Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tankotanssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tankotanssi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. huhtikuuta 2014

15 päivän haaste: päivä 3

Eilen olikin pitkästä aikaa terve vapaapäivä. Olimme sopineet Suvin kanssa menevämme "aamulla" kirpparille Suvilahteen sekä hakemaan eräät yöpöydät, jotka ostin Strictly Stylen ihanalta Hannalta huikeaan 10€ yhteishintaan. 



Aamulla sää oli vähintäänkin masentava eikö kirppareillakaan kiertely parantanut fiilistä. Suvi onneksi löysi Suvilahdesta itselleen Makian takin käyttämättömänä hintaan 20€, mutta itse en löytänyt reissulta mitään edes etäisesti kiinnostavaa.


Ajoimme ensimmäisen kerran Suvilahden ohi 11.45 ja kirpparin ulkona oli yhtä paha jono kuin keskiviikkona XXL:n avajaisiin. Päätimme suosiolla mennä vielä vaihtamaan Suvin setelit kolikoiksi ja onneksi jono oli kaikonnut sisälle kun palasimme takaisin. Toisaalta en tiedä oliko siellä sisälläkään yhtään mukavampaa, koska tungos oli ihan valtava ja ihmiset vaan tuuppivat tosiaan rumasti kyynerpäillään pois tieltä. Vaikka en pelkääkään väkijoukkoja, silti pienoinen ahdistus pääsi yllättämään ja poistuttiinkin paikalta hyvin nopeasti. Viimeksi jäähallin kirpparilla aikaa vierähti huomaamatta pari tuntia, mutta täällä viivyimme pakolliset 30 minuuttia. Toiste ei tarvitse tännekään kyllä tulla ennenkuin alkuhuuma laantuu.

Myöhemmin kävimme vielä Maxillissa järjestetyllä Fashion Kirppiksellä, mutta sieltäkin poistuttiin varmaan alle kymmeneen minuuttiin. Kaikista pahimman kolhun reissulla sai kyllä Kaivarin Kanuuna, jota yleisesti on pidetty hyvänä itsepalvelukirpparina, mutta nyt se oli täynnä ylihintaista roskaa. Mm. Hilfigerin valkoinen neule, jossa oli jäätävän kokoinen meikkivoide tarha rinnuksilla ja tuskin olisi lähtenyt pesussa pois, maksoi 15€. Lisäksi Kanuunan henkilökunta oli aivan jostakin (en viitsi käyttää rumia sanoja vaikka tekisi mieli). Ilmeisesti yhtäkkiä sovittaminen sovituskopeissa oli kielletty ja siitä tultiin ilmoittamaan todella tökerösti vaikka juuri Suvi oli sinne asti päässyt jonotettuaan ensin hyvän tovin. Päätettiin yksissä tuumin, että oli toistaiseksi viimeinen visiitti sinnekin.

Onko teillä millaisia kokemuksia näiltä kirppareilta?





Kirppistelyn jälkeen päätettiin lähteä brunssille Buzaan, joka on tuttuni omistama paikka Jätkäsaaressa. Meidän piti jo viime kirpparireissun jälkeen mennä tänne, mutta silloin hiilarittomuuteni esti sen. Nyt kuitenkin sallin itselleni pienen hiilariannoksen croissantin sekä pastan muodossa. Brunssilla oli hintaa 20€ ja kaikki oli niin hyvää. Buzan sijainti on lisäksi todella helppo myös espoolaiselle, sillä tämä on aivan Verkkokaupan vieressä. Tilat olivat myös paljon isommat kuin oletin ja täältähän löytyy myös viihdettä peleistä tykkääville ihmisille. Kehuinkin tätä paikkaa jo heti tänään töissä.


Illalla tiedossa oli vielä tankotanssia pitkästä aikaa ja voi että, voin sanoa olevani taas koukussa. Salitreenaamisen jäljiltä kropasta löytyy niin paljon enemmän voimaa, että vanhat liikkeet sujuivat helposti ja uusiakin uskalsin kokeilla ilman pelkoa tangolta tippumisesta. Tutut palovammat ja mustelmat löysivät myös jo takaisin kroppaani, mutta onneksi paikat tottuvat äkkiä taas tankoiluun. Lisää tankoilusta voit lukea Fashionable Fitness Friendsin puolelta.

Tämä haaste itsessään alkaa tuottamaan jo vaikeuksia, sillä minulla ei ole tältä kuluvalta päivältä kuin yksi kuva ja kello on jo puoli seitsemän. Saas nähdä kuinka käy.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Rocking the Pole

Nyt olen päässyt tankoiluharrastukseni kanssa kunnolla vauhtiin ja olenkin koittanut käydä kerran viikossa tankoilemassa. Tämäkin tahti on aika hidas, mutta yksinkertaisesti voimani eivät riitä tangossa jatkuvaan roikkumiseen. Lisäksi oman tasoisiani tunteja menee hieman harvemmin mikä entisestään hankaloittaa aikatauluja.

Rock The Pole
Valitettavasti en pysty itse liikkeitä tai tuntia kuvaamaan, mutta paljon on opittu uutta. Mm. kaksonen ja perhonen alkavat sujua sekä muutama vaikeampi yhden käden pyörähdys.

Kaksonen
Perhonen
Nilkkatakanoja
Tässä siis muutamista liikkeistä kuvat. Ja koska nämä liikkeet vaativat hyvä pidon, vaatteetkin joutuvat olemaan vähissä siitä syystä. Vinkkinä kaikille tankoilijoille, että Gina Tricotista saa tosi hyviä tankoilupikkareita/shortseja!

toppi H&M, shortsit Gina Tricot

Tälläiset kamppeet olivat itselläni päällä eilen. Tankoillessa pitää olla värikästä päällä :) Jalkani ja käteni ovat todella kauniilla mustelmilla (mm. tuo nilkkatakanoja niitä aiheuttaa paljon), mutta eipä sitä oikein voi välttää. Ensi viikolla menen pitkästä aikaa Tek1-tunnille tällä kertaa serkkuni Maijan kanssa. Omalle tasolleni tunti on jo liian helppo, mutta toivottavasti muutkin tytöt pääsevät hyvin alkuun niin päästään samoille tunneille.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kuntoilupäivä

Huh, nyt voin sanoa hyvällä omalla tunnolla olevani täysin poikki ja ihan syystäkin. Kävin tänään ennen töitä pitkästä aikaa salilla ja päätin polkea pelkästään kuntopyörällä, sillä en jaksanut lähteä taiteilemaan laitteisiin. Siinä sitten Cosmoa lukiessa tulikin poljettua 65 minuuttia ja matkaa olikin taittunut huomaamattani 27 kilometriä! Olin aika järkyttynyt tuosta lopputuloksesta, kun vasta ihan lopuksi satuin sitä vilkaisemaan. Oletin ehkä jotain 15 kilometriä. Kalorinkulutus oli mielestäni kuitenkin suht pieni yli tunnin urakasta, 350 kaloria. Parempi sekin kuin ei mitään. Huomenna olisi tarkoitus mennä uusiksi salille koulun jälkeen Suvin kanssa mikäli jalkani sen vain sallivat. Huomenna en kyllä urakoi kuntopyörän kanssa kuin max alkulämmittelyn!


Tankotanssiharrastustani ajatellen tein myös hieman punnerruksia, jottai saisin käsiini enemmän voimaa. Tein myös hieman vatsoja, jotta invertit onnistuisivat helpommin. Venyttelin myös hieman, jotta saisin lisää notkeutta. En kuitenkaan viitsinyt venytellä ns. kunnolla kunnon treenin jälkeen, etteivät paikat tule taas niin kipeäksi etten kävele hetkeen kuten joskus talvella minulle kävi :D

Seisomatyö ei tosiaankaan myös auttanut salin jälkeiseen palautumiseen ja nyt onkin ihana maata sohvalla teekuppi kädessä kynttilän valossa ja kohta alankin katsomaan uusinta jaksoa Gossip Girlistä.

XOXO

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Where have you been all my life

Nyt on palattu kotiin ihanaisen Lauran tankotunnilta, oli taas mukavaa! Hieman treenailtiin taas uusia temppuja ja täytyy kyllä sanoa, että tänään oli erittäin huonon pidon päivä. Tanko oli kuin voilla valeltu ja otetta ei meinannut vain saada. Onneksi sentään inverteissä grippi piti enkä tullut naamalteni alas sieltä. Nyt se on sitten virallista ja tämä tyttö siirtyy seuraavan tason tunneille heti pikimmiten. Opettajakin kun huomasin turhautumiseni ja kehotti siirtymään sinne kakkostason tunneille, joissa joskus aiemmin jo kävinkin. Eli eteenpäin mennään jes! Kunhan vain tuo rakko paranisi oikeassa kädessä  niin voisin vähän tehokkaammin treenailla. Ei oikein tykkää pyörimisestä meinaan tuo käsi.

Matkalla tankoilemaan oli ihan pakko käydä Gina Tricotilla katselemassa niitä tankoiluvaatteita, joista jo aiemmin puhuinkin. Löysimpähän itselleni uudet treenishortsit, joissa on tarpeeksi lyhyet lahkeet, jotta voin istuskella tangolla kunnolla. Löysin myös treenipaidan, jossa on pitkät hihat. Eipähän tule enää palovammoja ranteisiinkaan jes!


Nämä siis molemmat Gina Tricotista ja hintaa shortseilla oli 7,95€ ja paidalla 19,95€ muistaakseni. Kotimatkalla kävin tuttuun tapaan Alepan kautta ja ostinkin jälleen proteiinijuoman sekä patukan. Eiväthän ne suurta herkkua tunnu olevan, mutta lähteepähän ainakin nälkä. Tämänkertaiset olivat ehkä hieman parempia kuin edelliset. 


Nämä ostin siis tänään. Hintaa juomalla taisi olla 2,70€ ja patukalla 1,45€. Juomassa makuna sitruuna-lime ja patukka minttusuklaa. 


Ja nämä ovat siis viime torstain eväitä. Cactus-limen makuinen juoma ja minttusuklaapatukka. Eivät kovin hyviä nämäkään siis ja samoissa hintaluokissa pyörittiin kuin tämänpäiväistenkin kanssa.

Huomenna olisi tiedossa ruotsin kirjallinen koe ja minun piti ihan oikeasti lukea siihen. Tai no ainakin hieman kerrata sitä sanajärjestystä, koska materiaalit muutoin saavat olla kokeessa mukana + sanakirja. Annan kyllä itselleni selkään jos saan kokeesta huonomman kuin nelosen. Toisaalta minulla ei pitäisi olla hätää, mutta juurikin sivulauseen sanajärjestykseen ja inte-sanan käyttöön useimmiten kompastun ja pahasti. Noh ainakin kokeen jälkeen on tiedossa hyvää ruokaa, sillä palaveeramme työporukan kanssa Sevillassa.

Loppuun laitan vielä otsikon nimikkobiisin, joka meillä soi tänään alkulämmittelyissä. Ai että tykkään tuosta biisistä!

Rihanna - Where have you been

Takapakkia kevääseen

Eilisen koomapäivän johdosta menin kerrankin aikaisin nukkumaan eli jo siis klo 21. Lauantaina tuli taas riekuttua pikkutunneille asti ensin Assemblyjen aftereilla sekä lepuskin aina niin ihanassa Fenniassa. Kivaa oli suuresta väsymyksestä huolimatta. Tänään aamu alkoi jos ei nyt aurinkoisemmin niin ainakin mukavemmissa merkeissä. Suuntasin reippaana puoli kahdeksaksi Helsingin keskustaan ja Fazerin kahvilaan aamupalalle, jonka GWORKS meille ystävällisesti tarjosi! Tarjolla oli hyvää ruokaa, mukavaa seuraa sekä nettisivuja aiheesta riisi, mielenkiintoista!


Tiedän, lautaselleni ja lasiini eksyi hieman hiilareita sekaan, mutta ei anneta sen häiritä. Edellinen viikko meni karpatessa ja tulostakin se on tuottanut tällä hetkellä -2kg. Eihän se varmasti vielä kovin pysyvää ole, mutta ainakin olo on ollut parempi ja aion jatkaa tällä viikolla ainakin 2 viikkoa ilman hairahduksia. Oma avopuolisonikin lähtee tähän hommaan mukaan, joten ruuan laittaminen kotonakin helpottuu. Tarkoitus on myös lisätä liikuntaa ja tänään suuntaankin taas tankoilemaan. Keskiviikkona olisi tarkoitus mennä salille ja torstaina tankoilemaan jälleen hieman lisää. Silloin onkin tiedossa hieman vaativampi tunti ja toivottavasti opin taas uutta.

Edistyminen tangon kanssa onkin ollut huimaa. Joka tunnilla olen pystynyt tekemään niitä liikkeitä joita en ole aiemmin osannut. Pitää jatkaa siis ahkerasti salilla käyntiä, jotta saisin käsiini lisää voimaa unohtamatta venyttelyä. Parhaista ajoista olenkin päässyt kangistumaan pahasti eikä edes spagaatti meinaa mennä enää kunnolla. Löysin myös paljon uusia tankoiluvaatteita vaatekaappini kätköistä, jonka sain vihdoin siivottua hieman parempaan kuntoon. Olen myös kuolannut uusia tankoilushortseja Gina Tricotista, mutten millään jaksaisi vaivautua liikkeeseen asti. Netistä en myöskään tilaa viime kertaisesta viisastuneena. Sain nimittäin niin huonoa asiakaspalvelua ja tilaus meni muutenkin ihan pieleen, joten ei kiitos enää ikinä.

Nyt kuitenkin jatkan matkaani keittiöön ja menen tekemään katkarapusalaattia. Loppuun myös pieni tankoiluvideo, enjoy!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Hola + arvonnan tulos!

Tänään olikin yllättävä vapaapäivä koulusta ja tuli kyllä ihan tarpeeseen kun mieskin oli lomalla. Saatiin siis molemmat nukkua pitkään ja tarkoitus oli siivota hieman ennenkuin lähden tankoilemaan, mutta toisin kävi. Heräsin pari tuntia "liian myöhään" ja en sitten saanut aikaiseksi siivota. Kohta siis kohti Rock The Polea ja ekaa kertaa pitkään aikaan TEK2 tunnille, eli sille hieman vaativammalle. Saas nähdä mitä siitäkin tulee hui!

Tankoilun jälkeen on tiedossa Bluesin viimeinen runkosarjan matsi Barona Areenalla ja vastaan tulee Helsingin Jokerit. Halli on ilmeisesti loppuunmyyty, joten meteliä hallilla varmaankin riittää. Toivottavasti viimeisestä ottelusta tulisi voitto kotiin!

MYF-päivä med Vaippi 14.3
Suoritin eilen arvonnan iPhonen kuorista ja arvonnanhan voitti Ninni, onnittelut! 

torstai 8. maaliskuuta 2012

Au, au ja vielä kerran AU!

Nyt on siis palattu kotiin tankostudiolta ja kyllä fiilis on otsikon mukainen! Veikkaan ettei huomenna olo ole myöskään ainakaan yhtään miellyttävämpi. Tällä hetkellä ei ole onneksi vielä lihaskipua havaittavissa, mutta eiköhän se huomenna sieltä iske. Nyt saan ainoastaan nauttia mahdollisista mustelmista sekä palovammoista. Tottakai vanhana tankoilijana tiesin ja hieman muistinkin millaisia "vammoja" tämä laji alkuunsa aiheuttaa, mutta eihän anneta sen haitata menoa.Kipu kyllä helpottaa viimeistään kymmenen kerran jälkeen, joten positiv tänkande!

Tankoilu itsessään sujui ilman suuria ongelmia enkä oikeastaan huomannut yli vuoden taukoa juurikaan. Joko salilla käynti on tehonnut tai minulla oli todella hyvä tuuri tänään, liikkeet tuntuivat helpoimmilta kuin silloin kun viimeksi lajin "aloitin". Tottakai helpoimmat spinnit yms. muistaa ulkoa edelleen, mutta kaikki sujui paljon vaivattomammin. Tein jopa ensimmäistä kertaa V-invertin eikä edes pelottanut (paljoa). Hetken kyllä ennen tunnin alkua tuijottelin tankoa silmiin ja mietin että tähänkö sitä nyt pitäisi sitten mennä pää alaspäin roikkumaan. Pitäisi, ja myös menin. Fiilis on upea ja voin rehellisesti olla ylpeä itsestäni. Ja kuten aiemmin jo ennustin, tankoilukipinä iski jälleen pahemman kerran.

Kannatti ostaa Offeriumin kautta aiemmin 2x tankotanssitunteja hintaan 16€, eli suomeksi kaksi yhden hinnalla. Lahjakortti kävisi ilmeisesti vain TEK1 tunneille, eli tunneille jotka sopivat aloittelijoille kaikista parhaiten. Aikasemmin kun asuin Espoossa ja kävin aktiivisesti tankoilemassa, kävin TEK2 tason tunneilla joissa tehdään jo huomattavasti vaikeampia juttuja. Taidan vielä sen toisen kerran käydä tylsistymässä TEK1:sen tunnilla ja siirryn takaisin vaativampaan. Ensi kerralla vielä kun muistaisi ottaa sen pyyhkeen mukaan niin pitokin olisi parempi tolpassa.


Kävin vielä kotimatkalla hakemassa Asematunnelin Alepasta kylmäsavulohta ja jotain juotavaa junamatkalle, kun tottakai taas myöhästyin junasta puolella minuutilla. En tiedä miksi urheilun jälkeen minun tekee useasti mieli juuri kalaa ja ruisleipää, kai se on vaan niin hyvää! Vitamiinivesi oli muuten uusi kokeilu ja siihen se sitten jäikin. Tuo Sitruksen-makuinen multi-v Sinkki-juoma oli ihan törkeän mautonta. ja muutenkin jotenkin hyi yök en syö-materiaalia.

Hyvää naistenpäivää!

Tänään onkin ollut superjännittävä päivä! Aamu alkoi poikkeuksellisen aikaisin jo kello 8:10 kun keitin oikein kahvitkin kotona ennen kuin lähdin kouluun. Suoristin hiukseni ja meikkasin hieman huolellisemmin kuin normaalisti. Kaikkeen tähän oli syy; olin menossa nimittäin haastattelemaan Elisan myyntijohtaja Jorma Pirilää vaimoseni kanssa. Kouluprojektihan tietty kyseessä ja aiheena yritysanalyysi. 



Hieman tuntui oudolta liikuskella koulussa oikea jakkupuku päällä ja voin myöntää olevani helpottunut, ettei näin yleensä tarvitse toimia. Onneksi omistin jo entuudestaan näinkin hyvän puvun, sillä pakkohan tälläiseen tapaamiseen oli pukeutua virallisesti. Jakkupuku on kummitätini vanha ja en olisi ajatellut sen saadessani että tarvitsenkin sitä joskus. Itse haastattelu meni hyvin vaikka jännittikin paljon. Kehuja oli tullut jälkikäteen ja saatiin itsekkin tarvittavaa aineistoa kasaan. 

Nyt hengailenkin vielä hetken kotona katsellen IEM:iä ja sen jälkeen lähden pitkästä aikaa tankoilemaan Rock The Polelle. Onhan viime kerrasta aikaakin jo yli vuosi ja pitäähän lahjakorttikin käyttää ennenkuin menee vanhaksi. Veikkaan, että kotiin palattuani poden taas pahanlaatuista tankoiluinnostusta ja minua tullaan näkemään RTP:llä paljon! Postailen sitten fiiliksistä lisää illalla, sillä aikaa muistakaahan osallistua arvontaan täällä :)

torstai 2. helmikuuta 2012

Tankotanssia edullisesti vain tänään!

Eilen haaveilin pitkästä aikaa, että josko pitäisi mennä tankoilemaan Rock The Polelle yli vuoden tauon jälkeen. Tänään bongasin sähköpostistani Offeriumin diilin, jolla saa 2 alkeistuntia/TEK1 tuntia 16€:lla! Eli 2 tuntia yhden hinnalla. Itse kotiutin heti diilin ja ajattelin vinkata siitä myös täällä jos joku muukin haluaa edun hyödyntää :) Diili voimassa siis vain tänään joten ei ole kauheasti aikaa pähkäillä :) Eikä kyllä kannatakkaan, sillä tankotanssi on vaan niin huisin kivaa!

Kuva: Rock The Pole

Diiliin pääset tästä.

Rock The Polen sivut: http://www.rockthepole.fi/

Suosittelen kyllä ehdottomasti Rock the Polea kaikille. Tunneille on huippukivaa ja ohjaajatkin on tosi mukavia ja hyviä. Eikä ekakertalaisten kannata yhtään pelätä tunteja, sillä varmasti kaikille löytyy sopiva tunti :)

maanantai 12. syyskuuta 2011

Pole World Cup 2011

Siis nyt mä olen ihan sanaton. Katoin äsken Youtubesta Oona Kivelän voitto-ohjelmanumeron Rio De Janeirossa käydystä Pole World Cup-kilpailusta. Ihan oikeasti aivan jäätäviä temppuja saatu mahdutettua tuohon 4 minuuttia kestävään ohjelmaan. Kyllä tuollaisella suorituksella kuuluikin voittaa! Kyllä nyt saa olla yhdestä suomalaisesta esikuvasta taas ylpeä :) Kai se on itsekkin pakko käydä koittamassa viimeistään ensi viikolla Miran kanssa että kestääkö se selkä tuota hommaa. Itse en kyllä ihan noin taidokas ole vielä mutta toivottavasti jaksan treenata taas talven mittaan :D Siihen tarvitaan kyllä aika ajoin juurikin tälläsiä sanattomia hetkiä.


Katsokaapas esimerkiksi tuosta minuutin ja kahden minuutin kohdalta, ihan huikeita trikkejä!

Voittajan kelpaa hymyillä :)

torstai 18. elokuuta 2011

Tankoilu himotus!

Eli nyt se sitten taas iski, nimittäin palava halu päästä tankoilemaan! Eksyin eilen pitkästä aikaa tankotanssiforumeille sekä entisen opettajani Miian blogiin ja se oli sitten siinä. En vaan tiedä uskallanko vielä mennä kokeilemaan kun ei tosta selästä koskaan tiedä. Sen verta kuitenkin vaatii selkälihaksia toi ylösalasin roikkuminen ja olen vielä niin surkea että putoaisin varmasti päälleni.



Aloitin tankotanssin keväällä 2009 ja totesin että se on huippuhyvää liikuntaa ja ottaa etenkin käsilihaksiin (oikeasti kyllä ihan koko kroppaan). Muistan ekoja treenejä seuranneen päivän olleen hirveä, mitään ruumiinosaa ei voinut liikuttaa ilman kipua. Harmikseni muutin sitten Tampereelle kesken loistavan alkuinnostuksen koska sieltä en löytänyt sellaista paikkaa jossa olisin halunnut treenata. Tuntui liian nipolta kaikki Rock The Polen jälkeen.

Rock The Pole


Tähän ongelmaan törmättyäni päätin kuitenkin ostaa oman tangon kotiini ja sillä tulikin jonkun verran treenailtua kotona. Ei vaan tila riittänyt kuin aika simppeleihin pyörähdyksiin joten sekin jäi sitten. Muutettuani takaisin Espooseen tanko oli uuteen asuntooni huimat 0,5cm liian pitkä ja ai että otti päähän. Noh sain kuitenkin myytyä tangon eteenpäin uudelle innokkaalle hyvään hintaan joten no harm done :)


Tässä vielä videota ehkä maailman parhaasta tässä lajista, Felixistä :)