tiistai 24. huhtikuuta 2012

Valehtelevat viettelijät

Yksi lempparisarjoistani alkaa vihdoin Nelosella 14.5, kyseessä siis Valehtelevat viettelijät eli itselleni tutummin Pretty Little Liars. Sarja kertoo 5 lukiolaistytöstä, joista kuitenkin 1 poistuu joukosta murhan vuoksi. Sarja perustuukin tämän murhan setvimiseen ja murhaajaehdokkaita onkin enemmän kuin riittävästi. Murhattu Alison jää kummittelemaan pieneen kaupunkiin Arian, Spencerin, Hannahin ja Emilyn kiusaksi. Mystinen A lähettelee heille tekstiviestejä sisältäen salaisuuksia, jotka vain Alison tiesi.


Miljöönä sarjassa toimii Rosewoodin pikku kaupunki, jossa ei ilmeisesti asu kuin rikkaita ihmisiä. Sarja sortuu hieman perinteisyyksiin ympäristönsä kanssa ja myös henkilöhahmot ovat melko ennalta-arvattavia, jenkkisarja kun on kyseessä. Kuitenkin sarjassa on paljon ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä ja odotankin itse innolla 3. tuotantokauden alkua, sen verran jännään paikkaan kun kakkoskaudella jäätiin.


Täytyy myöntää, että olin melko yllättynyt kun kuulin sarjan tulevan Suomen ohjelmistoon. Yleensä kaikki hyvät sarjat joita seuraan eivät päädy Suomeen asti. Tässäkin tahti on jopa yllättävän nopeaa, sillä sarja on alkanut jenkeissä vasta 2 vuotta sitten. Joskus ainakin itsestäni tuntuu, että kaikki hyvät sarjat ovat jo lopuillaan jenkeissä kun ne saadaan Suomeen. Suosittelen tätä sarjaa kaikille Gossip Girlin (tai vastaavien) ystäville, sillä onhan näiden sarjojen takana sama tiimi!

2 kommenttia:

  1. Itse just näin ton mainoksen!! Pakko alkaa kattomaan! Mut ai kauhee ku luin ton alun et joku murhataa ja se jää kummittelemaan yms. niin tule ihan täykkärit mieleen:D mutta tuskin on samanlaista!

    VastaaPoista
  2. Joo todellakin kannattaa kattoa! Täytyy ehk viel sanoo tosta murhasta sen verran, ettei sitä ite tapahtumaa näytetä ainakaan mun muistaakseni :) Mut enempää en kerrokaan niin säilyy sulla jännitys! Ja ei toi nyt sillee aaveeks jää kummittelemaan, mut näät sitten :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3