lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kotikuvia

Olen ollut kohta viikon kipeänä, joten kuvasaldoa päivän tapahtumista on melko vähän. Eilen lueskelin aikani kuluksi ohjeita blogin ulkoasun parantamiseksi ja nyt minultakin sitten löytyy keskitetty otsikko sekä päivämäärä, mielestäni näin paljon selkeämpi ja bannerihan meni myös vaihtoon. Tutkin myös hieman kamerani asetuksia ja tulin siihen tulokseen, että jalustan osto on nyt edessä, jotta voin ottaa muuallakin asukuvia kuin peilin edessä. Harvemmin kun on ketään paikalla, jota viitsisi käskeä kuvaamaan.



Eilen Sami oli viettämässä poikien iltaa, joten itse päätin iskeä tyttömoodin päälle ja katsoa jääkiekkoa kynttilän valossa. Sain myös astua ulos Kärppäkaapista ja koitin parhaani mukaan kotoa kannustaa Kärppiä voittoon. Aivan se ei kuitenkaan riittänyt, mutta matsi itsessään oli loistavaa pre-playoffkiekkoa. 


Viime viikolla muuttelin hieman keittiömme pikkuhärpäkkeiden paikkoja sekä hankin ylläriylläri lisää beigeä tähtiteemaa myös keittiöömme. Päiväpeittohan meillä on jo samaa mallia, joten jatketaan samalla täälläkin.



Koska kevät on tulossa, keittiössä sai raidallinen kaitaliina kyytiä ja tilalle tuli valkoiset nahkaiset tabletit, jotka olen saanut äidiltäni. Kivasti tuo uutta valoa keittiöön. Valkoinen kukka on oikeasti joulukoriste, mutta annettakoon olla siinä. 




Naisten päivän kunniaksi sain myös kukkia Samilta <3 


Lopuksi vielä kuva yhdestä meikittömästä kuumehörhöstä, joka on majaillut meillä tämän viikon :)

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :-) Toi bannerikin on tollanen mukavan simppeli ja muutenkin tää ulkoasu.
    Vaikuttaa kyllä mukavalts blogilta!

    http://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. oi kuinka ihanaa että sait kukkia! <3 itsekin sain ruusun valmentajilta ja kyllä hymyilytti! oon samaa mieltä että keskitetyt otsikot on paljon parempi! :)

    http://foreverbyjenni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida oikein noi miehet aina tajuta kuinka tärkeitä kukat on meille naisille :) Kiva jos mentiin oikeaan suuntaan ulkoasun suhteen!

      Poista
  3. Voin heti ekana varottaa, etten oo kauheen hyvä arvostelija, mutta arvostathan yritystä. :--)
    Osaat kirjottaa hyvin sujuvasti ja mielenkiintosesti, joten pitkiäkin tekstejä jaksaa sun kirjotustyylillä lukea. Se on ehkäpä isoin plussa. Kuvat on suhteellisen isoja ja laadukkaita, joka on myös plussaa. Kuvien puolesta miinuksena on se, ettei pystykuvat ole saman levyisiä kuin vaakakuvat. Se häiritsee mun silmää aika paljon,
    Tausta voisi olla muu kuin valkoinen, esimerkiksi haalean vaaleenpunanen (selkee?) ja banneri voisi olla leveempi, mutta kuva on ihanan yksinkertainen. Blogin nimi on ihanan nerokas eikä näitä kivoja massa juttuja (esim. anna' slife tyylinen).
    Kokonaisuudessaan hyvä blogi ja arvosanan jos sulle tästä annan, se voisi olla 7½ :---)

    http://youremychem.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tottakai arvostan yritystä kun en itsekään mikää maestro ole :D Mua itseasiassa kans häiritsee toi kuvien koko, pitääkin jaksaa paneutua siihen että nekin olis samankokoisia. Kiva kun ainakin pääasiallisesti pidit :)

      Poista
  4. Tää sun blogi on tosi kiva :) Häiritsee vaan toi banneri koska se ei oo linjassa tekstin kanssa, joten sitä vois vähän muokata. Ja tekstiä on ihan sopivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaatko auttaa miten saisin siirrettyä banneria vai teenkö siitä hitusen leveämmän ja ns. huijaan sen kanssa? :D

      Poista
  5. Ite kiinnitän ensiks aina huomiota banneriin,sulla se on kiva mutta vois olla isompi ? :) ihan miten ite tyksit. Tää postaus oli kiva ja ihania sisustuselementtei :-) !

    käy tsekkaa munki blogi jos kiinnostaa :) ! http://veera-johanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Must tuntuu et toi banneri on aivan valtava :D Kiitti!

      Poista
  6. Oi ihanat noi patalaput! :)

    http://lfdy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. sun koti näyttää ihanalta :) ainki näiden kuvie perusteella :)
    ihania värejä :)
    http://chocolateye.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. ihania kuvia! tykkkään paljon sun bannerista! :3
    sun teksti on ihanan sujuvaa eli on kiva lukee joten peukut ylös :3!

    http://bymarika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. noi paris-kehykset on tosikivat :-) Paranemisia!

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3