Huhhuh, nyt on kolmen viikon PT-kurssi ja ihmiskoe ohi. Perjantaina meillä oli näyttökokeet (läpi meni ja sain lisenssin!) ja lauantaina harjoittelimme vielä myyntiä. Kurssilla tuli paljon asiaa ja tulihan sitä monta asiaakin opittua.
Eniten jään kyllä kurssilla kaipaamaan ehdottomasti meidän hulvatonta ryhmää. Ensimmäisenä päivänä ensimmäiset 5 minuuttia meno pysyi vielä ehkä jotenkuten asiallisena, mutta sen jälkeen kouluttajat saivat kyllä huomata ettei tätä porukkaa saa ihan heti hiljaiseksi. Jos meidän ryhmä ei olisi ollut näin mahtava ja aktiivinen, tuskin olisin jaksanut kököttää kurssilla näin hyvin. 6 päivää viikossa melkein 10 tuntia päivässä tiukkaa asiaa + vielä ässän duunit olisi ollut liikaa kyllä mun pääkopalle. Kiitos vain ihanille tytöille, kun teitte tästä kolmesta viikosta ihanan kokemuksen <3
Nyt kun lisenssikoe on suoritettu, voin paljastaa tulevan työpaikkanikin. Perjantai-iltana selvisi, että pääsin Ison Omenan Fressiin töihin. Aloitusajankohta on vielä epäselvä, mutta tänään soittelen Fressiin päin ja todennäköisesti ensi viikolla olen jo ihan täysin virallisesti Fressiläinen. Tämä viikko kuluu vielä ässän parissa sekä käytän hyväksi nämä pari päivää, jotta oppari menee hiljalleen taas eteenpäin.
Kurssin jälkeen oli aika heittää aivot narikkaan viikonlopuksi, sillä ensimmäinen vapaapäivä kolmeen viikkoon oli koittamassa maanantaina. Lauantai-ilta kului Superpesiksen finaaleiden sekä WoWin parissa melko tuttuun tapaan. Areenat ei kyllä tällä kertaa mennyt ihan suunnitelmien mukaan kun ryhmämme otti enemmän dynamoon kuin vastustajat. En ole muuten myöskään ehtinyt hehkuttaa uutta konettani täällä. Aiemminhan koneeni ensinnäkin käynnistyi yli 5 minuuttia, mutta nykyään (kiitos SSD:n) koneeni käynnistyy n. 15 sekuntiin. Wowikin pyörii täysillä grafiikoilla eikä jokaisessa loading screenissä tarvitse jännittää kuinka kauan se tänään kestääkään. Pelikokemus on parantunut huomattavasti ja aluksi oli vaikea tottua lagittomuuteen. Jos nyt joutuisin palaamaan entiselle koneelleni, en kyllä tosiaankaan siihen pystyisi.
Nyt kuitenkin iskeydyn vielä toisen blogini pariin ja sitten oppari saa kyytiä, hyvää loppuviikkoa kaikille!
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
lauantai 30. elokuuta 2014
OOTD 29/8/2014
PT-kurssia on nyt takana omalta osaltani 2 täyttä viikkoa ja kivaa on tähän mennessä ollut. Paljon on tullut uutta asiaa, mutta paljon on tullut myös kerrattua vanhaa tuttua asiaa. Viime viikkoina olen päässyt harjoittelemaan PT-tuntien ohjaamista kurssikavereilleni ja omasta mielestäni olen suoriutunut hyvin. Onneksi olen ollut oman PT:ni ohjauksessa ja häneltä on hyvä ottaa hieman mallia miten PT-ohjaus käytännössä toimii. Ensi viikon perjantaina edessä on näyttökoe, jossa pääsen sitten tositoimiin arvioivien silmäparien alle. Saan ohjata kurssikaverilleni Lauralle kiinteyttäjän kuntosaliohjelman, jossa ohjelmaan tulee sisältyä 2 laitteilla tapahtuvaa liikettä, 2 vapailla painoilla tehtävää liikettä sekä 2 oman kehon painolla tehtävää liikettä. Kovasti olen jo viimeisen viikon miettinyt mitä kaikkea ohjelmaani sisällytän ja toivottavasti kaikki menee hyvin.
Viime päivinä asut ovat koostuneet lähinnä miljoonista eri urheiluvaatekokonaisuuksista, mutta eilen kävimme läpi ravitsemuspuolta, joten kerrankin pystyin olemaan "siviilivaatteissa" koko päivän, joten oli päivän asu kuvien paikka. Ensimmäinen syksyn asu tulee siis tässä:
Asu itsessään oli hyvin simppeli ja jalassa oli tietysti uudet Bakerin kumisaappaat. Vaikka kuvissa paistaa aurinko kivasti, oli kumpparit ja sadetakki oikea vaihtoehto tämän päivän ulkovaatetukseen. Kun kävimme tyttöjen kanssa Sellossa lounaalla, taivas aukesi sopivasti juuri paluumatkalla. Muut raukat joutuivat kastumaan itseni tallustellessa sateessa tyytyväisenä.
Väsymys kurssin suhteen alkaa hieman painaa sekä se, että nyt on paahdettu 2 viikkoa putkeen täysin ilman vapaapäivää. Onneksi työt tarjoavat edes parin päivän paussin tiukasta opiskelusta ja odotan innolla 8.9 odottavaa ensimmäistä vapaapäivääni kolmeen viikkoon. Sen jälkeen suunnitelmissa on jatkaa opparia ja siihen mennessä tuleva työpaikkanikin pitäisi olla selvillä. Vaihtoehtoina on tosiaan joko Fressi tai EVO. Itse en oikein osaa vielä sanoa kumpaan haluaisin mahdollisesti mieluummin, sillä molemmathan toimivat hieman eri konseptilla. Kävin torstaina tutustumassa Miian kanssa Leppävaaran EVOon ja täytyy kyllä sanoa, että tykkäsin salista jopa enemmän kuin Elixiasta. Täytyy siis mahdollisesti miettiä haluaisinko vaihtaa treenit sinne jossain vaiheessa. Itse kun en kuitenkaan ryhmäliikuntapalveluja käytä, joten siinä mielessä maksan Elixiasta turhaan ja varsinkin jos työsuhde-etujen kautta saisin siellä ilmaiseksi käydä. Täytyy siis tarkkailla miten asiat tästä kehittyy.
Bikinichallenge on nyt menossa viikolla 4 ja painoa on tippunut alusta 3,2 kiloa. Ruokailussa olen pysynyt hyvin, mutta treenejä olen joutunut jättämään välistä kropan väsymyksen takia. Vaikka vedänkin projektia tosissani, en aio polttaa itseäni loppuun. Täytyy kuitenkin mieluummin kuunnella omaa kroppaa kuin ahnehtia liikaa painonpudotusta oman jaksamisen hinnalla. Edistymistä on kuitenkin tapahtunut niin vaa'alla, peilissä kuin salinkin puolella, joten suunta on kaikesta huolimatta ehdottoman oikea. Challengea on kuitenkin jäljellä vielä yli 6 viikkoa, joten paljon siinäkin ajassa ehtii tapahtua. Näillä fiiliksillä kuitenkin mennään tällä hetkellä!
Viime päivinä asut ovat koostuneet lähinnä miljoonista eri urheiluvaatekokonaisuuksista, mutta eilen kävimme läpi ravitsemuspuolta, joten kerrankin pystyin olemaan "siviilivaatteissa" koko päivän, joten oli päivän asu kuvien paikka. Ensimmäinen syksyn asu tulee siis tässä:
![]() |
| Paidat H&M / hame Cubus / kumisaappaat Ted Baker |
Väsymys kurssin suhteen alkaa hieman painaa sekä se, että nyt on paahdettu 2 viikkoa putkeen täysin ilman vapaapäivää. Onneksi työt tarjoavat edes parin päivän paussin tiukasta opiskelusta ja odotan innolla 8.9 odottavaa ensimmäistä vapaapäivääni kolmeen viikkoon. Sen jälkeen suunnitelmissa on jatkaa opparia ja siihen mennessä tuleva työpaikkanikin pitäisi olla selvillä. Vaihtoehtoina on tosiaan joko Fressi tai EVO. Itse en oikein osaa vielä sanoa kumpaan haluaisin mahdollisesti mieluummin, sillä molemmathan toimivat hieman eri konseptilla. Kävin torstaina tutustumassa Miian kanssa Leppävaaran EVOon ja täytyy kyllä sanoa, että tykkäsin salista jopa enemmän kuin Elixiasta. Täytyy siis mahdollisesti miettiä haluaisinko vaihtaa treenit sinne jossain vaiheessa. Itse kun en kuitenkaan ryhmäliikuntapalveluja käytä, joten siinä mielessä maksan Elixiasta turhaan ja varsinkin jos työsuhde-etujen kautta saisin siellä ilmaiseksi käydä. Täytyy siis tarkkailla miten asiat tästä kehittyy.
Bikinichallenge on nyt menossa viikolla 4 ja painoa on tippunut alusta 3,2 kiloa. Ruokailussa olen pysynyt hyvin, mutta treenejä olen joutunut jättämään välistä kropan väsymyksen takia. Vaikka vedänkin projektia tosissani, en aio polttaa itseäni loppuun. Täytyy kuitenkin mieluummin kuunnella omaa kroppaa kuin ahnehtia liikaa painonpudotusta oman jaksamisen hinnalla. Edistymistä on kuitenkin tapahtunut niin vaa'alla, peilissä kuin salinkin puolella, joten suunta on kaikesta huolimatta ehdottoman oikea. Challengea on kuitenkin jäljellä vielä yli 6 viikkoa, joten paljon siinäkin ajassa ehtii tapahtua. Näillä fiiliksillä kuitenkin mennään tällä hetkellä!
tiistai 26. elokuuta 2014
Sadepäivän pelastajat - Ted Baker Rubberboots
Vaikka toivoinkin hieman viileämpiä ilmoja, en silti olisi halunnut syksyn ja sateiden saapuvan näin pian. Kieltämättä syksy on yksi ihana vuodenaika pukeutumisen sekä lenkkeilyn kannalta, sillä sopivan viileä ilma innostaa minutkin juoksemaan. Mutta hei, hyvä säähän oli vain pukeutumiskysymys ja siihen minun ratkaisuni oli hieman pyöriä Zalandon sivuilla ja tilata itselleni vihdoin kumisaappaat.
Olin pitkään miettinyt jos olisin tilannut Hunterin kumisaappaat myöskin tälläisinä mustan kiiltävinä, mutta päädyin onneksi näihin. Nämä ovat siis Ted Bakerin HISS-kumisaappaat ja näitä saa mm. Zalandolta. Tällä hetkellä näillä on hintaa 134,95€, mutta omani ostin onnekkaasti parhaimpaan alennusmyyntiaikaan, jolloin hintaa jäi vain 80€. Muutoin olisin vielä jäänyt odottelemaan päätöstä näiden ja Hunterien välillä.
Kyllä näillä nyt sitten kelpaa köpötellä. Näiden ainoa miinuspuoli on se, että aluksi nämä tuntuivat kovin painavilta jaloissa ja pelkäsin että jos vaiva ei mene ohi, penikathan siinä kipeytyy. Onneksi kuitenkin jalka tottui nopeasti ja nyt näillä on kiva kävellä. Vielä en ole kehdannut hyppiä kuralätäköiden kautta, mutta ehkä someday :)

Miten te olette valmistautuneet syksyyn ja omistatteko te kumppareita?
perjantai 22. elokuuta 2014
Reissu Ideaparkkiin
Taas on viikko hujahtanut ohi ihan silmänräpäyksessä ja aikaa bloggailuun on ollut hieman haastavaa löytää, kun päivät istun PT-kurssilla ja loppuaika päivästä kuluu treenaamiseen, syömiseen, rentoutumiseen ja nukkumiseen. Omalla tavallaanhan tämäkin on rentouttavaa hommaa, mutta jos blogin kirjoittaminen tuntuu liian työläältä ja väkinäiseltä, karsin sen mieluummin päivistäni pois. Onneksi kuitenkin meillä on useimmiten tunnin ruokatauko päivien aikana, jolloin onneksi ehdin käydä kotona piipahtamassa ja ehdin olla hetken omassa rauhassa. Jaksaakin sitten aivan eri tavalla taas kuunnella teoriaa ja harjoitella liikkeitä käytännössä salilla.
Kävimme tosiaan viime viikon lauantaina Suvin kanssa Lempäälän Ideaparkissa, kun lähempäähän täältä Espoosta ei löydy kauppoja. Meillä on Suvin kanssa aina välillä näitä omia outoja juttuja, joita pitää päästä toteuttamaan. Esimerkiksi kerran ei jaksettu ajaa Karjaalle kun oltiin n. parin kilsan päässä ja päätettiinkin sitten ajaa Porvooseen, joka oli silloin n. 100km päässä. Silloinkin kävimme vain kääntymässä linkkuparkissa ja lähdettiin samantien takaisin kotiin.
Ideaparkissa kävimme hyvin peruskaupat läpi ja isoimmat ostokset tehtiinkin Ginassa, Hennesissä sekä Cubuksessa. Kaikki nämähän löytyy myös Sellosta, mutta täytyyhän se välillä lähteä kauemmas. Löysin sentään jotain pientä New Yorkerista, jota ei ainakaan Sellosta löydy enkä aiemmin kyseisessä kaupassa olekaan käynyt. Koukkasimme samalla reissulla myös Tampereen Ikeassa hakemassa Suville vaaterekin ja itsekin löysin kaikkea pientä kotiin. Kunhan saan kodin siivottua kodin tänään toivottavasti (*koputtaa puuta*) niin esittelen nämä ihanuudet sitten omalla paikallaan.
Tässä kuvassa olevaa pipoa olin pitkään jo katsellut Cubuksessa (samoin tämä collari, mutta tää on jo vanha), joten nyt oli hyvä aika hankkia kylmeneviin ilmoihin jotain pään lämmikettä. Mukaan tarttui myös ihana velour-asu kotikäyttöön. Ginasta löysin pitkästä aikaa uuden tummansinisen neuletakin, joka myös tulee pääsemään kohtapuoliin käyttöön.
PT-kurssilla alkaa olla ensimmäinen viikko takana ja paljon uutta asiaa on tullut vanhan tiedon lomassa. On kiva huomata, että vaikka en olettanutkaan tietäväni saliliikkeistä kovinkaan paljoa, huomaamatta omalta PT:ltäni on tarttunut paljon tietoa matkaan. Onneksi meidän kurssilla on ihan huippuporukka ja suurin osa asioista käydään käytännön kautta läpi, jolloin ainakin tieto uppoaa tähän päähän hitusen paremmin.
Nyt kuitenkin tulee taas kiire takaisin kurssille, sillä yhdeltä taas jatkuu treenit ja tällä kertaa vuorossa on liikkuvuuden harjoittelu. Palataan kun keritään ja ihanaa viikonloppua kaikille! :)

torstai 14. elokuuta 2014
Minustako Personal Trainer? Kyllä!
Sain eilen upean puhelinsoiton, jossa sain tietää että minut on hyväksytty liikuntakeskus Fressin Personal Trainer koulutukseen! Hain koulutukseen elokuun alussa ja olin jo heittää kirveen kaivoon sen osalta, kun mitään ei alkanut kuulua. Odotus kuitenkin palkittiin ja minut hyväksyttiin koulutukseen. Muutaman viikon päästä minäkin voin sitten kutsua itseäni Fressi Traineriksi :)
Koulutuksen järjestää FAF eli Fitness Academy of Finland. Koulutus kestää intensiivisesti 3 viikkoa ja lähiopetuspäiviä kertyy huikeat 18. Melkein joka päivä siis saan imeä itseeni uutta tietoa treenaamisesta ja ravinnosta. Pääsempähän itsekin testaamaan kuntoni siinä samalla.
PT:n ammatti ei varsinaisesti ollut prioriteettilistani kärkipäässä vaan koitin lähinnä onneani miten minun mahtaa käydä. Tällä hetkellä minun kuitenkin tulisi keskittyä sen edellisenkin koulun loppuun saamiseen ja opparini onkin nyt edistynyt tällä viikolla ihan kivaa tahtia. En voi kuitenkaan kieltää ettenkö olisi todella innoissani tästä uudesta mahdollisuudesta, sillä tässä ammatissa pääsen yhdistämään harrastukseni sekä myyntityön. Olenkin monesti haaveillut. että saisin myös joskus inspiroida muita treenaamisen parissa ja nyt sekin on mahdollista tämän myötä.
Töiden alkamisajankohdasta ei vielä ole tarkkaa tietoa, mutta eiköhän se johonkin syyskuulle ajoitu kun koulutus saadaan loppuun. Rautaista ammattilaista minusta ei vielä kyllä näissä 3 viikossa synny, mutta OP:n mainoksen mukaan kokemus tuo varmuutta. Uusia haasteita kohti mennään kuitenkin innolla ja päivittelen sitten fiiliksiä kurssilta sitä mukaan kun kerkeän :)

tiistai 12. elokuuta 2014
Teidän blogit ♥
Tovihan siinä vierähti että sain selailtua kaikki teidän bloginne läpi, mutta nyt olen valinnut omat suosikkini teidän linkkauksistanne. Toivottavasti löydätte itse myös kivoja blogeja tämän avulla! :)
Saijan blogin löysin jo muutama kuukausi sitten ja onhan se myönnettävä, että tämä tyyli vain iskee minuun ja muutenkin tykkään tämän tyyppisiä blogeja huomaamaan. Yleensä en lue suuren massan blogeja, mutta tätä blogia massat eivät ole vielä pilanneet.
Leni kirjoittelee elämästään ihanan arkipäiväisesti, johon itse ainakin pystyn samaistumaan. Tykkään juurikin blogin kirjoitustavasta tässä blogissa!
Tästäkin blogista löytyy paljon tyttöjen juttuja ja juuri siihen ihastuin täälläkin. Banneristakin jo näkee mitä tuleman pitää :)
![]() |
| http://saijis.blogspot.fi/ |
![]() |
| http://lemondeselonleni.blogspot.fi/ |
![]() |
| http://viiskyttieta.blogspot.fi/ |
Tästäkin blogista löytyy paljon tyttöjen juttuja ja juuri siihen ihastuin täälläkin. Banneristakin jo näkee mitä tuleman pitää :)
![]() |
| http://dreamoffi.blogspot.fi/ |
Oululaisen 24-vuotiaan Ninan blogi, joka noh, sisältää kauniin ulkoasun ja juttuja, joita tykkään lueskella blogeista aamukahvin äärellä. Ehdottomasti eniten tykkään kyllä Oulu-statuksesta, kun en enää siellä itse asu niin mukava lukea Oulussa asuvan blogia.
![]() |
| http://kehvelijehnakas.blogspot.fi/ |
Ihanat isot, laadukkaat kuvat ja kauniit asut, olen myyty!
![]() |
| http://ada-sofia.blogspot.fi/ |
Paljon ihania, vaaleita kuvia. Täydellistä hyvän olon terapiaa!
![]() |
| http://jasminsofi.blogspot.fi/ |
Tekstiä, johon on myöskin helppo samaistua. Myös niitä arkipäivien ongelmia ja ahdistuksia, jotka monesti jätetään pois. Blogista löytyy myös kauniita, isoja kuvia sekä päivän asuja!
![]() |
| http://mielikuvailua.blogspot.fi/ |
Ihanan Liisin valokuvausblogi, johon itsekin toimin mallina eräänä viikonloppuna heinäkuussa. Niitä kuvia ei ole vielä julkaistu, mutta odotan kyllä sitä hetkeä kuin kuuta nousevaa! Niin lahjakas tyttö on kyseessä ja kauniita kuvia blogista löytyy pilvin pimein. Suosittelen ehdottomasti!
![]() |
| http://odottavanaikaan.blogspot.fi/ |
Mahtuupa joukkoon vielä yksi täysin erilainenkin blogi, nimittäin tulevan mamman blogi. Yleensä kierrän mammablogit kaukaa, sillä en vain jaksa lukea mitä pikku mussukoille tänään kuuluu. Tätä kuitenkin selailin pidemmälle ja nuoresta iästään huolimatta Hennan jutut saivat jäämään.
Toivottavasti tosiaan löysitte uusia blogeja myös teidän lukulistoillenne ja kiitos kaikille bloginsa linkanneille! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)