perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pikkusiskon rippilahjat

Pikkusiskoni pääsee sunnuntaina ripille, joten päätin ilahduttaa häntä muutamalla vaatelahjalla. Hän kun ei omien sanojensa mukaan saa "ikinä mitään", joten saapahan nyt kerrankin uusia vaatteita. Kun kerroin siskolleni tästä mahdollisuudesta, ei mennyt kauaakaan kun tabletti jo sauhusi ja nettikauppoja käytiin läpi. Siskoni päätyi valitsemaan pari uutta toppia itselleen Gina Tricotista, jotka kävinkin nyt reissuni jälkeen hänelle hakemassa Sellosta.



Kotikaupungissani Raahessa ei tosiaankaan ole juuri mitään vaatekauppoja, josta tuon ikäinen voisi vaatteensa ostaa. Parhaimmat vaihtoehdot lienevät X-Globe ja Seppälä, mutta siinä se valikoima oikeastaan sitten olikin. Täällä Espoossa Sellossa ei ole kuin Seppälä, Lindex, Kappahl, VeroModa, Vila, H&M, Gina Tricot, BikBok sekä Cubus, näin nyt muutaman mainitakseni. Välillä tulee valitettua siitä että lähin Zara löytyy ihan Helsingin keskustasta asti.


Itselläni oli päällä Mangosta ennen pääsiäistä ostamani uusi vaaleanpunainen jakku, mutta se näkyy valitettavan huonosti tässä kuvassa. Ehkä saan siitä joskus paremman kuvan kunhan saan jonkun kuvaamaan asujani pitkästä aikaa. Koitin leikkiä yksi päivä kameralla ja itselaukaisimella meidän parvekkeella, mutta kuvat olivat ihan järkyttävän huonoja. Annetaan siis olla.


Tyhjin käsin en itsekään Ginasta poistunut, sillä mukaani tarttui uusi t-paita kivalla printillä. Tämä kuva on otettu iPhonen huonommalla kameralla, kun alunperin tarkoituksena oli vain lähettää kuva siskolleni. Siitä johtuen siis törkeän huono laatu sekä väärä koko. 

Nyt kuitenkin joudun kiiruhtamaan pitkästä aikaa ripsihuoltoon. Oli jo aikakin kun molemmissa silmissä on ehkä enää alle kymmenisen ripseä jäljellä. Olen tosin kyllä saattanut koittaa irroitella niitä jo valmiiksi. Illalla onkin sitten myös vuorossa taas jääkiekkoa ja varmasti kauden viimeinen ottelu pelataan viimeistään huomenna. Illasta tulee tukala, sillä Kärpät ovat taas pakkovoiton edessä ja ottelu pelataan vielä Tapparan pyhätössä. Toivottavasti Kärpät voittavat ja vievät mestaruuden vielä!

1 kommentti:

  1. Onpas hyvännäköinen tuo harmaa toppi! Täytyy ehkä itsekin käydä kurkkaamassa Gina Tricotin valikoima, kun ei ole pitkään aikaan tullut käytyä :)

    Kaisa/The Style Jungle

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3