Kokonaisuudessaan näiden tekemiseen ei mennyt kuin n. 20 minuuttia edes meiltä hitailta, joten jos aamulla heräät nälkäisenä ja haluat pannukakkuja, jaksat varmasti odottaa näiden valmistumista. Ensin sulatetaan voi ja sekoitetaan se kananmunien kanssa omassa kulhossaan. Sitten lisätään kuivat aineet sekaan ja sekoitetaan ja sitten seos onkin valmista paistettavaksi. Yhteen pannukakkuun taikinaa tarvitaan n. puoli desiä ja kokonaisuudessaan tästä tulee 12 pannukakkua. Meillä ne riittivät 5 hengelle vaikka siskoni koittikin syödä 5 ja osa niistä päätyi sitten mun lautaselle.
Pannukakut itsessään olivat älyttömän täyttäviä pienestä koostaan huolimatta ja itselleni uusi tuttavuus vaahterasiirappi oli ihan älyttömän hyvää. Jotenkin kuvittelin sen aivan erimakuiseksi, mutta olin väärässä. Tehtiin samalla myös mansikkasmoothiet ja nyt harkitsenkin Mix&Go:n hankkimista meille. Ei tarvitsisi aina Jungle Juice Barissa käydä smoothien takia.
Tässä vielä resepti kokonaisuudessaan:
Tooosi herkullisen näköstä :3
VastaaPoistahttp://live-while-you-still-can.blogspot.fi/
Hyviä ne olikin! :)
PoistaNäyttääpä hyviltä! Täytyisi tehdä joku päivä, tajusin etten oo tainut syödä ikinä :O
VastaaPoistaMinkä ikäisiä sisaruksesi muuten ovat?
Siskot on 6 sekä 15v ja veli 9 :)
PoistaOmnom, pitääki ottaa työn alle kun lääkkeiden vuoksi on ruokahalu muutenkin hakusessa :)
VastaaPoistaKannattaa, hyviä on! :) Ensi kerralla voisin myös ujuttaa mukaan itse hieman Nutellaa <3
PoistaOii namms! Näyttääpä herkulliselta <333
VastaaPoista❤: Lotta / My Happybubble
niin hyvän näköisiä! Ite onnistun aina saamaan niistä jotenkin liian tummia : D
VastaaPoistaJoo onneks meki saatiin paistamises apua :D Ekasta tulee _aina_ jotenkin tumma, oudon mallinen tai muuten vaan erikoinen mut lopuista ihan jees kuhan muistaa ettei levy oo täysillä :) Rasvaa pitää kans muistaa lisätä mut ei sitäkään liikaa!
Poista