Itse pippaloistahan on jo kohta parisen viikkoa, mutta minkäs teet kun tulet pahasti jälkijunassa etkä ole heti seuraavana päivänä hehkuttamassa näistä niinkuin kaikki muut. Tosiaan, Aussin Blogawardsit järjestettiin 11.4. Teurastamon Kellohallissa ja olin bileissä ystäväni Suvin kanssa. Pahoittelen näiden asukuvien aivan kamalaa laatua, mutta iPhonella ei tunnetusti tehdä ihmeitä pimeässä ympäristössä.
Alunperin en ollut ajatellut laittaa pitkää mekkoa tänne, mutta sosiaalisen paineen alla murruin pukeutumaan ehkä turhankin hienosti. Minun oli tosiaan tarkoitus laittaa päälleni tummansininen puolipitkä mekko, jossa oli kaunis viitta. Valitsin kuitenkin tämän. Kyseessä oli ensimmäinen blogigaalani, joten en oikein tiennyt miten näihin kuuluisi pukeutua. Olisi pitänyt kuitenkin muistaa että olemme Suomessa, jossa pukeutumisen taso ei yleisesti huimaa päätä.
Gaalassa näkyi muutamia aivan upeita tyylejä, mutta myös muutama omasta mielestäni aika vaatimaton asukokonaisuus. Jokainen tietysti tyylillään, mutta ehkä arkivaatteet eivät kuitenkaan ole se juttu.
Itse gaalaosuus oli melko nopeasti ohi. Palkinnot jaettiin suht rivakkaan tahtiin ja sen jälkeen juhlissa alkoi vapaa seurustelu. Olimme onnekkaita Suvin kanssa, että varasimme istumapaikat heti alusta lähtien sillä kuten kuvista näkyy, suurin osa porukasta joutui seisomaan kokoajan ja voin vain kuvitella miten kamalaa se olisi ollut 15 cm korkokengillä.
Koska olemme selkeästi vanhoja, poistuimme paikalta jo noin klo 23 aikaan ja suuntasimme molemmat koteihimme. Yritimme kovasti metsästää Helsingin yöstä pizzeriaa, mutta törmäsimme vain hampparipaikkoihin. Gaalasta jäi omalta osalta vähän vaisu fiilis, sillä jotenkin odotin enemmän. En tiedä mitä täällä sitten olisi pitänyt olla lisää, mutta ehkä ensi kerralla on kaikin puolin parempi meininki. Pääasia oli kuitenkin että sain viettää rauhassa aikaa hyvän ystäväni kanssa ja pääsimme molemmat kokemaan jotain aivan uutta.
Kaunis puku ja ei se haittaa jos joskus haluaa olla erityisen nättinä. :) t. Mamma
VastaaPoista