Syömishäiriön pauloissa

Olen pitänyt tämän aiheen poissa oman blogini puolelta, mutta ehkä nyt aika valottaa kaikille epätietoisille tätä asiaa. Tämä asia ei siis koske itseäni eli minulla ei ole syömishäiriötä vaan eräällä parhaalla ystävälläni on ja hän kyllä kertoo siitä avoimesti omassa blogissaan. Kuitenkin minäkin saan osani arvostelusta sekä huolestä sekä täällä että hänen blogissaan kommenttien muodossa, viimeksi tänään.

Ystäväni on sairastanut anoreksiaa jo pitkään, kauan ennen kuin ollaan edes tunnettu. Tilanne ei ole siis tullut missään vaiheessa itselleni uutena vaan olen tuntenut ystäväni aina tälläisenä kuin hän tällä hetkellä on. Sain arvostelua siitä, että suljen silmäni tältä tilanteelta kokonaan enkä aio nähdä totuutta siitä että ystäväni tekee hidasta kuolemaa. Tottakai minä sen tiedän, mutta tarviiko siitä kokoajan olla jauhamassa? Tekeekö se muka asioista yhtään helpompia tai auttaako se tähän tilanteeseen millään tavalla? Mielestäni ei. Myöskin minua arvosteltiin siitä etten tiedä anoreksiasta ilmeisesti yhtään mitään.

Anoreksia on valtavan vakava sairaus, johon oikeasti kuolee ellei sitä hoida. Ystävänikin tietää tämän, mutta ei koe olevansa itse sairas. Tämäkin tietysti kuuluu taudin kuvaan. Kyllä hän tietää olevansa sairas, muttei tunne sitä ja tässä on erittäin suuri ero ja juuri tästä syystä hän ei halua hakeutua hoitoon tai "tehdä asioille mitään".

Ystäväni kyllä tietää mitä mieltä olen tästä kaikesta ja jos hän oikeasti haluaisi tehdä asioille jotain niin kyllä hän varmasti tekisi. Anoreksiasta voi parantua, mutta se on pitkä prosessi ja siihen ei valitettavasti voi pakottaa ketään. Joskus sairauteen ei vain puututa tai voida puuttua ajoissa. Mielestäni ystävänä en voi syyttää itseäni mikäli tämä päättyy huonosti eikä kukaan mukaan hänelle läheinen ihminen. Kuitenkin olen mielestäni ilmaissut oman näkemykseni asiasta tarpeeksi selkeästi, mutta jatkuva jankkaaminen ei tee asialle hyvää. Se vain pilaisi meidän ystävyyden ja silloin en voisi vaikuttaa asioihin enää pätkän vertaa.

Ymmärrän myös että täysin ulkopuoliset ovat tilanteesta huolissaan, sillä kyllähän tämä näkyy päällepäin. Kuitenkin mielestäni on ulkopuolisena täysin turha tulla kommentoimaan olettamuksia joita pitää täysin totena. Kyllä haluan antaa kaikille mahdollisuuden sanoa mielipiteensä myös minulle asiasta, mutta kyllä minä tunnen ystäväni paremmin kuin todella moni muu tässä maailmassa. Niin uskomatonta kuin se onkin, en halua (eikä pitäisikään) syyttää itseäni tilanteesta enkä halua että kukaan muukaan syyttää itseään. Tottakai tilanne on paha ja se tuntuukin uskomattoman pahalta.

Tämän postauksen ei ole tarkoitus kertoa sitä että jollain tavalla hyväksyisin tilanteen vaan kertoa siitä että oikeasti välitän ystävästäni ja yritän toimia myös hänen haluamallaan tavalla. Hän on sairas ja olen siitä hänelle suorasanaisesti kertonut mitä mieltä olen asiasta. En kaunistele sanojeni kanssa ja hän kyllä ymmärtää sen eikä myöskään loukkaannu minulle siitä tai esimerkiksi tästä että puhun hänen sairaudestaan täällä. Kuitenkin asia koskettaa meitä kaikkia, jotka hänen kanssaan ovat läheisissä tekemisissä. Asiat nyt ovat tällä hetkellä näin ja toivottavasti ne ovat joskus paremmin.