perjantai 4. tammikuuta 2013

Puntaripanna

Nyt kun vuosi on vaihtunut, on taas aika tehdä niitä iänikuisia lupauksia. Monet meistä lupaavat laihduttaa, elää terveellisemmin, liikkua säännöllisesti yms ja tässä onnistutaankin aina hetki alkuvuodesta. Kummasti ne uudet totutut tavat tuppaavat jäämään unholaan. Itse olen myös aiemmin lukeutunut näihin luovuttajiin, koska aina on tullut jokin syy lipsua pidemmän aikaa näistä rutiineista. Esimerkiksi pari vuotta sitten se oli murtunut selkä, minkä vuoksi olinkin pidemmän aikaa melko rajoittunut liikkumaan.

Nyt kuitenkin olen päättänyt jo hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista muuttaa elämäntapojani toivottavasti pysyvästi. Tämä ei ole pelkästään laihduttamista vaan kokonaisvaltaista, parempaa oloa. Olen yrittänyt käydä salilla nyt aktiivisesti lokakuusta lähtien ja mielestäni olenkin onnistunut ihan hyvin. Painokin on tullut parisen kiloa alas ja kokonaisuudessaan olen laihtunut lähemmäs 15 kiloa "parhaista ajoista".

Millä sen sitten olen tehnyt? Aluksi tarkkailin syömisiä ja kokeilin karppaamista. Sillä sain hyvän startin ja motivaatio pysyi yllä. Juustohirmuna minun oli myös helppo noudattaa kyseistä "dieettiä", sillä liian tiukka syömisenkontrollointi ei ole minun juttuni. Karppaamisesta on kuitenkin aikaa ja nykyään syön melkolailla vapaasti. Yritän kuitenkin välttää yletöntä hesessäkäyntiä yms, mutta sallin herkut ajoittain itselleni. Tällä hetkellä kuitenkin yritän vaihtaa esimerkiksi vaaleat viljat täysjyvätuotteisiin ja aikaansaada pienillä muutoksilla tuloksia.

maitorahkaa, kuivattuja hedelmiä sekä vadelmahilloa

Otsikon mukaisesti puntari menee nyt täyspannaan ainakin kuukaudeksi enkä aio miettiä painoa itsessään. Tavoitteenani on saada "jenkkakahvat" sulatettua ja se ei onnistu kuin oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla. Toivottavasti joskus tässä onnistuisin.

Salille mars / takki hennesin alesta 20€
Täällä vietetään myös tipatonta tammikuuta, vaikken uskokaan sen vaikuttavan oikeastaan mihinkään. Kuitenkin mielestäni juon verrattain vähän, mutta tässähän ne vaikutukset sitten nähdään. Ensi viikolla koulukin astuu kuviohin taas mukaan sotkemaan vapaat päivät, mutta aion silti pakottaa itseni ehtimään salille ainakin 4 kertaa viikossa!

Tsemppiä myös muille kuntoprojektin aloittaneille! :)

1 kommentti:

  1. Olen seurannut blogiasi ja pidän lukemastani; ole ystävällinen ja tutustu vuorostasi ylläpitämääni blogiin - ehkä voimme seurata toistemme blogeja?
    Osallistu samalla kilpailuumme ja voita trendikäs digidi rannekoru.
    http://shopista-fi.blogspot.fi/2013/01/voita-digidi-rannekoru.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3