perjantai 20. huhtikuuta 2012

I want a Goldhammer

Eilen oli siis ensimmäiset pesistreenit ulkosalla sitten viime kesän. Tarkoitukseni oli käydä myös talvella treeneissä, mutta aika sunnuntaiaamuna osoittautui liian hankalaksi. Kyllä huomaa taas, että on tullut urheiltua eritavalla kuin normaalisti, on muuten lihakset sen verran kipeinä. Meillä olikin kunnon tsemppari treeneissä kun Suvi oli siellä myöskin.



Treeneissä päästiin hiomaan hieman heittotekniikka ja hoksasin vihdoin miten voisin parantaa omaa heittoani. Heitto-otekin meni uusiksi ja vaikka alkuun tuntuikin epäloogiselta, alkoi sitten homma tuntumaan omalta. Myöskin lyönneissä hiottiin taas alkuasentoa piirun verran uusiksi ja tulihan sieltä muutama oikein napakka osumakin. Kyllä se lyöntivarmuus taas palautuu varmaankin nopeasti, kun ensi viikollakin olisi tiedossa vissiinkin jopa 3 treenit.

Lenkkeilyä suositeltiin muiden treenien lisäksi, mutta saapa nähdä miten kaikkeen riittää aika ja innostus. Jos aion käydä väh. 2 kertaa viikossa pesistreeneissä, lisäksi mahdollinen kuntosali sekä tankotanssi ja siihen pitäisi lisätä vielä juokseminenkin niin saapa nähdä. Hyvin suuresti epäilen, että joku näistä osa-alueista kärsii. Vaikka koulu loppuukin viimeistään ensi kuun alussa, sitten alkaakin koko kesän kestävä työrupeama. Voisin tietysti pyrkiä vain 4 vuoroon viikossa, jolloin ehtisin kesästäkin nauttia.

Niin ja mikäs tämä Goldhammer sitten on? Sehän on tietysti maila, jonkalaisen haluaisin omistaa. Omistan jo yhden hiilikuitumailan, mutta valmentajani mielestä se on 2 cm liian lyhyt ja sillä en siis käytännössä tee mitään.


Tälläisen jo aika moni meidän joukkueesta omistaa, mutta tottakai haluaisin tämän ihan omakseni. Muutoin painelisin suoraan kauppaan ja ostaisin, mutta hieman yli 300e hinta estää minua sitä tekemästä. Lisäksi pitäisi ostaa piikkarit, vaikka useimmiten pelaammekin alustalla missä on yhdentekevää onko piikkareita vai ei. Lisäksi harrastukseen kuuluu tietysti joukkuemaksut, seuramaksut, lisenssit ja vakuutukset, joten kallista puuhaa tämäkin on. Kuitenkin kun Pohjanmaalta olen niin laji on sen verran verissä, että kyllä kannattaa. Lisäksi meidän joukkue on täynnä ihania tyttöjä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa.

2 kommenttia:

  1. Noi mailojen kuvioinnit kyl on hienontunu vuosi vuodelta ainaki mun pesisaikoina. Muistan, kun pienenä tyttönä pelasin oranssilla karhun puumailalla :-D Varmasti haluisin itekki ton GH:n, jos yhä pelaisin! (-:

    VastaaPoista
  2. Joo ne puumailat oli kieltämättä kamalia :D Ja tottakai myös koululiikunnan mailat oli <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3