Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mothersday OOTD

Äitienpäivää vietettiin meillä rennoissa merkeissä. Ensin kävin äitini luona ja katsoimme yhdessä Frozen-elokuvan. Kyseessä oli piirretty ja olihan se ihan hyvä sellainen. Ei ollut ihan niin lasten hömppää kuin oletin. Pikkusiskoni myös selosti ajoittain vieressä ystävällisesti mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan niin elokuva ei käynyt sitten liian jännäksi. 

Äiti ja sen tytöt
Äidiltäni siirryttiin meidän mummille, jossa myös Hipari perheineen odotti meitä. Siellä tiedossa oli rentoa jutustelua Angry Birds-kakun ääressä, joka tietysti jäi itseltäni koskematta. Enhän ole ikinä syönyt kakkuja, en edes lapsena. Sama näyttää olevan siskollanikin.


College Gina Tricot / Farkut Guess

Isäpuoleni pääsi tietysti perinteisesti kuvaushommiin, sillä omalla kamerallani näin hyviä kuvia ei saa. Asuna toimi Gina Tricotin uusi collari, sillä viikon ainoana vapaapäivänä ei jaksa pukeutua kovin tiukkoihin vaatteisiin.

Tänään meillä onkin tiedossa juhlapäivä, sillä juhlimme 3-vuotispäiväämme Samin kanssa. Suuntaan tästä piakkoin salille Annikan kanssa (kunhan hän ei vain nuku pommiin) ja ripsihuollon kautta jonnekin syömään. Huomaa kyllä näistä kuvistakin, että olisi taas ripsihuollon aika.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Äitienpäivä meidän perheessä

Meidän perheessä äitienpäivää vietetään varmasti vallan perinteisissä merkeissä verrattuna muiden äitienpäivään. Äidille kuuluu viedä valkovuokkoja samalla kun menee käymään toukokuisena sunnuntaina sekä viedä myös jotain hyvää, jolla voi palkita äidin.

Oman äitini kanssa emme näe hirveän usein, mutta silloin kun näemme, puuhastelemme useimmiten jääkiekon parissa. Äidilläni on Bluesin kausikortti ja paras muistoni viime kaudelta onkin meidän reissu Hartwall Areenalle Jokerit-Kärpät- matsiin, sillä kannustamme molemmat myös Kärppiä. Töissä aina kettuillaankin minulle kun olen aito Etäkärppä. Kävimme ennen peliä viettämässä äiti-tytär-laatuaikaa hieman shoppaillen, Helsingissä kierrellen sekä kävimme myös Bravuriassa nauttimassa hyvät sapuskat.


Äitini äidin eli tutummin mummini kanssa olen nykyään äärimmäisen läheinen. Ukkini kuoleman jälkeen mummini muutti takaisin meidän kaikkien lähelle ja nykyään soittelemmekin melkein päivittäin. Jos minusta ei kuulu mitään, voin olla varma että puhelimeni soi pian. Useimmiten meillä ei juuri ole oikeaa asiaa, kunhan vain hölisemme sen tunnin päivässä. Aina kun ei kerkeä näkemään niin onneksi yhteyttä voi pitää näinkin.

Suunnitelmissa on myös mennä Flamingon kylpylään mummini kanssa, sillä hän rakastaa siellä lillumista. Edellisestä reissusta voit lukea täältä. Varsinaisen kylpylän puolella emme viihtyneet, mutta onneksi olimme ottaneet Spa & Wellness- puolen käyttöömme. Jos ette vielä ole käyneet, käykää ihmeessä!

Liikaa tulevasta sunnuntaista en viitsi paljastaa, sillä tiedän että oma äitini lukee blogiani, joten muutoin kaikki yllärit jäisivät häneltä kokematta :) Mikäli omat äitienpäivälahjasi ovat vielä hankkimatta, voit hankkia äidille elämyksellisen lahjan täältä.

Postaus toteutettu yhteistyössä Elämyslahjat.fi - kanssa.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

3+1-päivää mummin kanssa

Kävin viime perjantaina perinteisillä 3+1-päivillä mummini kanssa.  Ukkini kuoltua pari vuotta sitten mummini muutti takaisin pääkaupunkiseudulle ja nyt olemmekin läheisempiä kuin koskaan. Vaikka emme näekään kovin usein, soiteltua tulee vähintään viikoittain ja usein jopa päivittäin. Jos minusta ei ala kuulumaan muutamaan päivään, mummini soittaa kyllä itse ja ihmettelee missä menen. Sama toimii tietysti myös toisinpäin.

Tänä vuonna kierroksemme Sokoksella oli poikkeuksellisen lyhyt, mutta jotakin tarttui silti matkaan. Mummille ostimme perinteeksi muodostuneen ripsarin sekä Lancomen ihmeseerumia, jonka pitäisi nuorentaa ihoa. Itsekin pienen tipan kokeilin leulla kun mummini sanoi kuinka virkistävä olo siitä tulee ja niinhän siitä tulikin. Itselleni löysin seuraavaa:


Tommy Hilfigerin legginsit: hintaa näillä oli 9,95€ ja nämä ovat sellaista hieman paksumpaa sukkahousukangasta. Vaikka en yleisesti ottaen ole legginsien ystävä (Leggins are not pants!) niin näitä olenkin käyttänyt jo ahkerasti esim. töissä hameiden kanssa. 


Tämän Iittalan Vitriinin kotiutin jo oikeasti Sembaloilla, sillä pitkään tätä pohdittuani päätin tämän hommata. Kyseessä on siis poistuva väri nimeltään 'Ruusuoliivi', joka tässä kuvassa näyttää punaiselta, mutta jossain valossa pinkiltä sekä vihreältä. Illalla kun pimeässä tätä tutkailin, olin varma että olin saanut jonkin maanantaiversion, sillä edes yhtä häivähdystä punaista ei ollut havaittavissa ja rasia oli niin vihreä kuin voi olla. Selkeästi olin silloin väärässä, kun eihän tämä vihreä ole ollenkaan. Hintaa tällä oli 30€, kun normaalisti tämä maksaa 58,95€.


Ollessani Olivian tyylipäivässä, opin meikkaamisesta paljon uutta. Meikkitaiteilija Tintti ohjeisti minua hankkimaan tämän ja pariin otteeseen olen tätä ehtinyt jo kokeillakin. Tarkemmat kokemukset aion kuitenkin jättää meikkipostaukseen, jota minulta on toivottu. 


Shoppailun päätteeksi kävimme yläkerran Ravintola Loisteessa syömässä sekä nauttimassa viinilasilliset. Mumminikin uskaltautui kokeilemaan savukassleria BBQ-kastikkeella ja täytyykin joskus muistaa viedä hänelle sitä. Ensi syksynä täytyy muistaa varata pöytä Loisteesta etukäteen, jotta vihdoin saisimme kaipaamamme ikkunapöydän.

Meidän reissuhan loppuu yleensä Kampin Arnoldsiin, mutta koska olen edelleen herkkulakossa (enää 17 päivää jäljellä), päätimme käydä Robert's Coffeessa Chococinoilla. Jälleen kerran oli kyllä oikein onnistunut iltapäivä mummini kanssa ja toivottavasti näitä tulee vielä monta lisää!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Opintotuki tuli - ja meni

Mummini oli meillä tänään vierailemassa silmälääkärireissunsa jälkeen ja sillä aikaa kun mummi oli lääkärissä, minä käytin aikaani tehokkaasti kaupoilla. Onneksi aikaa oli vain 45 minuuttia, muuten lompakkoni olisi saattanut joutua liian koville. Tuttuun tapaan kävin tarkistamassa Gina Tricotin sekä H&M:n tarjonnan. Tietenkään kummastakaan ei poistuttu tyhjin käsin.

Porokaulakoru 2€ / Gina Tricot


Porokaulakoru oli hieman extempore hankinta, mutta olen tätä joskus Ginassa katsellut. Alkuperäinen hinta tälle oli käsittämätön 19,95€, mutta kun hinnaksi oli laskettu huikea 2€, ei tarvinut enää kauaa miettiä. 

Work Out - Treenihousut 29,95€
Näitä "Work Out" treenihousuja olen myös katsellut jo pidemmän aikaa Ginassa, mutta aina siellä on ollut jäljellä vain L tai XL-kokoja. Nyt kun bongasin näitä tulleen lisää ja S-kokokin sieltä löytyi, valinta oli varma. Nyt saa kuitenkin urheiluvaateshoppailu loppua hetkeksi. Kaapista kuitenkin löytyy jo viidet housut ja aika monta treenipaitaa.


Peplum-toppi 12,95€
Peplum-toppi löytyi myös Gina Tricotista ja vieläpä yllättävän edulliseen hintaan 12,95€. Odotin paidalla olevan hintaa vähintään 20€, joten hinta oli vain positiivinen yllätys. Kenties jos hinta olisi ollut sen parikymppiä, paita olisi jäänyt kauppaan. Nyt tämä kuitenkin päätyy työvaatekaappiin.

Kauluspaita H&M 24,95€
Tämän rennon kauluspaidan bongasin ensimmäisen kerran duunikaverini päällä ja nyt on sitten minullakin samanlainen. Paita ei ole ihan niin virallinen kauluspaita ja ensimmäistä kertaa omassa paidassani on nuo kyynerpää-laput. Tuollaisista paidoista tulee jotenkin tosi ruotsalainen olo, sillä siellä näitä lappuja näkee etenkin miesten vaatteissa todella paljon. 

Shoppailun jälkeen haimme mummin kanssa meille hieman lounasta Classic Pizzasta. Mummini ei siellä ollut koskaan käynyt ja valinnan varaa olikin vähän liian paljon. Itselläni oli helppo valinta, sillä täälläkin minulla on jo vakkaritilaus eli Phangan Lover. Kyseisessä pizzassa on jokirapua, punasipulia, mozzarellaa, jalopenoa, basilikaa sekä chilimajoneesia.

Phangan Lover

Rudolfina
Mummi päätyikin sitten hieman erikoisempaan pizzaan, joka sisälsi mm. puolukkaa. Jotenkin kuvittelin ettei nyt ainakaan puolukkaa voi pizzaan tunkea, mutta hyvää se kuitenkin oli. Kyseessä oli siis kylmäsavustettu poro, vuohenjuusto sekä puolukka pizza aka Rudolfina. 

Iltapäivällä kävimme vielä heittämässä mummelin kotiin Samin kanssa. Samalla reissulla otin mummilta lainaan Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan perustuvat ruotsalaisleffat. Itse kirjoja en ole lukenut, mutta jenkkiversion ekan osan olen nähnyt. Jotenkin tuntuu, että ruotsalaiset versiot ovat parempia kuin jenkki. '

Nyt kuitenkin iltapalalle ja hieman katselemaan ylläriylläri, kostoa. Yleensä maanantaisin raidaamme, mutta saimme jo eilen clearattua Siege of Orgimmarin läpi ja saimme myös pari uutta HC pomoa alas. Ensi viikolla wowissa jatkammekin kahden uuden pomon parissa, kun toivottavasti Malkorok ja Spoils of Pandaria saavat myös kyytiä. Nyt kuitenkin siirryn tästä lörpöttelemästä telkkarin ääreen, palaillaan taas!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Lippulaivan naistenilta

Alkuun jälleen pahoitteluni hitaasta postaustahdista. Vaikka kaikkea tuntuu kokoajan tapahtuvan mm. salin puolella, en siltikään saa aikaiseksi kirjoittaa mitään. Noh, onneksi koulu loppuu niin tulee sitten ehkä töiden ohella tehtyä enemmän ja kirjoiteltuakin enemmän. Kohta alkaa myös jääkiekon mm-kisat ja minuthan nähdään tänä vuonna IT-puolella hommissa, hui!

Noniin eli torstaina äitini oli ilmoittanut minut, mummini, hänet ja ystävänsä Lippulaivan vuotuiseen naisteniltaan. Luvassa oli tarjoilua eli alkuun buffetti, jossa oli suureksi ilokseni paaaaaaljon katkarapuja. Äitini ja ystävänsä tuntuivat olevan enemmän innoissaan mm. olut- ja siiderimaistiaisista, joista en minäkään ihan kokonaan kieltäynyt. Fostersin uusi limeolut osoittautui huippuhyväksi ja sekin sisältää vain n 2,5% alkoholia, eli ihan ykkösolutta siis. Lisäksi itse löysin vichypuolelta löysin itse parhaimman uutuuden, nimittäin Olvin uuden Kevytolo piristävän. Muutoin siis ihan tavallinen vichy, mutta sisältää yhtä paljon kofeiinia kuin esimerkiksi kahvi ja makukin oli mahtava, suosittelen!


Balanssi Piristävä 0,5l
Ennen tilaisuutta kävimme nopeasti piipahtamassa Lindexillä ja ostinkin sieltä jo aiemmin bonganneeni statement-korun. Olisin halunnut kierrellä kauppoja itse enemmän, mutta joku nainen päätti vallottaa Lindexin kassan yli 250€ tilpehööriostoksilla, joten siinä se aika sitten menikin.



Hieman kahdeksan jälkeen kaikki ajettiin ulos keilahallilta, jossa tilaisuus oli pidetty joten pääsin minäkin kotia kohti. Käytiin vielä nappaamassa mukaan ruusut alakerran Seilorista. Kivaa oli ja ensi vuonna uudestaan kenties!


Pakoilin kun äiti kuvas + mummi :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

3+1 ostossaldoa + Bravuria

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, kävimme tänään mummini kanssa Helsingissä 3+1-päivillä. Onneksi en muuten enää joudu noilla olemaan töissä niinkuin aikoinani Tapiolassa jouduin tekemään! Olimme liikenteessä onneksi suht aikaisin ja muilla osastoilla paitsi kosmetiikassa oli melko tyhjääkin. Kävimme pyörähtämässä kodinkoneosastolla hakemassa mummille rikkaimurin arkea helpottamaan ja samalla hieman kuikuilemassa Arabian KoKo-astioita. Mitään kivaa ei itselleni kodinosastolta tällä kertaa löytynyt.

Urheiluosastolla mummi päätti yllättää minut täysin ja sanoi että joskos ostettaisiin minulle uusi salipaita tsemppariksi hyvistä treeneistä. Näin ollen sainkin valita yhden valinnaisen paidan ja päädyimme yksissätuumin Puman turkoosiin t-paitaan. Yleensä vierastan t-paitoja omassa käytössäni salilla ja varsinkin silloin kun materiaali ei ole teknistä kangasta. Tässä siis mentiin kerrankin aivan päinvastaiseen suuntaan kun oltiin totuttu. Mukavaa oli myös huomata ettei uusi urheiluharrastukseni ole mennyt sukulaisiltakaan ohi :)


Kosmetiikkaosastolta olin jo etukäteen suunnitellut ostavani lisää hyväksi havaitsemaani Klippotekin kuivashampoota ja pakkohan Lumenen ihon sävyn heleyttäjääkin oli napata mukaan, sillä koko talven tätä kesätuotetta on saatu taas odotella. Edellinen vetelikin jo viimeisiään, joten tuli tarpeeseen. Aurinkolasit napattiin myös mukaan MicMacin kojulta koruosastolta eivätkä muuten olleet hintavat, ainoastaan 5,90€.

Ankaran shoppailun jälkeen suuntasimme Bravuriaan. Bravuriahan on edullinen pastaravintola aivan Lasipalatsin vieressä. Tilattiin mummin kanssa alkuun antipastiannos ja lisäksi Arrabiatta-pasta-annokset:

Antipasti

Ruuan jälkeen päätettiin vielä käydä Kampissa kahveilla ja donitseilla. Päädyttiinkin siis tietysti Arnoldsiin ja siellä hetki istuskeltiin valtavan teinilauman keskellä ennenkuin saattelin mummin bussille. 

Isompi oli tietysti minun!

Reissun päätteeksi kävin vielä piipahtamassa Kampin yläkerrassa Konsolinetissä katselemassa joskos uusin WoW-lehti olisi ilmestynyt, mutta eihän se kuulemma ilmesty enää ollenkaan, mikä pettymys! Nyt siis joudun tästä lähtien tyytymään lehtimaailmassa vain urheilulehtiin ja tietysti Aku Ankkaan. 

Tälläisiä olivat siis kuulumiset tältä päivältä ja nyt vetäydynkin oikeiden hommien pariin eli ensin muutaman sadan saksan verbin pariin (koe huomenna enkä ole lukenut yhtään) sekä illan raidin pariin. Wowimaailmassa onkin kovaa vääntöä tiedossa, sillä tänään pääsen itse ensimmäistä kertaa koittamaan uuden raidin eli Throne of Thunderin kolmatta bossia!