteilemään taas cs:n pariin, sillä Assemblyt ovat tänä viikonloppuna. Nyt kuitenkin takaisin raidin pariin, palaillaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3