maanantai 5. maaliskuuta 2012

Nais- vai miesnörtti, does it make a difference?

Lueskelin tuossa aikani kuluksi Sisconin Facebook-sivuja ja löysimpäs sieltä hienon avautumisketjun, jossa selkeästi naisnörtteyttä vastustava mies lyttäsi Sisconin jo ajatuksenkin tasolla maanrakoon. Hänelle tuntui olevan aivan käsittämätön asia edes ajatella sitä, että nainenkin voisi kutsua itseään nörtiksi. Naisesta kun ei ole siihen mitä "nörtiltä" vaaditaan. Tähän kysymykseen nyt päätinkin sitten perustaa tämän kirjoituksen.

Ensiksi voitaisiin pohtia sanan "nörtti" aiheuttamia mielikuvia, miksi kukakin meistä mieltää sanan sen kuullessaan. Monelle siitä tulee varmasti mieleen ehkä hieman ylipainoinen, tietokoneella/tekniikan parissa paljon viihtyvä, suihkua tuskin koskaan nähnyt MIES. Tiedän, tämäkin on jo karkea yleistys, mutta yleiskuvaa tässä vaiheessa haettiinkin. Nörtteys voi olla ja tottakai onkin muitakin asioita kuin vain edellä mainitut, mutta ihan vain mielikuvana. Nörtteyteen voisi yleisesti olettaa kuuluvan myös silmälasit ja huonosti hoidettu iho. Kukapa tähän mielikuvaan ei olisi joskus esimerkiksi lukioaikoinaan törmännyt. Hintelä vartalo, jossa urheilullisuudesta ei ole tietoakaan tulee varmasti joillakin myös mieleen sanasta nörtti.

Mitä sitten itse ajattelen sanasta nörtti? Myönnetään, aiemmin olen yleistänyt mielessäni juurikin nämä silmälasipäiset pojat nörteiksi pelkän ulkomuotonsa perusteella. Nyt kuitenkin kun olen kiertänyt lanitapahtumia ja nähnyt ns. kaiken, näen että meitä nörttejä on moneen veneeseen. Kuka tahansa voi olla nykypäivänä tämän ilmauksen ansaitseva persoona. Ulkonäkö ei todellakaan kerro kaikkea, mutta joskus asia saattaa kyllä olla pelkällä vilauksella päivänselvä. Omassa koulussammekin on porukkaa niin laidasta laitaan ja useat eivät tietenkään sovikaan näihin stereotypioihin.

Sitten ne nörtin tekniset vaatimukset? Riittääkö pelkkä tietokoneista ja tekniikasta kiinnostuneisuus sanaan nörtti? Omasta mielestäni riittää, mikäli osaat tehdä muutakin tietokoneella kuin pelkästään avata sähköpostin ja nettiselaimen. Pelkkä pelaaminen ei riitä, ainakaan jos pelaat pelkästään pasianssia. Onko myöskään CS publicserverillä ammuskeleminen omaksi huvikseen 5 minuuttia päivässä riittävästi? Mielestäni ei. Alan koulutus ja siitä vielä kiinnostuneisuus antaa 100% mielestäni määritelmän nörtti. Mikäs sen parempaa kuin työstään täysillä tykkäävä, esimerkiksi verkkoasiantuntija. Toki koodaaminen, kaikenlainen konffaaminen yms on myös juurikin sitä miksi luen nörtteyden omakohtaisesti. Myös päivittäinen koneella roikkuminen johon sisältyy mm. forumien ja kuvalaudan selausta, pelaamista, irccaamista ja muuta oleellista, sopii nörtteyteen.

Sisconin Facebook-sivulla eräs henkilö oli sitä mieltä, että naisten ja miesten aivot ovat erilaisia ja naisista ei ole nörteiksi eikä teknisen alan asiantuntijoiksi. Pyh, sanon minä. Se ei ehkä ole sitä perinteisintä alaa jota naiset lähtevät opiskelemaan, mutta itse alaa opiskelevana voin sanoa ettei vielä toistaiseksi mikään ole tuntunut ylivoimaiselta. Ja veikkaisin että kun sellainen asia tulee eteen, se ei tule johtumaan siitä että olen nainen. Naiset ovat ehkä keskivertoisesti miehiä heikoimpia teknisissä asioissa, mutta veikkaan että se johtuu siitä että tekniset asiat koetaan edelleen "miesten töiksi". Naisten ei tarvitse osata teknisiä asioita mutta tarviiko miestenkään osata "naisten töitä"? Itse osaisin mieluusti molemmat ja ei ole ollenkaan paha jos joku osaa niinsanotusti molempien työt. Naiset ovat myös ehkä lähtökohtaisesti vähemmän kiinnostuneita tekniikasta kuin miehet, mutta eiväthän miehetkään ole yleisesti kiinnostuneita esimerkiksi muodista.

Mikä sitten ajaa naisen nörtiksi? Itselläni se oli lievä pakottaminen erään maailman suosituimman fps-pelin pariin, josta harrastus jäi sitten päälle. Myöhemmin eräissä kotibileissä tutustuin erääseen Coca-Cola-riippuvaiseen henkilöön, joka minut ajoi ensimmäisille Assemblyilleni ikinä. Silloin elettiin kesää 2005. Tästä alkoi myös tähän päivään asti jatkunut lanikierre, johon olen nyt niin sanotusti jäänyt koukkuun. Vähitellen opin tuntemaan skeneä ja tutustuin uusiin upeisiin ihmisiin ja aloin kiinnostua "nörtteydestä" enemmän. Ehkä nörtteys kulkee myös hieman suvussa, onhan äitinikin koodari. Nykyään opiskelen ammattikorkeakoulussa ja minusta tulee toivottavasti 3 vuoden päästä ICT-alan asiantuntija. Ja ala tuntuu täysin omalta.

Pakko vielä kerran vedota jo edellämainittuun Facebook-keskusteluun, sillä siellä otettiin hanakasti kantaa siihen miksi juuri NAISnörtteys pitää tuoda esille. Ilmeisesti henkilö oli sitä mieltä, että juurikin nörtin naiseus on tässä ongelma ja se että se pitää tuoda esille. Tietenkään Sisconin idea ei ole tapahtumana koota yhteen naispuolisia tietokoneharrastajia, jotka haluavat vertailla omia kokemuksiaan tällä miespainotteisella alueella (huomatkaa sarkasmi) vaan korostaa sitä kuinka hienoa on olla nainen joka harrastaa tietokoneita. Itsekin olen monesti kokenut oudoksuntaa oman naiseuteni takia, mutta nykyään tasa-arvoisessa maailmassa nämä asenteet tulisi jo unohtaa. Ilmeisesti myös monilla työpaikoilla naisia ei palkata ICT-alan työpaikkoihin yhtä helposti kuin miehiä, sillä ennakkoasenteiden mukaan naiset eivät ole yhtä kyvykkäitä kuin miehet. Joissain tapauksissa näin voi tietysti ollakin, en kiellä sitä mutta silmät pitäisi silti pitää auki. Ei se, että joku on mies takaa parempaa osaamista jossain työssä eikä myöskään toisinpäin.

Kuitenkin, pointtini tässä tekstissä on se, että naisnörtteyttä tulee ajaa esille ilmiönä, sillä monet eivät varmaankaan osaa ottaa huomioon naisia, joita kiinnostavat tekniset asiat ja pelaaminen. En tiedä onko nörtteys naisten keskuudessa nykyään jokin muoti-ilmiö, jolla koetetaan erottua massasta. On myös tärkeää kannustaa muita naisia olemaan oma itsensä ja antaa tukea hieman aremmille tytöille, sillä meitä nörttityttöjä on nykyään yllättävän paljon.

2 kommenttia:

  1. Itsekin pohdiskelin joskus, pitäisikö minun kirjoittaa tästä aiheesta, mutta on jäänyt sitten kirjoittamatta kun niin monesta blogista jo ehtinyt lueskelemaan samaan aiheeseen liittyviä kirjoituksia.

    Itse olen myös paljon pohtinut nörtteyden vaatimuksia ja olen niistä jotakuinkin samaa mieltä kuin sinä. Toisaalta vaikka vaatimukset kolahtavat omallekin kohdalle, en käytä itsestäni sanaa nörtti - ainakaan miettimättä kahdesti, että missä seurassa olen. Se johtuu lähinnä siitä, että nörtiksi itseään kutsuva nainen voi saada osakseen milloin minkäkinlaista kohtelua.

    Toisaalta juuri tästä syystä se suu ehkä pitäisi saada auki joka kerta vastaanotosta huolimatta. Aivan jokaisen "nörttitytön". Ja tällä en tarkoita huomionhakuisuutta, vaan sitä, että naisnörtteys muuttuisi "ilmiöstä" normaaliksi asiaksi, sellaiseksi jota ei tarvitse kenenkään ihmetellä, arvostella tai selitellä sen enempää kuin miespuolistenkaan nörttien.

    VastaaPoista
  2. Juurikin tämän kohtelun takia haluaisin asiaa ajaa eteenpäin, itsekin kun olen törmännyt epäkohtiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3