perjantai 14. helmikuuta 2014

Toimistoasu 14/2/2014

Tänään tein pikaisen pyörähdyksen toimistolla, sillä minulle oli tulossa vieraaksi asiakas, jonka kanssa suunniteltiin paljon mielenkiintoisia juttuja. Arvelin asiakkaani olevan suht rento, joten jätin jakut sun muut releet suosiolla kotiin. Arvaus osuikin oikeaan, sillä en halua missään nimessä olla töihin liian ylipukeutunut. Vaikka pukeutuminen onkin kivaa, ei tarvitse sentään sortua ylilyönteihin. 



Asun yläosaksi valikoitui tänään H&M:n kauluspaita, joissa on kyynerpäissä nuo laput. Aluksi vierastin nätä lappuja todella paljon ja jotenkin kuvittelin näiden sopivan vain ruotsalaisten miesten tyyliin. Ruotsalaisissa tunnelmissa ollaankin merkin suhteen ja oikeastaan nuo ovat aika ok. Paita on myös vaalen sini-valko-raidallinen vaikka kuvissa näkyykin hieman huonosti. Poikaystäväni kun tuli kotiin juuri kesken kuvien ottamisen, joten en kehdannut enää sitten enempää keikistellä peilin edessä tai parvekkeella. Vaikka kuvat on otettu kahden aikaan päivällä, on meidän kämppä pilvisinä päivinä auttamattomasti liian pimeä näihin asukuviin. Täytyisi siis saada jokaiselle päivälle oma kuvaaja paikalle.

Seppälä 99,95€
Ruskeat saappaani sanoivat myös sopimuksensa eilen irti, joten jouduin tänään metsästämään niiden tilalle uudet. Vetoketju kun alkoi irvistämään toisesta kesken työmatkan, fiilis oli mahtava! Onneksi olin kuitenkin lähellä kotia vielä siinä vaiheessa. Tilalle kävin tosiaan kotiuttamassa myöskin Seppälästä nämä mustat kaunokaiset. Näitä alkuperäisesti mietin, mutta silloin päädyin tuttuun ruskeaan. Tarvitsen kuitenkin töihin matalat, suht hillityt, mutta tyylikkäät saappaat, joita voin käyttää talvella asiakastapaamisissa. Nämä käyväy myyjän sekä omasta mielestäni hyvin siihen tarkoitukseen. 

Nyt kuitenkin on aika siirtyä vapaalle, sillä ensi viikolla aion viettää hieman lomaa molemmista työpaikoistani sekä koulusta, kuinka huikeaa! Työjuttuja on kuitenkin luvassa myös lomalle ja kouluhommia olisi myös tarkoitus hoitaa rästistä. Tällä hetkellä koen olevani myös sen verran terve jo flunssan jäljiltä, että aion huomenna käydä tunnustelemassa kuntosalilla käyntiä pitkästä aikaa. 

Muistakaahan myös lukea toista blogiani Fashionable Fitness Friendsiä sekä käydä osallistumassa siellä olevaan ystävänpäiväaiheiseen kilpailuun täällä. Hyvää ystävänpäivää ja viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Ompa nätit saappaat! En ookkaan pitkään aikaan vilkassut seppälän kenkävalikoimaa, pitää varmaan käydä kurkkimassa. Uudet saappaat ois itselläkin hankintalistalla, joskin (teko)mokkaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siellä on ollu nyt ihan nättejä ja hyviä kenkiä, taisi mun kengät olla ainoat hajoavat kappaleet. Nämä sattuivat vielä olemaan aitoa nahkaa :)

      Poista
  2. Tuo Hennesin paita on tosi kivan näkönen ja nuo kyynerpääpaikkaukset tuo kivan lisän tuohon! :)

    VastaaPoista
  3. kivat kengät :)
    http://roosaran.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Ihana asu ja olet muutenkin tosi nätti. Sulla on todella kivanoloinen blogi.:)
    http://neeeaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. ihana asu :-) ja hyvää lomaa !


    forangelseyes.blogspot.fi =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3