tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sunday shopping

Oltiin sunnuntaina ylläriylläri Bettinan kanssa taas kaupoilla. Kesävaatteita oli tarkoitus metsästää, mutta jostain kumman syystä sateinen ilma ei oikein inspiroinut meitä toivotulla tavalla. Pieniä löytöjä teimme kumpainenkin ja löysin itselleni jotain erittäin tämän kesäistä, nimittäin mintun värisen sifonkipaidan Cubuksesta. Se on ollut päälläni nyt nämä 2 työpäivää, mutta asukuvaa ei vielä sen kanssa löydy, joten jätetään myöhemmälle. Sunnuntailta kuitenkin löytyy kuvaa Virosta ostetuista mintun värisistä housuista ja tässäpä nämä:



Housut siis Bershkasta, joka on melkoinen ylläri, sillä itselläni ei ollut Thessalonikin reissulta mitään hirvittävän hyviä kokemuksia kyseisestä liikkeestä. Nyt kuitenkin mukava ylläri ja housut kotiin, Kuvissa on myös Zarasta ostamani poncho, mikä on ollut kovassa käytössä. Eipähän tarvitse nyt mietiskellä kyseistä vaatetta, joka jäi kummittelemaan mieleeni parisen viikkoa sitten Jumbossa.


Tämä kuva on työmatkaltani aamuviideltä ja hieman tuo mintunvärinen paitakin pilkahtaa tuolta. Outoa taas palata loman jälkeen arkeen ja tottua taas heräämään pari viikkoa ennen viittä aamulla. Eilen olin sentään päättänyt mennä töiden jälkeen BodyPumpiin ja sainkin raahattua itseni jumppaan. Ilmeisesti liikunnasta saa oikeasti lisää energiaa, sillä jaksoin parin tunnin yöunista huolimatta valvottua eilen puoli kymmeneen. Tänään toki väsyttää taas, mutta en jaksa salille raahautua tuolla kamalalla sateisella ilmalla.


Pakko lisätä loppuun vielä yksi duunikuva, nimittäin jokaisen HeVistin painajainen: Yksittäispakatut päärynät. Noissa oikeasti jokaisessa on tuo paperi ympärillä. Kuka ihme jaksaa värkätä kymmeniin päärynöihin jonkun paperimytyn nätisti päälle kun ne kuitenkin otetaan myymälässä pois? Ja joo, eivät varmaan kolhiinnu kuljetuksessa niin paljon mutta silti. Mukavasti ylimääräistä roskaahan tuostakin turhuudesta saadaan aikaan.

Nyt kuitenkin seikkailemaan satumaailmaan, adios!

7 kommenttia:

  1. Heippa! Tulin vastavierailulle :)
    Mintunvihreä on pesiytynyt myös omaan vaatekaappiini niin muutaman paidan kuin huivien muodossa.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Syy paperipakkaukseen on yksinkertainen: kolhiintumisesta koituvat kustannukset ovat suuremmat kuin paperiin ja pakkaamiseen (joka todennäköisesti on koneellista) menevät resurssit. Markkinatalous ei katso ekologisuutta tai eettisyyttä - tämän näkee myös mm. ylläsi olevien vaatteiden materiaali- valmistusvalinnoista.

    Kuluttamalla tuet lapsityövoimaa ja luonnonvarojen ehtymistä.

    VastaaPoista
  3. Raparperi: Ihanaa viikkoa sinnekin! :)

    Anonyymi: Aivan oikeassa olet, mutta vaikka ostaisin vaatteeni käytettyinä, olisi joku tehnyt jo epäeettisen valinnan puolestani.

    VastaaPoista
  4. sulle on mun blogissa haaste:)

    veera-lifeinmyshoes.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Veera: kiitos paljon! :)

    Mirya: Sinne vaan Viroon ostamaan ;>

    VastaaPoista
  6. oi miten kivat housut! ja mintunvihreä on kyllä piristävä väri!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3