maanantai 7. tammikuuta 2013

Once again - Back to school

Tänään ollaankin palattu koulun penkille oikein rytinällä. Tämä maanantai alkoi kevyesti miltei 7 tunnin koulupäivälle, joka on siis huikean pitkä päivä minulle. Olenkin viime syksynä tottunut maksimissaan alle 3 tunnin koulupäiviin, joten ero on melkoinen. Onneksi sentään tällä viikolla vielä 2 päivää on arkena vapaata, kun osa kursseista alkaa vasta ensi viikolla tai myöhemmin. 

Kiitos kuvasta Vaipille <3
Päivän asuna tänään toimi fuksian värinen peplumpaita, Zaran valkoiset farkut sekä hennesin jakku, joka onkin täällä jo useaan otteeseen esiintynyt. Koruina tietysti Samilta saadut Guessin ranne- ja kaulakorut. Olin myös pitkästä aikaa liikenteessä koulussa hiukset auki. Tämä operaatio vaatii hiusten suoristamisen aamulla ja koske olen maailman surkein tässä hommassa, en sitä ikinä jaksa tehdä. Minullahan on siis klipsihiustenpidennykset, joten usein hiukset jäävät ihan kotiinkin koulupäivän ajaksi. 


Koulussa oli tänään ehdotonta lemppariainettani koko päivä eli liiketaloutta (hyi yök). Ensin aamulla käsiteltiin johtamisosaamista, joka nyt oli aiheista ehkä siedettävämpi. Tutuksi tunnilla tuli käsite "johdettava", joka on siis kuulemma parempi käsite kuin alainen. Itselleni kyllä tulee mieleen johdettavasta joku hieman taukimpi yksilö, joka ei osaisi tehdä mitään itse eli käsite ei kyllä päädy käyttöön. Iltapäivälle oli aikataulussa luvassa taloushallintoa, ehkä eniten yököintä markkinoinnin jälkeen mitä liiketaloudessa on keksitty. Valittevasti tradenomiopintoihin kuuluu pakollisena nämäkin aiheet, joten koitetaan kestää. Onneksi tunnit ovat usein tietokoneluokissa, jolloin voi käyttää aikansa hyödyksi esim pelaamalla pelejä kuten Potfarm, sanajahti ja Candy crush saga. 

Tältä lukuvuodelta opintopisteitä pitäisi tulla plakkariin 35, joka on huikeat 5op enemmän kuin tavoite. Tästä puolvuotisesta on ehkä tulossa myös opintojeni rankin, joten koitetaan kestää. Tänään olin onneksi varautunut asianmukaisin eväin koulupäivään eli laukustani löytyi Battery, mandariinejä sekä Profeel proteiinijuoma. Koulun ruokalaakin tuli testattua uskomattomaan 2,60€ (sossu)hintaan ja tänään tarjolla olikin lihapullia. Täytyy kyllä sanoa että osaa ne meidän hotrat ruokaa tehdä! Nyt kuitenkin kokkailemaan omaa terveyssafkoja keittiön puolelle, palaillaan ja hyvää alkanutta vuotta muillekin koululaisille! :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3