perjantai 11. huhtikuuta 2014

Breakfast @ Mildh

Kävin eilen Mildh Pressillä aamiaisella ja samalla ihastelin heidän showroomillaan olevia ihania Tosca Blun tuotteita. Varsinaisesti olin siellä katsomassa Otz Shoen uusia kenkiä, joista kerron kuitenkin lisää sitten kun saan kengät itselleni. Kun olen tälläinen minijalkainen, ei siellä ollut minulle sopivia kokoja heti mukaan annettavaksi.

Vaikka tarjolla oli näin ihana aamiainen myös Nutellan kera, jouduin tyytymään pelkkiin hedelmiin, sillä 100 päivän herkkulakkoni loppuu vasta huomenna. Aika on mennyt todella nopeasti ja nykyään minun ei tee edes mieli herkkuja. Ensimmäiset pari viikkoa olivat pahimmat, mutta nyt koen vieroittuneeni sokerista täysin. Suunnitelmissa on kuitenkin huomenna käydä Makuunin kautta ennen siskon synttäreitä. 








Mildhin Miia kertoi, että Accesorize aloittaa heidän asiakkaanaan tänä keväänä ja odotankin innolla että pääsen tutustumaan myös heidän uutuuksiinsa. Accesorizehan on ollut pitkään yksi lemppareistani ja kesäisin ostankin sieltä aina uudet läpsyt. Omistan myös pari kesälaukkua heidän mallistostaan ja muutoinkin heidän tuotteensa ovat minun tyyliäni.












Tästä postauksesta tuli kovin kuvapainotteinen, mutta ei anneta sen häiritä. Eiköhän nämä kuvat puhu puolestaan. Nyt kiiruhdan äkkiä takaisin töiden pariin ja sitten alan valmistautumaan iltaan, sillä tänään juhlitaan Aussie Blogawardseissa. Eilen minulle tulikin pieni paniikki puvun, meikin sekä asusteiden suhteen, mutta nyt taidan olla varma valintojeni suhteen. Palataan tähän asiaan sitten huomenna juhlien jälkeen!

15 kommenttia:

  1. Nuo syötävät näyttää niin hyviltä. Tulee ihan nälkä! No tosin en ole tänä aamuna ehtinytkään syödä mitään, kun lähdin heti herättyäni fillaroimaan 10 kilometriä lääkäriin. Klo 11 piti olla aika enkä ole vieläkään päässyt sisään. Kohta luovutan ja lähden kotiin. Tosca Blulla on tosi ihania juttuja. Tykkäilen kovasti. Mun piti tulla tonne Blog Awardsien jatkoille tänään, mutta tosissaan oon kipeenä, joten iltamenot jää välistä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei ku oot joutunu oottaa pitkään :/ Kandee varmaan kyl silti viel hetki oottaa kun on ollu noin pitkä matkakin!

      Harmi että sulta jää iltamenot välistä :/

      Poista
    2. Äsh! Sairaanhoitajan moka. Sanoi puhelimessa, että tervetuloa klo 11, kun aika olikin vasta yhdeltä. No, mutta terveyskeskuksessa on kivaa istua ja katsella ihmisiä -varsinkin, kun kotikuntani ikärakenne on varmasti yli keski-iän. :)

      En viitsi riskeerata tulevani enempi kipeäksi. Nyt on korva tulehtunut ja jos koikkeloin tuolla vähissä vaatteissa niin huomenna oon varmaan flunssassa. Pitäis jaksaa vetää huomenna Indiedaysin Blogger's Inspiration Dayssa täysillä, joten toivottavasti olo pysyy tällaisena. Harmittaa kyllä älyttömästi. No ehkä ensi vuonna pääsee itse gaalailemaan ja jatkoille. Hope so! :) Hauskaa iltaa sulle!

      Poista
    3. E kannata kyllä riskeerata. Ite olin just kans kipeänä nelisen viikkoa putkeen ja nyt vihdoin on terve olo taas! Kyllä näitä tilaisuuksia tulee taas niinkuin sanoitkin, mutta oma terveys se pääasia :) Toivottavasti jaksat huomenna olla pirtsakkana!

      Poista
  2. Mullakin on herkkulakko meneillään, mutta luulen, että olisin noiden herkkujen kohdalla kyllä langennut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on vaan luonteenlujuudesta kiinni ;) On kyllä hämmentävä tunne että huomenna saan taas syödä karkkia yms :o

      Poista
  3. tosi ihanan oloinen tapahtuma! :)
    ja noi syötävät näytti tosi herkuilta! Ite en ois tommosee herkkulakkoo kyl pystynyt :D
    http://chocolateye.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tähän väliin kertoa että karkeista tuli niin huono olo että täytyy jatkaa "lakkoa" edelleen :D

      Poista
  4. oii miten hyvän näköstä ja ihania kenkiä ja laukkuja! :-)

    tuuliemiliaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Uu miten paljon ihania kenkiä!

    VastaaPoista
  6. Ah mitä kenkiä ja asusteita ja toi aamupala!! Tuli nälkä ihan katsellessakin. Ihailtavaa itsehillintää muuten nutellan suhteen, itse en ehkä olisi osannut olla ottamatta. :D Sulla on tosi kiva blogi, jään seuraamaan!

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jäät seurailemaan :) Kun oli ollu noin pitkään ilman herkkuja, se pidättäytyminen ei tosiaan ollu ees vaikeeta. Ei vieläkään tuu sellasta sokerin himoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3