maanantai 2. joulukuuta 2013

Stockmannin jouluosasto

Viime tiistaina houkuttelin serkkuni Hiparin kanssani Helsinkiin tarkoituksena mennä käymään ensin Puhdistamon pressitilaisuudessa, jossa aiheena olisi rasva ja näiden vaikutukset kehoon. Sen jälkeen vaadin päästä käymään nimenomaan Helsingin Stockmannin jouluosastolla, joka on kuin oma joulumaansa. Aiemmin en ollut siellä käynyt, mutta taidan mennä vierailemaan vielä uudemman kerran. 


Jouluosasto sijaitsee Argos-hallissa ja on kyllä niin viimeisen päälle laitettu paikka. Tätä ei oikein voi edes verrata "tavallisiin" osastoihin. 


Pahimmilta hullaantumisilta vältyttiin, sillä mukaani lähti vain valkea joulukukkanen sekä pari lumihiutaletta. Paljon olisi ollut kaikkea ihanaa, mutta koristeiden korkea hinta sekä joulukuusemme rajoittunut koko hillitsi minut tällä kertaa. Osastolla oli myös paljon koristeita, joiden liittymistä jouluun mietimme. Oli mm. erivärisiä riikinkukkoja, mutta ilmeisesti ne ovat kuuluneet vanhemman väen jouluun ainakin työkaverini mukaan. 


Joulukoristeet ilmeisesti tulevat alennusmyyntiin jo 23. päivä, jolloin suunnittelinkin poikkeavani viimeisillä jouluostoksilla ennen työvuoroani. 


Eilen sain kotimme siivottua, jotta voin vihdoin aloittaa jouluvalmistelut. Nyt kun joulukuukin koitti, Sami ei voi enää vedota siihen ettei ole edes joulukuu. 

Onko teillä jo jouluvalmistelut jo käynnissä?

4 kommenttia:

  1. 23.12. ja keskustan Stokka? Varaudu pehmusteilla ettei kylkiin iskevät kyynärpäät satu liikaa <3

    VastaaPoista
  2. Ihania joulujuttuja!! Täällä Ruotsissakin on vaikka mitä! Mutta en raaski ostaa tänne kämppään.. tai siis en viitti sit 7kk päästä raahata niitä suomee :'D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3