Eilisen koomapäivän johdosta menin kerrankin aikaisin nukkumaan eli jo siis klo 21. Lauantaina tuli taas riekuttua pikkutunneille asti ensin Assemblyjen aftereilla sekä lepuskin aina niin ihanassa Fenniassa. Kivaa oli suuresta väsymyksestä huolimatta. Tänään aamu alkoi jos ei nyt aurinkoisemmin niin ainakin mukavemmissa merkeissä. Suuntasin reippaana puoli kahdeksaksi Helsingin keskustaan ja Fazerin kahvilaan aamupalalle, jonka GWORKS meille ystävällisesti tarjosi! Tarjolla oli hyvää ruokaa, mukavaa seuraa sekä nettisivuja aiheesta riisi, mielenkiintoista!
Tiedän, lautaselleni ja lasiini eksyi hieman hiilareita sekaan, mutta ei anneta sen häiritä. Edellinen viikko meni karpatessa ja tulostakin se on tuottanut tällä hetkellä -2kg. Eihän se varmasti vielä kovin pysyvää ole, mutta ainakin olo on ollut parempi ja aion jatkaa tällä viikolla ainakin 2 viikkoa ilman hairahduksia. Oma avopuolisonikin lähtee tähän hommaan mukaan, joten ruuan laittaminen kotonakin helpottuu. Tarkoitus on myös lisätä liikuntaa ja tänään suuntaankin taas tankoilemaan. Keskiviikkona olisi tarkoitus mennä salille ja torstaina tankoilemaan jälleen hieman lisää. Silloin onkin tiedossa hieman vaativampi tunti ja toivottavasti opin taas uutta.
Edistyminen tangon kanssa onkin ollut huimaa. Joka tunnilla olen pystynyt tekemään niitä liikkeitä joita en ole aiemmin osannut. Pitää jatkaa siis ahkerasti salilla käyntiä, jotta saisin käsiini lisää voimaa unohtamatta venyttelyä. Parhaista ajoista olenkin päässyt kangistumaan pahasti eikä edes spagaatti meinaa mennä enää kunnolla. Löysin myös paljon uusia tankoiluvaatteita vaatekaappini kätköistä, jonka sain vihdoin siivottua hieman parempaan kuntoon. Olen myös kuolannut uusia tankoilushortseja Gina Tricotista, mutten millään jaksaisi vaivautua liikkeeseen asti. Netistä en myöskään tilaa viime kertaisesta viisastuneena. Sain nimittäin niin huonoa asiakaspalvelua ja tilaus meni muutenkin ihan pieleen, joten ei kiitos enää ikinä.
Nyt kuitenkin jatkan matkaani keittiöön ja menen tekemään katkarapusalaattia. Loppuun myös pieni tankoiluvideo, enjoy!
Sun blogi vaikuttaa tosi pirtsakalta! Oot tosi nätti ja muutenki tykkään :) tankotanssi vaikuttaa tosi mielenkiintoselta harrastukselta!
VastaaPoistaTankotanssi on kyllä ihan mahtava harrastus, olen jäänyt ihan täysin koukkuun! Ja kiitos kehuista :)
VastaaPoista