Tänään Mira-pupuni tuli hakemaan minut töistä jo onneksi ennen 12, kun kerrankin pääsin ihanan aikaisin. Ehdimpä vielä hyödyntää ulkona olevaa aurinkoakin ottamalla pienet torkut parvekkeella, joka on muuten hieno nyt! Käytiin siis Ikeassa tänään hakemassa parvekekukkia ja tarttuihin sieltä mukaan kaikkea muutakin pientä ja näin sattumalta vanhaa työkaverianikin joka oli eksynyt Ikeaan töihin.
Mun oli ihan pakko laittaa tänään noi housut päälle, jotta pupukin näkee housut luonnossa. Taisipa tykästyä niihin vielä vähän enemmän!
Paljon kaikkia kivoja sisustusideoita tuli bongattua ja tässäpä pari lempparia: Ylempää kuvaa voisin soveltaa mahdollisesti meidän parvekkeella, ei tosin tuossa valkoisessa muodossa, sillä haluaisin sinne Ikean rottinkituolit, joita kävin tänään testaamassa ja oli muuten hyvät! Alemmassa kuvassa on tauluhyllyyn asennettu sininen ledivalo ja seinään ujutettu nätti sisustustarra. Ei vain taida rohkeus riittää asentamaan tuollainen esimerkiksi makkariin. Sain myös ostettua meidän Pariisin karikatyyripiirroksille vihdoin kehykset ja nyt odottelen että Sami tulee asentamaan ne seinälle!
Tälläiset kehykset siis kyseessä ja sattuivat mukavasti olemaan alessa. Yllätyin kun noissa on ihan oikeat lasitkin edessä eikä vain muovinen levy niinkuin muissa samanmerkkisissä kehyksissä joita meillä on.
Parvekkeella sain hankittua siis nämä kaksi kukkaa, toinen lattialle ja toinen puupenkin päälle. Haluaisin vielä yhden roikkuvan parvekkeen vasempaan laitaan, mutta sellaista en tuolta löytänyt. Löysin myös olkkarin pöydälle "sulkakukan" joka näyttää tältä:
Nyt täytyykin lähteä kohti ruokakauppaa, jotta jaksaa illalla hieman siivoilla ja pääsen myös lempipuuhaani eli tiskaamiseen. Ostin meille pari uutta lautasta, paistinpannun sekä yhden kulhon rikkomani tilalle. Sisustuskaupoille lähdettäessä on parempi muistaa aina nämä sivuvaikutukset, sillä eihän näitä uusia juttuja ole kiva katsoa jos ei ole siistiä!