maanantai 27. toukokuuta 2013

Uudelleenlöydetty rakkaus

En tiedä miksi tiemme erkanivat 8 yhteisen vuoden jälkeen kuin seinään, mutta nyt olemme palanneet toistemme elämään ainakin hetkellisesti. Ei, en puhu kenestäkään henkilöstä vaan tietokonepelistä. Monta nimeä sillä on, mutta useimmat tuntevat sen nimellä CS. Nimiähän löytyy rakkaalta monta muutakin, mm. Counter-Strike, kynäri, kyny tai kaundr.


Mutta mihinkäs seepra raidoistaan pääsee niin mitenkäs kynärinörtti pelistä pääsisi eroon? Ei mitenkään. Välissä on tullut tahkottua lähemmäs vuosi pelkkää wowia, mutta nyt Samikin innostui pelaamaan CS:GO ja houkutteli minut mukaan. Itse olen pelannut vain ja ainoastaan CS 1.6 (eli sitä oikeaa cs) ja olen aina ollut sitä mieltä etten ikinä tule muita kynäreitä pelaamaan. CS:ssä pelitunteja on yli 2000 (yli 83 päivää, melkein 3kk) eli servulla on tullut oltua. Itse olen sitä mieltä, että olisin voinut ajan huonomminkin käyttää, sillä kaikesta huolimatta, pelaaminen on sosiaalinen tapahtuma. Itse pelaaminen on myös vienyt minut sosiaalisiin tapahtumiin eli esimerkiksi lähiverkkojuhlille (lanit), jossa olen tutustunut niin moniin uusiin ihmisiin mm. Syopä, joka kuitenkin lukee tätä heti ekana!


Peli itsessään on vielä hieman outo, sillä tämä ei toimi mekaanisesti ollenkaan samanlaisesti kuin edeltäjänsä. En väitä olleeni hyvä koskaan tässä pelissä, mutta nyt olen kyllä aivan paska. Pislarundit ovat ainoita, jolla voi pärjätä kun pislalla ei voi nännittää. Tässä pelissähän ei voi nännittää millään tavalla ja se vaatii taas hieman opettelemista. (Lukijoilleni jotka eivät pelaa: nännittää eli ampua nappi pohjassa silmät kiinni ja toivoa että osuu).

Selailin myös samalla hieman vanhoja screenshotteja 1.6:sen puolelta ja voi luoja millä nimillä tätä peliä on tullut pelattua! :D Oikea nimimerkkinihän on P i n x e d, nimenomaan välilyönneillä, mutta aina sitä ei tule käytettyä. Nimimerkki riippuu klaanista, pelinlaadusta ja väsymyksen tasosta.

Esimerkkejä nimimerkeistä: (klaani)

P i n x e d (niF)
Pirjo-Marjatta
Tzeppon anakonda 
Gaylord :D (hectic)
Lähetysmisvalo ( -o-(=)-o- )
mhv 
Lemmenparoni
Eki
Rakastu räppäriin

Sellaisia kauniita nimiä olen keksinyt itselleni. GO:ssa ei pystykään kikkailemaan nimien kanssa vaan joutuu tyytymään Friends-nickiin.

Toivotaan, että tämä uusi kynärivillitys kestää taas jonkun aikaa. Nyt kuitenkin kesällä olisi taas aikaa pelailla, kun toivottavasti ei tarvitse keskittyä liiemmin koulunkäyntiin eikä töihin. Wowikin jää kohta raideilta kesälomalle, joten sekään ei enää haittaa. Kesällä on muuten luvassa taas Assemblyt, joten eiköhän siellä taas nähdä minut mahdollisen CS-compon merkeissä!

11 kommenttia:

  1. ai hitsi mä nauroin tolle :D " en puhu henkilöstä" oih:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkauden kohteita on monia ja otsikointi voi olla hämäävää ;)

      Poista
  2. Pirjo-Marjatta :D:D Maukan unelmien nainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin ;) onhan maukka aika monni eikun sonni :D

      Poista
    2. Toisaalta rohkenisin epäillä maukan suuntautumista wangslingin suuntaan ;)

      Poista
  3. Ei tiikeri eroon raidoistaan pääse eikä pupu cs:stä :p

    VastaaPoista
  4. Oikea CS loppu siihen, kun valve kaato 1.5 yhteysservut.. :D

    VastaaPoista
  5. voi hemmetti itekki lopetin joskus tammi-helmikuun aikoihin ja sen jälkee tahkonnu vaa wowia :D uskaltaiskohan koittaa taas kynyä ja jäädä koukkuun... en taida :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3