keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Merkkilaukkumania

Katukuvassa näkee todella monella nuorella tytöllä käsipuolessa roikkumassa Michael Korsia, Louis Vuittonia ja Chanelia. Itse ainakin välillä ihmettelen miten esimerkiksi opiskelijoilla on varaa omistaa aitona montakin merkkilaukkua, jotka maksavat helposti monen kuukauden vuokran yhteensä. Tottakai rahankäyttö on jokaisen henkilökohtainen asia ja pääasiassahan raha on tehty kulutettavaksi ja säästämällä saa varmasti ihmeitä aikaan. Lueskellessani Lindan PS. I love fashionia pitkästä aikaa, oli hänkin ostanut uuden Vuittonin. Samassa postauksessa hän kertoi kuinka oli saanut kommenttia siitä, miten näitä kalliita merkkiostoksia joutuu puolustelemaan ja hakemaan hyväksyntää lukijoilta.
Ehkä tarvitsin laukkua, ehkä en. Ehkä täytän tyhjiötä elämässäni, ken tietää. Tai ehkä vain yksinkertaisesti halusin laukun, "life is short, buy the bag!". Mutta onko tällä toisaalta väliä? Syyllä. Miksi toimin näin. Miksi tein tämän päätöksen. Tarvitseeko minun todella selitellä? Jotenkin kai koen, että tarvitsee. Tai luulen, että tarvitsee. Tavallaan haluan hypätä puolustusrintamalle jo ennen kuin vastarinta on edes edessä. Miksen toisaalta voisi vain sanoa, että tässä on tää mun uusi laukku - that's it. Se tuntuisi ehkä jotenkin leuhkimiselta - vai? - Linda Juhola
Niin. Onko sillä sitten väliä miksi kukin ostaa uuden merkkilaukun? Onko se sitten statussymboli, joka kainalossa on kiva kävellä kaupungilla ja ottaa asukuvia? Oletko ns. kukaan ilman Korsin laukkua ja kelloa? Itsellänikin on "Chanelin" ja "Vuittonin" laukkuja montakin, mutta koskaan en ole niitä aidoksi väittänyt. Syy miksi omistan feikkeinä on se etten yksinkertaisesti halua maksaa laukusta montaa sataa ja todennäköisesti kyllästyn siihen ajanmittaan. Vaikka nämä laukut säilyttävät arvonsa ja olisivat siten parempi sijoituskohde kuin vaikka uusi auto, en ole siihen halunnut silti lähteä.

oma "Chanel"

Sanotaan myös että laatu maksaa, mutta monista blogeista olen lukenut esimerkiksi Mulberryn laukuista paljon huonoa palautetta ja miten ynseästi liikkeissä on suhtauduttu reklamaatioihin kun laukku ei olekaan ollut yhtä laadukas kuin on annettu olettaa. Eilen illalla luin myös kouluuni liittyvää kirjaa "Brändikäs", joissa myös puhuttiin brändeistä ja mikä niissä maksaa. Kirjassa oli ihan järkevää puhetta siitä, miten brändituotteiden arvo nousee edelleen jatkuvasti vaikka laatu ei enää vastaa alkuperäistä laatua ja miksi ylipäänsä jokin tuote on alkuperäisesti saanut hyvän maineen. Enää tuotteissa ei maksakaan laatu vaan pelkkä nimi ja nimen varjolla on oikeutettua rahastaa.

Niin, missä mielessä aito laukku on sitten parempi? En tarkoita että kaikki feikit olisivat laadukkaita, mutta kaikki omani mitä omistan, ovat aivan loistokuntoisia ja joskus olen kuullutkin että monet feikit tehdään aitojen kanssa samassa paikassa. Noh aito on aina aito, mutta kannattaako esimerkisi Chanelista maksaa tonni kun voi vaikka maksaa siitä 25€ ja saada siitä itselleen aivan saman ilon? Se on kai jokaisen oma valinta. Itse olen ainakin ollut tyytyväinen tähän mennessä ilman aitoakin tavaraa. Ulkonäkö laukussa on kuitenkin se mikä omassa tapauksessani ratkaisee ja esimerkiksi Vuittonin laukut ovat kauniin näköisiä. Hinta on kuitenkin liian kova aidon hankkimiseksi.



Millaisia kokemuksia teillä on merkkilaukuista tai feikeistä? Paljonko olette valmiita maksamaan laukusta tai ylipäänsä merkkituotteesta?

11 kommenttia:

  1. en oikeastaan ikinä ostais oikeata merkkilaukkua, sen takia koska tuntuu et ois liian iso menetys lompakolle :D mun mielest muittenki merkkien laukut on just jees, miks pitäis hankkii satojen eurojen merkkilaukku?

    http://uptm-sini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itselle kelpaa kaikki muutkin laukut kuin merkkilaukut :) Mun pitäis olla melkosen rikas ettei tollanen tonnin Vuittoni tuntuis missään ja vaikka se ei ois rahasta enää kiinni, silti kyllä mietityttäis.

      Poista
  2. haha, mulla ei varmaan oo koskaan ollu merkkilaukkua.. :D nytkin meen melkei 3v vanhalla Kanarialta ostetulla laukulla ja yhellä 5v vanhalla Italiasta ostetulla :D molemmat sain viielläkympillä ja en oo ainakaan vielä rikkonu xd

    http://washed-out-dream.blogspot.fi/

    19-vuotiaan valokuvaajatytön blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kyllä kestäny noi feikit ihan yhtä hyvin varmasti kuin aidot :) Ei oo tarvinnu heittää 700 euroa viel siihen viidenkympin päälle :D

      Poista
  3. Sä et oo selvästikkään ymmärtänyt luksuslaukkujen ideaa, jos todella väität että feikistä saa saman ilon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei feikistä voisi saada samaa iloa? Kuten jo sanoin, ei kaiken tarvitse olla jotakin merkkiä :) Itse olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen myös vähemmän aitoon!

      Poista
    2. Feikit on sitäpaitsi laittomia.

      Poista
  4. Mulla oli yks longchamp (jos lasketaan merkkilaukuks) mut se hajos alle parissa vuodessa :( käytin kyl paljon. Mun mielestä laukku saa maksaa aivan maksimissaan satasen, oli merkki mikä hyvänsä eikä sen hintaisia laukkuja ees ostella läheskään joka vuosi. Mun mielestä merkillä ja hinnalla ei oikeestaan oo mitään väliä, pääasia että laukku kestää pari vuotta, on mieleisen näköinen eikä haise halvalle muoville :D Tykkään tosi kovasti esim mangon laukuista :)

    Mistä oot hommannut feikkilaukkusi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl laskisin Longchampin sen verran merkkilaukuksi kun onhan ne vähän kalliimpia kuin suurin osa merkittömistä :) ite oon ostanu feikkini Facen kirpparilta pari, Kreikasta sekä kaverit on pyynnöstäni tuonut Espanjasta ja Turkista. Yhden laukun myyjä paljasti että Tallinnan vanha kaupunki olisi myös hyvä ostopaikka feikkejä hakeville. Ebaysta saa myös tietty ja yksi nettisivusto myy edullisesti merkkivaatteiden ja asusteiden kopioita.

      Poista
  5. 1. Minkä puhelimen omistat?
    2. Mitä opiskelet/ teet työksesi?
    3. Jos saisit muuttaa yhden asian itsessäsi, mikä se olisi?
    4. Mikä on lempisarjasi?
    5. Minkä väriset sinun omat hiuksesi ovat (ei värjätyt)?
    6. Poltatko?
    7. Onko sinulla jotain kauneusvinkkiä? Jos on, niin mikä?
    8. Onko sinulla jotain tuotetta (esim. shampoo, rasva, hiusväri) joka on niin hyvä, että voisit suositella sitä kaikille? Jos on, niin mikä ja miten se toimii?
    9. Kevät, kesä, syksy vai talvi?
    10. Mitä sarjoja seuraat?

    http://manguste.blogspot.fi (blogini osoitetta ei tarvitse laittaa postaukseen)

    VastaaPoista
  6. Eksyin blogiisi sattumalta ja suurena laukkufriikkinä on pakko ottaa tähän asiaan kantaa. Omistan useita mm. LV:n, Mulberryn ja MK:n laukkuja. Oma laukkuhulluuteni on alkanut jo paljon ennen niiden "muotiin" tuloa Suomessa blogien myötä. Maailmassa on hirvittävästi kauniita ja upeita laukkuja, olkoon merkki mikä hyvänsä. Itsekkin voin ostaa laukun mistä tahansa, jos siitä pidän. Nykyään yritän kuitenkin ostaa vain nahkaisia laukkuja pidemmän käyttöiän takia. En kuitenkaan ymmärrä miksi ostaa feikki. Se ei ikipäivänä ole sama asia. Tuoteväärennösten myötä rikotaan lakia, tuetaan rikollista toimintaa ja loukataan toisen suunnittelemaa työtä. Itselleni laukut eivät ole statussymboleita, vaan kauniita käyttöesineitä, jotka yleensä ovat poikkeuksellisen laadukkaita ja säilyvät toivottavasti sukupolvelta toiselle. Suosittelen joskus edes kokeilemaan aitoa, eron kyllä huomaa, eikä sen jälkeen halua koskea feikkiin. Ja jos nyt ihan tottapuhutaan, feikit ovat pahin tyylimoka jota voi tehdä :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3