keskiviikko 24. elokuuta 2011

Vapaapäivä!

Tänään olikin sitten niin jännittävä vapaapäivä että huhhu. En siis tehnyt mitään hyödyllistä koko päivänä ellei lakanoiden vaihtoa lasketa. Ihanaa että sai aamulla nukkua niin pitkään kun vaan pystyi. Olikin univelkaa noiden viimeisimpien aamuvuorojen jäljiltä. Heräsin puoli 12 siihen kun posti kolahti kun odottelen uutta rannekoruani saapuvaksi :) Eihän sieltä kuitenkaan mitään tullut, kasa mainoksia vaan :(

Päivän ohjelmaan kuului tänään paljon kokkausta kun ensin tein meille herkkuaamupalat :) Päivälliseksi tein yhtä lemppariani eli tulista kanasalaattia. Sitä voisin ainakin vielä toistaiseksi syödä vaikka joka päivä. Pilkkiä tuli myös pelattua tänään, ei vieläkään saatu sitä 2kg:n haukea :(

Illalla mentiin Barona Areenalle katsomaan Blues-Växjö Lakers harkkapeliä jonka ruottalaiset sitten vei 3-6. Peli näytti kuitenkin paljon paremmalta kuin ensimmäinen harkkapeli Ilvestä vastaan. Silloin peli oli todellista säheltämistä molemmilta ja syötöt ei menneet perille. Ei ihmekkään että silloin lopputulos oli 1-0 Bluesille. Viikonloppuna pelataan myös Blues Challenge-turnaus ja perjantaina olisi tarkoitus mennä jotain peliä kattelemaan.

Blues-Växjö Lakers

Varsinainen sm-liigahan alkaa 15.9 ja Bluesin ensimmäinen peli on Lahdessa Pelicansia vastaan. Tuleekohan taas takkiin niinkuin melkein jokaisessa näiden kahden välisessä ottelussa viime kaudella :D Ensimmäinen kotiottelu onkin sitten 23.9 Ässiä vastaan. Täytyykin varmaan käydä katsomassa jokainen kotiottelu tällä kaudella kun tuli sitten pitkän tauon jälkeen kausarikin hommattua. Kiitos Samin kulttuuriseteleiden jäi kausarille hintaa huimat 50e, huh kun on kallista :))

Huomenna onkin sitten kiva päivä tiedossa nimittäin ollaan menos Suomenlinnaan päivävisiitille. Kiva mennä hieman tutkimaan linnoitusta ja muutenkin mennä vähän ulkoilemaan kun on luvattu kivaa säätä. Kaivarin Kanuunassa olisi myös kiva käydä mutta tuskimpa toi ukkeli jaksaa enää Suokin reissun jälkeen sinne lähteä :D


Mun piti tänään tehdä jotain poikkeuksellista, nimittäin ottaa päivän asu kuva mutta se nyt jäi kans huomiselle :D Kuvaaja kun on pelaamassa lätkää ja en jaksa alkaa säätämään yksin :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3