torstai 8. maaliskuuta 2012

Hyvää naistenpäivää!

Tänään onkin ollut superjännittävä päivä! Aamu alkoi poikkeuksellisen aikaisin jo kello 8:10 kun keitin oikein kahvitkin kotona ennen kuin lähdin kouluun. Suoristin hiukseni ja meikkasin hieman huolellisemmin kuin normaalisti. Kaikkeen tähän oli syy; olin menossa nimittäin haastattelemaan Elisan myyntijohtaja Jorma Pirilää vaimoseni kanssa. Kouluprojektihan tietty kyseessä ja aiheena yritysanalyysi. 



Hieman tuntui oudolta liikuskella koulussa oikea jakkupuku päällä ja voin myöntää olevani helpottunut, ettei näin yleensä tarvitse toimia. Onneksi omistin jo entuudestaan näinkin hyvän puvun, sillä pakkohan tälläiseen tapaamiseen oli pukeutua virallisesti. Jakkupuku on kummitätini vanha ja en olisi ajatellut sen saadessani että tarvitsenkin sitä joskus. Itse haastattelu meni hyvin vaikka jännittikin paljon. Kehuja oli tullut jälkikäteen ja saatiin itsekkin tarvittavaa aineistoa kasaan. 

Nyt hengailenkin vielä hetken kotona katsellen IEM:iä ja sen jälkeen lähden pitkästä aikaa tankoilemaan Rock The Polelle. Onhan viime kerrasta aikaakin jo yli vuosi ja pitäähän lahjakorttikin käyttää ennenkuin menee vanhaksi. Veikkaan, että kotiin palattuani poden taas pahanlaatuista tankoiluinnostusta ja minua tullaan näkemään RTP:llä paljon! Postailen sitten fiiliksistä lisää illalla, sillä aikaa muistakaahan osallistua arvontaan täällä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3