sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Äyriäisilta kummien kanssa

Tänä vuonna sain kunnian osallistua ensimmäistä kertaa kummieni järjestämään äyriäisiltaan, joka on jo perinne serkuilleni Hannalle ja Maijalle. Tarjolla oli simpukoita, hummeria, katkarapuja sekä rapuja. Viinitarjoilu oli kummieni viiniharrastuksesta johtuen erinomainen.



Alkupaloiksi meille tarjottiin siianmätiä Ruinart- shampanjan kera.



Ennen varsinaista pääruokaa söimme katkarapuja, niin savustettuina kuin ei savustettuina sekä myös rapuja. Rapuveitsen kanssa leikkiminen oli hieman unohtunut, sillä edellisistä rapukutsuistani todettiin olevan noin kymmenisen vuotta aikaa. Pian kuitenkin veitsen käyttö palautui mieleen ja katkarapujen kuoriminenkin kävi sukkelaan. Kaikki kunnioitus niille jotka työkseen noita kuorivat. 



Illan pääruokana oli hummeria, joka oli täysin uusi kokemus itselleni. Hummeripihdit olivat myös valtavat ja kyllä voimaa saikin käyttää kun yritti panssaria saada rikki. Hummeri maistui todella samalta kuin ravut, mutta kummini kommentoivat että tällä kertaa nämä eivät olleet niin erinomaisia kuin viime kerralla. Nämä kun olivat olleet pakastettuina.



Äyriäisten parissa vierähti nopeasti viitisen tuntia ja kokoajan olimme kuitenkin syömässä jotakin. Maistoin jopa Hiparin kehotuksesta vihersimpukkaa, mutta sinisimpukat jätin vielä suosiolla seuraavaan kertaan. Ei liikaa uutta kerralla. 

Ilta olisi jatkunut vielä pidempäänkin, mutta itselläni oli työpäivä tiedossa seuraavana päivänä, joten oli parempi lähteä kotiin. Kiitos vain kummeilleni tästä illasta ja muillekin mukavasta seurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3