Eilen oli siinä mielessä historiallinen päivä, sillä kaikki pakolliset kurssini on nyt suoritettu AMKissa. Enää ei siis tarvitse tehdä kuin opinnäytetyö ja olisin valmis it-tradenomi. Koulua on nyt takana vasta 3 vuotta ja ajattelin uurastaa opparini kasaan nyt kesän aikana. Jos onnistun tavoitteessani, tulen valmistumaan nopeammin kuin oli tavoite. Tuntuupa oudolta että valmistuminen on näin lähellä vaikka silti sinne on toki vielä hurja matka.
Viimeisen koulupäivän kohdalle osui upea kesäisen aurinkoinen, mutta kylmä ilma. Paljon on kyllä muuttunut siitä kun ensimmäisen kerran Laureaan astelin. Ihana Vaippini valmistuu jo nyt kesäksi, hän kun on ollut aina ahkerampi kuin minä. Vaikka itsekään en aina ole ahkerimmillani ollut, hyvinhän tässä kuitenkin mennään. En ole koskaan halunnut ottaa asioita liian rankasti ja lukionkin suoritin siksi 3,5 vuodessa. Toisaalta kun keväällä on ollut 2 työpaikkaa ja koulu, onko se sitten ollut liian helppoa.
Paita H&M / Farkut Guess |
Jalassa olivat myös toista kertaa ikinä ihanat Ted Bakerin ballerinat. On nämä sitten kyllä ihanat! Muistan kun tilasin nämä Zalandolta maaliskuussa ja silloin oli vielä pitkä matka ballerinakeleihin. Onneksi ne nyt vihdoin taitavat olla ovella.
Ensi viikolle on lupailtu kovasti ihania hellekelejä ja onneksi itselläni on tiedossa pari aamuvuoroa, joten jääpähän koko loppupäivä aikaa nauttia ihanasta auringosta jos se vain paistelee. Huomenna on myös tiedossa aamuvuoro, jonka jälkeen suuntaankin Hyvinkäälle katsomaan pesistä kummieni kanssa. Jymy kun saapuu Tahkon vieraaksi niin pakkohan se on sinne lähteä kannustamaan Jymy voittoon.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Nuo Ted Bakerin baltsut ovat ihanat! :)
VastaaPoista