sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Itsetehdyt suklaakonvehdit

Mieheni syntymäpäivien kunniaksi päätin tehdä hänelle omakätisesti pienen yllärin, nimittäin suklaata ominkäsin. Ihan alusta en jaksanut suklaata alkaa vääntämään. Sain idean alunperin serkultani, joka oli meille loihtinut jouluksi suklaita.

Kaupasta ostin tarvikkeiksi 2 levyä tavallista Fazerin sinistä (toinen varalle jos ensimmäinen satsi menee pieleen), Wiener Nougat-crushia sekä karamellivuokia.


Sitten suklaat vain kattilaan ja levy suht pienelle lämmölle, jotteivat suklaat pala pohjaan. Itselläni levy taisi olla kyllä kokoajan täysillä, mutta nostelin välillä pois siitä levyltä ja kokoajan piti muistaa sekoittaa. Itse käytin levystä hieman yli puolet, jolloin annokseksi tulee noin 20 konvehtia. Kun suklaa on sulaa, crushit vain sekaan ja sitten annostelemaan kahdella teelusikalla niihin pikkuriikkisiin vuokiin.


Joko itselläni kävi todella hyvä tuuri näiden kanssa tai sitten olen luonnonlahjakkuus, sillä en sotkenut yhtään ja kaikista tulikin aivan sopivia kerralla. Kun olet saanut suklaat vuokiin, anna jäähtyä pöydällä, ettei suklaan rakenne kärsi liian nopeasta jäähtymisestä. Ota myös huomioon, että suklaa ei jähmety parissa tunnissa kunnolla, vaan aikaa on hyvä varata useampi tunti. Juurikin tästä syystä käytin suklaita jääkaapissa n. 4 tunnin jähyttelyn jälkeen, jotta voin niitä tarjota nopeammin miehelleni. Tästä suklaat eivät ainakaan kärsineet.


Päälle voit lisätä halutessasi koristeita. Suosittelen kyllä näitä kokeilemaan, jos haluatte antaa joskus itsetehdyn lahjan!

5 kommenttia:

  1. aww kuinka suloisia, saisinko yhden tuollaisen vain koristeeksi? :)

    VastaaPoista
  2. Hauska idea tehdä itse konvehteja! Pitääpäs kokeilla joskus itekin, varmasti mieskin tykkäis. :)

    VastaaPoista
  3. Joo mun miehelle ainakin kelpas :) Toi oli tosi helppo ratkasu jos haluaa tehdä jotain itse lahjaksi. Noita crushejahan on ties mitä erilaisia, esim. mariannea löytyy myöskin ja suklaatakin voi käyttää tietty eri niin vaihtoehtoja on paljon!

    VastaaPoista
  4. Oooo, pitää kyllä joskus kokeilla. ; )

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3