torstai 29. toukokuuta 2014

Pesisreissu Hyvinkäälle

Pari viikonloppua sitten toteutui minun ja kummieni perinteinen reissu Hyvinkäälle. Matkattiin nimittäin katsomaan Hyvinkään Tahko vs Sotkamon Jymy-pesisottelua perinteen mukaan. Vaikka olen Raahesta kotoisin ja olen pelannut Oulun Lipossa junnuna, en kuitenkaan kannata Pattijoen Urheilijoita taikka Lippoa vaan valintani on aina ollut Jymy. Matsissa mietittiinkin kuinka kauan olen ollut Jymyfani, mutta varmuuteen ei päästy. Noh, ainakin yli 20 vuotta.


Olin aamulla ollut töissä ja nukkunut ehkä pari tuntia ennen aamuvuoroa, joten hyvä että autoon asti pääsin kun jo nukahdin. Kyllä sitä kummasti kuitenkin jaksaa valvoa kun on mukanaa tekemistä. Meidän mummikin oli mukana, sillä kummini matkasivat pelin jälkeen mökille. Itsehän en valitettavasti voinut lähteä mukaan, kun työt taas kutsuivat seuraavana päivänä.


Matsista itsestään odotin tietysti Jymyn voittoa niin kuin varmasti kaikki muutkin Jymyn fanit. Onhan  se myös totta, että Jymy on rankattu mestarisuosikiksi jälleen kerran pelinjohtajien keskenkin, joten varmasti muutkin joukkueet tiedostavat potentiaalin.


Onneksi Hyvinkäällä säät hellivät meitä tällä kertaa ja päivä oli mitä parhain. 


Kunnareita nähtiin myös Jymyn toimesta pariinkin otteeseen.



Ottelusta en voi sen sanoa olleen tasapuolinen, sillä toinen jakso oli varsinaista Jymyn juoksuilotulitusta. Ensimmäinen jakso olisi vielä voinut olla tasainen sen päätyttyä 1-4 Jymylle, mutta toinen jakso päättyi Jymylle huikeat 1-13. Ei mikään ihme, että Jymyn Toni Kohonen nousi tässä ottelussa kaikkien aikojen pesispelaajaksi.


Instagram.com/superjymy

Instagram.com/superjymy
Seuraavan ja viimeisen Jymyn matsin livenä tällä kaudella pääsen näkemään 12.6 Helsingin Meilahdessa, kun Jymy pelaa Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Onneksi ostin myös tuon Ruutu-palvelun kesäksi, jotta voisin heidän mainoksena mukaan nähdä "koko pesiskauden livenä", mutta eihän sieltä näy kuin yksi matsi viikossa ja sitäkään ei voi itse valita, huoh mikä pettymys!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Viikonlopun kuulumiset

Viikonloppu kului kerrankin vapaalla. Perjantaiaamuna työpaikka vielä kutsui kello 6:00 mutta kahdelta koitti vapaus. Sen erikoisempia suunnitelmia viikonlopulle ei ollut, mitä nyt kävimme lauantaina jäähallin kirpparilla myymässä vanhoja vaatteita Teijan kanssa. 


Perjantaina kävimme pizzalla Il Gabbianossa Samin ja Jonnen kanssa ja ilta jatkuikin terassilla pitkään. Heti kun aurinko lopetti paistamisen suoraan terassille, tälle vilukissalle tuli kylmä. Siis kylmä, 25 asteen helteessä. Illemmalla vasta kylmä olikin kun oli enää 20 astetta ja pelasimme mölkkyä Albergan puistossa. 


Lauantaina heräsin tosiaan hieman jälkeen 7 ja läksin Teijan kansaa kohti jäähallia. Täytyy kyllä sanoa että huono päivä oltiin valittu kun ei siellä juuri ketään ollut. Jonkun verran päästiin kyllä vaatteista eroon mikä ainakin itselleni on pääasia. Helpointahan se olisi tunkea ne UFF:in laatikkoon, mutta jotenkin se vaihtoehto ei nappaa. 

Lauantaina illalla katsoin tietysti jääkiekkoa muiden mukana ja toivoin Suomen voittoa. Onneksi se voitto sieltä tulikin suht helposti. Myönnän suoraan etten uskonut Leijonien pääsevän puolivälierästä enää yhtään pidemmälle, mutta onneksi näin. 

Lauantai-ilta kuluikin sitten tietokoneella pelatessa kun pojat pelasivat PS3 uudella lelullaan eli move-ohjaimella. Täytynee hommata siihen joku kiva jumppapeli itselle. 

Sunnuntaina suunnittelin meneväni ensin ottamaan aurinkoa ja myöhemmin meneväni salille kerran heräsin jo yhdeksältä vapaaehtoisesti. Kumpikaan suunnitelmista ei toteutunut, joten tietokone ja wow vei voiton. Illalla katsotiin Samin kanssa tietysti finaali. Harmi että Suomi hävisi vaikkakin Venäjä kaiketi snsaitsi voittonsa. Eniten kyllä ärsyttää Malkinin tekemä maali. Malkinin naamataulu on niin ärsyttävä omalla tavallaan että sen ei kyllä maaleja tarvitsisi tehdä. 




Tänään kävin aamulla salilla ennen töitä ja nyt istuskelenkin dösässä matkalla sinne. Tällä viikolla on tarkoitus ottaa itseään taas niskasta kiinni ja treenata ahkeraan. Viime viikolla kehonkoostumusmittauksessa paljastui, että olen onnistunut pudottamaan 1,3kg rasvaa 20 päivässä. Tästä on hyvä jatkaa!

torstai 22. toukokuuta 2014

Mitä valmistuvalle lahjaksi?

Kohta se on taas täällä, kevään suurin päivä monille opiskelijoille, nimittäin valmistujaispäivä. Omia lakkiaisiani vietettiin talvella 2009, sillä halusin valmistua lukiosta 3,5 vuodessa. Tiesin hakevani kauppakorkeaan heti keväällä ja tunnen itseni myöskin niin hyvin, että valmistuin suosiolla hitaammin, jotta ylppäreiden jälkeen pääsykokeet eivät iske samaan aikaan. Tiedän olevani niin saamaton, etten pysty keskittymään noin tärkeisiin asioihin kunnolla yhtäaikaa. 

Kauppakorkeaan jäi onneksi pääsemättä sinänsä, sillä tajusin ettei se olisi todellakaan ollut minun alani. Vaikka valmistunkin kohta tradenomiksi, kaupallinen puoli omassa tutkinnossani ei ole koskaan tuntunut omalta vaan se nyt on vain pakollinen osa sitä. Tietotekninen puoli taas oli juuri sitä mitä halusinkin oppia.


Omissa lakkiaisissani sain tietysti lahjaksi rahaa, lahjakortteja sekä paljon toivomiani asioita omaan tulevaan kotiini. Sain paljon Arabian KoKo astioita monissa eri väreissä sekä Hackmannin Swing-aterimia. Onneksi näitä älysin toivoa, sillä opiskelijabudjetilla tämän tason välineet olisivat olleet melko kalliita hankkia. KoKo lautasillakin on hintaa 10€ pahemmalla puolella ja 6kpl paketti Swingin pikkulusikoita maksoi aikoinaan 35€.

Ensi viikonloppuna minäkin pääsen juhlimaan serkkuni valmistujaisia Porvooseen. Äitini kanssa kovasti ollaankin mietitty mitä valmistuvalle tosiaan voisi viedä lahjaksi. Koska serkkuni saattaa lukea tätä, en nyt sitten enempää siitä aiheesta puhu, jotten pilaa tulevaa yllätystä :) Voisin kyllä kuvitella että kaikenlainen apu (lue: raha/lahjakortti) tulevan oman elämän aloittamiseen olisi varmasti kaikille enemmän kuin tarpeen. Pahinta olisi antaa tai saada lahjaksi jotain sellaista, josta ei olisi iloa lahjansaajalle. Raha on siinä mielessä kyllä turvallinen vaikkakin hieman tylsä vaihtoehto, mutta siinä ainakin kohde saa sillä mitä haluaa.

Lahjaksi voi myös antaa Elämyslahjan, jolloin kyseessä on ainutlaatuinen kokemus valmistuvalle. Kyseessä voi olla hieno illallinen, rentouttava viikonloppumatka tai vauhdikas karting-ajo. Elämyslahjoihin voit tutustua paremmin täällä.

Postaus toteutettu yhteistyössä Elämyslahjat.fi kanssa

tiistai 20. toukokuuta 2014

Ei savua ilman tulta

Eilen illalla täällä Leppävaarassa oli tilannekeskuksen mukaan 'iso show päällä' ja niin täällä olikin. Itse olin autuaan tietämätön kaikesta, kunnes äitini laittoi tekstiviestin ja kysyi vieläkö meidän lähellä palaa. Mietin itsekseni ettei varmaan kovin lähellä ole kun en mitään ole huomannut. Omat havaintoni olivat kyllä olemattomat, sillä katselin pesistä luurit korvilla, joten olin ulkomaailmasta tietämätön. 


Parvekkeelle mennessäni tilanne oli valitettavasti toinen. Naapuritalohan se siellä paloi koko kattoa myöten ja kyse ei ollut mistään pienestä asuntopalosta. Tässä meni valitettavasti kaikki talon asunnot kerralla. 




Tässä tilanteessa ei paljoa auttanut 100m päässä sijaitseva paloasema. Vaikka tapahtuma ei onneksi sattunut enempää omalle kohdalle eikä kukaan ilmeisesti onneksi loukkaantunut pahemmin, pistihän tuo roihu miettimään asioita. Vaikka vettä suihkutettiin joka suunnasta täydellä teholla, ei se paljoa liekkejä kiinnostanut. Olihan siinä vieressä melko voimaton olo. Muistakaahan siis olla varovaisia tulen kanssa. 

perjantai 16. toukokuuta 2014

Last day of School - OOTD

Eilen oli siinä mielessä historiallinen päivä, sillä kaikki pakolliset kurssini on nyt suoritettu AMKissa. Enää ei siis tarvitse tehdä kuin opinnäytetyö ja olisin valmis it-tradenomi. Koulua on nyt takana vasta 3 vuotta ja ajattelin uurastaa opparini kasaan nyt kesän aikana. Jos onnistun tavoitteessani, tulen valmistumaan nopeammin kuin oli tavoite. Tuntuupa oudolta että valmistuminen on näin lähellä vaikka silti sinne on toki vielä hurja matka.



Viimeisen koulupäivän kohdalle osui upea kesäisen aurinkoinen, mutta kylmä ilma. Paljon on kyllä muuttunut siitä kun ensimmäisen kerran Laureaan astelin. Ihana Vaippini valmistuu jo nyt kesäksi, hän kun on ollut aina ahkerampi kuin minä. Vaikka itsekään en aina ole ahkerimmillani ollut, hyvinhän tässä kuitenkin mennään. En ole koskaan halunnut ottaa asioita liian rankasti ja lukionkin suoritin siksi 3,5 vuodessa. Toisaalta kun keväällä on ollut 2 työpaikkaa ja koulu, onko se sitten ollut liian helppoa. 

Paita H&M / Farkut Guess
Sitten itse siihen asuun. Tämäkin sifonkipaita on tosiaan löydetty kirpparilta ja se maksoi huikeat 3 euroa. Parin viikonlopun päästä menemme muuten Teijan kanssa lauantaina 24.5 myymään vanhoja vaatteitamme jäähallin kirpparille, joten tulkaa ihmeessä penkomaan kasaa. Tarkoitus olisi siivota kaikki turha pois kaapeista, jotta sinne sitten taas mahtuu uusia kivoja löytöjä toivottavasti enemmän myös sieltä kirpparilta.

Jalassa olivat myös toista kertaa ikinä ihanat Ted Bakerin ballerinat. On nämä sitten kyllä ihanat! Muistan kun tilasin nämä Zalandolta maaliskuussa ja silloin oli vielä pitkä matka ballerinakeleihin. Onneksi ne nyt vihdoin taitavat olla ovella.


Ensi viikolle on lupailtu kovasti ihania hellekelejä ja onneksi itselläni on tiedossa pari aamuvuoroa, joten jääpähän koko loppupäivä aikaa nauttia ihanasta auringosta jos se vain paistelee. Huomenna on myös tiedossa aamuvuoro, jonka jälkeen suuntaankin Hyvinkäälle katsomaan pesistä kummieni kanssa. Jymy kun saapuu Tahkon vieraaksi niin pakkohan se on sinne lähteä kannustamaan Jymy voittoon. 

Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mothersday OOTD

Äitienpäivää vietettiin meillä rennoissa merkeissä. Ensin kävin äitini luona ja katsoimme yhdessä Frozen-elokuvan. Kyseessä oli piirretty ja olihan se ihan hyvä sellainen. Ei ollut ihan niin lasten hömppää kuin oletin. Pikkusiskoni myös selosti ajoittain vieressä ystävällisesti mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan niin elokuva ei käynyt sitten liian jännäksi. 

Äiti ja sen tytöt
Äidiltäni siirryttiin meidän mummille, jossa myös Hipari perheineen odotti meitä. Siellä tiedossa oli rentoa jutustelua Angry Birds-kakun ääressä, joka tietysti jäi itseltäni koskematta. Enhän ole ikinä syönyt kakkuja, en edes lapsena. Sama näyttää olevan siskollanikin.


College Gina Tricot / Farkut Guess

Isäpuoleni pääsi tietysti perinteisesti kuvaushommiin, sillä omalla kamerallani näin hyviä kuvia ei saa. Asuna toimi Gina Tricotin uusi collari, sillä viikon ainoana vapaapäivänä ei jaksa pukeutua kovin tiukkoihin vaatteisiin.

Tänään meillä onkin tiedossa juhlapäivä, sillä juhlimme 3-vuotispäiväämme Samin kanssa. Suuntaan tästä piakkoin salille Annikan kanssa (kunhan hän ei vain nuku pommiin) ja ripsihuollon kautta jonnekin syömään. Huomaa kyllä näistä kuvistakin, että olisi taas ripsihuollon aika.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Elämäni aakkoset

Assmarket
eli tutummin S-Market. Ensimmäinen työpaikkani, jossa aloitin juuri täytettyäni 16 vuotta. Olen siis ollut koulun ohella töissä jo kymmenen vuotta.

Blogit
Tämä nyt oli aivan ilmiselvä valinta, sillä en tulisi toimeen ilman blogejani. Vaikka taas kirjoitusinto on ollut hieman kateissa, on sekin mielestäni aivan normaalia.

CS
Tuo peli, joka on tuonut minulle niin paljon. Ensimmäisen kerran tutustuin tähän peliin vuonna 2003 ja siitä lähtien sitä on tullut pelattua valehtelematta useita tuhansia tunteja. Olen saanut tämän kautta paljon ystäviä sekä arvokasta työkokemusta ulkomaita myöten. Ja joku väitti että pelaaminen on jotenkin pahasta?

Daniel
Eli ihana pieni pikkuveljeni <3

Emma
Vastaavasti ihana pikkusiskoni <3

Fitness
Urheilu on minulle nykyään kaikki kaikessa ja en enää tulisi toimeen ilman sitä. Kun olin 3 viikkoa kipeänä, lihaksiini sattui se kun en liikkunut ja huomasin kuinka väsynyt silloin olin sairaudesta huolimatta.



Grillaaminen
Kesän ehdoton juttu, jota odotan jo kovasti!

Happiness
Tärkein elämässä oleva juttu <3

Isi
Joskus nuorempana en nähnyt isääni kovinkaan usein, sillä olimme juuri muuttaneet Oulusta Espooseen. Vaikka en näe isääni nytkään usein, on meistä silti tullut läheisempiä ja soittelemme usein.

Jääkiekko
Yksin elämäni seuratuimmista asioista. Tällä kaudella olen nähnyt livenä ja muutenkin enemmän jääkiekkoa kuin ikinä. Osittain johtuu myös työstäni, mutta kyllä sitä tulisi seurattua muutenkin. Toivottavasti Suomi nyt pärjää MM-kisoissa jatkossa paremmin!



Kuntosali
Se toinen Koti.

Lanit
Lanittaminen on hauskaa puuhaa ja onneksi päädyin ystäväni houkuttelemana Assemblyille vuonna 2005. Siitä se sitten lähti.

Mummi
Liisa-mummini eli äitini äiti on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. Hänkin alkaa olla jo aika vanha, joten täytyy olla kiitollinen hänestä niin kauan kuin hän on vielä täällä.

Nuoruus
Nautitaan vielä näistä muutamasta vuodesta, jotka ollaan alle kolmekymppisiä!

Opinnäytetyö
Tuo ihana projekti minulla on edessä nyt kesällä. Todennäköisesti tulen valmistumaan koulusta etuajassa!

Pesäpallo
Pelasin junnuna Oulun Lipossa ja koitin vanhempanakin pelata täällä Espoossa, mutta jengi vain sattui olemaan sellainen ettei se sitten innostanut käymään treeneissä. Onneksi pesiskausi alkoi lauantaina ja pääsen taas seuraamaan Jymyn matseja!

Que?
Tähän en keksi kyllä mitään.

Raahe
Kotikaupunki ja synnyinpaikka, syy siihen miksi kannatan myös Kärppiä jääkiekossa. Olen todella onnekas kun olen saanut syntyä muualla kuin pk-seudulla, sillä nyt koen näkeväni asiat hieman eri tavalla kuin alkuperäisesti täällä asuvat.

Sami
Tuo ihana mies, jonka kanssa saan kunnian elellä <3

Toivoton tapaus
Se olen monessakin suhteessa. Vaikka kuinka olen opetellut vähemmän laiskaksi kaiken suhteen, vielä on paljon tekemistä. Esimerkiksi koulun kanssa on luonnollisesti vaikeata kun hommat jätetään viimeiseen iltaan ja nyt pitäisi sitten sitä opparia saada tehtyä. Nyt sitä tsemppiä!

Uni
Kukapa ei rakastaisi nukkumista?

Volkkari
Meidän ihana kulkupeli on Volkkarin Polo, huikea pieni auto!

Wow
Tuo tämänhetkinen ykköspeli, jota tulee pelattua viikon aikana paljon. Raidaan nykyään ruotsalaisessa killassa ja tällä hetkellä homma alkaa näyttää taas hyvältä pelaamisen suhteen. Plussaa on tottakai ilmainen ruotsin kielen opetus. Nykyään ei tarvitse enää keskittyä kuuntelemaan kun riikinruotsia kivalla murteella pystyy ymmärtämään sivukorvalla.



Xbox
Minulle hieman tuntemattomampi pelikonsoli, mutta Kinect on tällä huippu!

Ystävät
Puhdasta rakkautta kaikki <3

Zoo
Viime kesänä käytiin Samin kanssa Korkeasaaressa ja toivottavasti tänä syksynä pääsen oikeasti kissojen yöhön! *vinkvink*

Å
Pää lyö tyhjää...

Äiti
Tuo upea olento, joka on minut tuonut tähän maailmaan.

Ö
joo, nyt nämä saa riittää!

maanantai 5. toukokuuta 2014

Äitienpäivä meidän perheessä

Meidän perheessä äitienpäivää vietetään varmasti vallan perinteisissä merkeissä verrattuna muiden äitienpäivään. Äidille kuuluu viedä valkovuokkoja samalla kun menee käymään toukokuisena sunnuntaina sekä viedä myös jotain hyvää, jolla voi palkita äidin.

Oman äitini kanssa emme näe hirveän usein, mutta silloin kun näemme, puuhastelemme useimmiten jääkiekon parissa. Äidilläni on Bluesin kausikortti ja paras muistoni viime kaudelta onkin meidän reissu Hartwall Areenalle Jokerit-Kärpät- matsiin, sillä kannustamme molemmat myös Kärppiä. Töissä aina kettuillaankin minulle kun olen aito Etäkärppä. Kävimme ennen peliä viettämässä äiti-tytär-laatuaikaa hieman shoppaillen, Helsingissä kierrellen sekä kävimme myös Bravuriassa nauttimassa hyvät sapuskat.


Äitini äidin eli tutummin mummini kanssa olen nykyään äärimmäisen läheinen. Ukkini kuoleman jälkeen mummini muutti takaisin meidän kaikkien lähelle ja nykyään soittelemmekin melkein päivittäin. Jos minusta ei kuulu mitään, voin olla varma että puhelimeni soi pian. Useimmiten meillä ei juuri ole oikeaa asiaa, kunhan vain hölisemme sen tunnin päivässä. Aina kun ei kerkeä näkemään niin onneksi yhteyttä voi pitää näinkin.

Suunnitelmissa on myös mennä Flamingon kylpylään mummini kanssa, sillä hän rakastaa siellä lillumista. Edellisestä reissusta voit lukea täältä. Varsinaisen kylpylän puolella emme viihtyneet, mutta onneksi olimme ottaneet Spa & Wellness- puolen käyttöömme. Jos ette vielä ole käyneet, käykää ihmeessä!

Liikaa tulevasta sunnuntaista en viitsi paljastaa, sillä tiedän että oma äitini lukee blogiani, joten muutoin kaikki yllärit jäisivät häneltä kokematta :) Mikäli omat äitienpäivälahjasi ovat vielä hankkimatta, voit hankkia äidille elämyksellisen lahjan täältä.

Postaus toteutettu yhteistyössä Elämyslahjat.fi - kanssa.

torstai 1. toukokuuta 2014

Olivian Tyylipäivä - jakso jossa olen mukana





Osallistuin pari kuukautta sitten tosiaan Olivian tyylipäivään ja tyylipäivässä Strictly Stylen Hanna loihti minulle uuden työtyylin. Kokonaisuuteen voin olla todella tyytyväinen ja opin päivän aikana niin paljon. Todella outoa kyllä katsella itseään videolta, tähän ei voisi kyllä koskaan tottua! Annetaan nyt videolle rauha omassa postauksessaan ja myöhemmin voin sitten kertoa enemmän kulissien takaa :)

Uudet kirppislöydöt

Kävin viime viikonloppuna Teijan kanssa taas Jäähallin kirppiksellä ja taaskaan ei tarvinut poistua tyhjin käsin. Tällä kertaa tarjontaa oli jopa runsaasti, mutta itsellä "saalis" jäi kahteen vaatteeseen. Teija löysi sitäkin enemmän, sillä hän löysi mm. kengät, pari huivia, pipoja sekä vaatteita. Kävimme myös Myyrmäen kirpparilla, mutta se oli niin karmea kokemus että jäi samalla myös viimeiseksi. Siellä oli vain liikaa ihmisiä sekä tarjonta oli suoraansanottuna pelkkää roskaa. Kaikesta ne ihmiset luulee saavansa jotakin. Itse en myös tykkää heistä, jotka tulevat kaupittelemaan uusia vaatteitaan kirpparille alkuperäisin hinnoin. Noh, nyt niihin vaatteisiin.



Cubuksen burgundin punainen hame, 2€. Ihan tavallinen trikoohame, jossa takana on koko matkalta tuo vetoketju. Itsehän en liiemmin burgundista pidä, mutta tälläisinä pieninä alaosina ne menevät. Omistanhan jo tämänväriset farkutkin sekä ostin myös aiemmin burgundin värisen peplumhameen juurikin jäähallin kirpparilta.



Tummansininen sifonkikauluspaita 3€. Kuva vääristää todella paljon, sillä tämä on ihan oikeasti tummansininen, jokseenkin myös todella tumma sellainen. Paita on hieman pidempi takaa kuin edestä.


H&M sifonkitunika 2€. Olen nyt jotenkin ihan hullaantunut sifonkivaatteiden ostamiseen kirpparilta, sillä tämä oli jo kolmas sifonkipaita, jonka ostin. Ehkä kuitenkin parempi niin, sillä ne ovat yhteensä maksaneet alle 10€ ja kaupassa olisin saanut kuluttaa varmasti jo lähemmäs 50€. Muutenkin olen harkinnut käyttäväni kirppareita enemmän hyödyksi, sillä miksi vaatteet pitäisi ostaa uutena kun ne voi ostaa hyväkuntoisina myös kirpparilta. Ainahan ei löydä tietenkään sitä mitä välttämättä etsii, mutta itselläni on ainakin käynyt hyvä tuuri.



Rosebulletin toppi 2€. Tämä onkin nykyään jokaisen nettikirpparin vitsaus, sillä näitä saa edelleen Spirit Storesta, mutta näitä etsitään ja myydään ehkä aktiivisimmin koko kirppareista jos mietitään yksittäisiä tuotteita. Eilen kun käytin tätä paitaa, ymmärrän kyllä osittain hypetyksen, sillä olihan se kivannäköinen päällä ja varmasti kesällä näyttää vielä paremmalta kun saa vähän väriä iholle.

Tässä nyt parin viime kerran löydökset. Ostin myös mustat farkut viimeksi hintaan 3€, mutta en löytänyt nyt niitä kuvattavaksi tähän hätään. Olen itse menossa jäähallille myymään 24.5. Teijan kanssa ja toivottavasti pääsen isosta tavaravuoresta eroon. Tervetuloa siis tekemään löytöjä meidän pöytään silloin!