Taas on viikko hujahtanut ohi ihan silmänräpäyksessä ja aikaa bloggailuun on ollut hieman haastavaa löytää, kun päivät istun PT-kurssilla ja loppuaika päivästä kuluu treenaamiseen, syömiseen, rentoutumiseen ja nukkumiseen. Omalla tavallaanhan tämäkin on rentouttavaa hommaa, mutta jos blogin kirjoittaminen tuntuu liian työläältä ja väkinäiseltä, karsin sen mieluummin päivistäni pois. Onneksi kuitenkin meillä on useimmiten tunnin ruokatauko päivien aikana, jolloin onneksi ehdin käydä kotona piipahtamassa ja ehdin olla hetken omassa rauhassa. Jaksaakin sitten aivan eri tavalla taas kuunnella teoriaa ja harjoitella liikkeitä käytännössä salilla.
Kävimme tosiaan viime viikon lauantaina Suvin kanssa Lempäälän Ideaparkissa, kun lähempäähän täältä Espoosta ei löydy kauppoja. Meillä on Suvin kanssa aina välillä näitä omia outoja juttuja, joita pitää päästä toteuttamaan. Esimerkiksi kerran ei jaksettu ajaa Karjaalle kun oltiin n. parin kilsan päässä ja päätettiinkin sitten ajaa Porvooseen, joka oli silloin n. 100km päässä. Silloinkin kävimme vain kääntymässä linkkuparkissa ja lähdettiin samantien takaisin kotiin.
Ideaparkissa kävimme hyvin peruskaupat läpi ja isoimmat ostokset tehtiinkin Ginassa, Hennesissä sekä Cubuksessa. Kaikki nämähän löytyy myös Sellosta, mutta täytyyhän se välillä lähteä kauemmas. Löysin sentään jotain pientä New Yorkerista, jota ei ainakaan Sellosta löydy enkä aiemmin kyseisessä kaupassa olekaan käynyt. Koukkasimme samalla reissulla myös Tampereen Ikeassa hakemassa Suville vaaterekin ja itsekin löysin kaikkea pientä kotiin. Kunhan saan kodin siivottua kodin tänään toivottavasti (*koputtaa puuta*) niin esittelen nämä ihanuudet sitten omalla paikallaan.
Tässä kuvassa olevaa pipoa olin pitkään jo katsellut Cubuksessa (samoin tämä collari, mutta tää on jo vanha), joten nyt oli hyvä aika hankkia kylmeneviin ilmoihin jotain pään lämmikettä. Mukaan tarttui myös ihana velour-asu kotikäyttöön. Ginasta löysin pitkästä aikaa uuden tummansinisen neuletakin, joka myös tulee pääsemään kohtapuoliin käyttöön.
PT-kurssilla alkaa olla ensimmäinen viikko takana ja paljon uutta asiaa on tullut vanhan tiedon lomassa. On kiva huomata, että vaikka en olettanutkaan tietäväni saliliikkeistä kovinkaan paljoa, huomaamatta omalta PT:ltäni on tarttunut paljon tietoa matkaan. Onneksi meidän kurssilla on ihan huippuporukka ja suurin osa asioista käydään käytännön kautta läpi, jolloin ainakin tieto uppoaa tähän päähän hitusen paremmin.
Nyt kuitenkin tulee taas kiire takaisin kurssille, sillä yhdeltä taas jatkuu treenit ja tällä kertaa vuorossa on liikkuvuuden harjoittelu. Palataan kun keritään ja ihanaa viikonloppua kaikille! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suvi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 22. elokuuta 2014
tiistai 22. heinäkuuta 2014
500 postausta!
Niin paljon postauksia mahtuu tähän blogiin ja toivottavasti monta on vielä tulossa. Keväällä 2011 murrettuani selkäni ja jäätyäni pitkälle sairaslomalle, päätin minäkin perustaa oman blogini. Paljon on tämäkin blogi muuttunut niistä ajoista ja ehkä pelkästään hyvään suuntaan. Ulkoasu oli silloin pahasti hakusessa ja kuvien koot vaihtelivat. Päivän asuja tuli jo silloinkin kuvattua, mutta pääasiassa itse ajastamalla.
Ensimmäisiin blogihetkiin mahtui mukaan myös niitä iloisia hetkiä, sillä juuri blogini aloitettuaan paras ystäväni Mira aka Pupu oli saanut chihuahuansa Misan takaisin kotiin. Ystävyys oli alkanut jo ennen blogia yhteisen työpaikan kautta.
Blogin alkuhetkiin mahtui mukaan myös jääkiekkoa, sillä Bluesin matseissa on tullut käytyä vuodesta 2005, jolloin hankin ensimmäisen kausikorttini. Iso syy kauden 2010-2011- matseissa käymiseen on vanha koulukaverini Kati, jonka mukana tuli käytyä paljon matseissa ja niiden jatkoilla. Ilman minun raahaamistani joka paikkaan saikulla en olisi välttämättä koskaan tavannut Samiakaan, sillä hänethän tapasin jo legendaariseksi muodostuneissa Dinin euron stobeilla eräänä keskiviikkona.
Työpaikkani on edelleen sama kuin 3 vuotta sitten, samainen ihana ass-market niinkuin jo sitä silloin leikkimielisesti kutsuin.
Välillä on kyllä ihan piristävää lukea vanhoja postauksia ja miettiä millaista elämä on silloin ollut. Luin myös vähän aika sitten vanhoja päiväkirjojani ala- ja yläasteelta sekä vanhoja viestivihkoja, joita pidettiin tunnilla ja ai että mitä juttua niistäkin löytyi! Onneksi on olemassa tämä blogi, niin muistot säilyvät mukana vielä pitkään.
Ensimmäinen kommentti tähän blogiin tuli toiselta parhaalta ystävältäni Suvilta ja myös äitini oli kommentoinut erästä postausta nimimerkillä "nimetön äiti".
Loppuun vielä muutama kuva blogin alkuajoilta :) (laatu ei päätä huimaa)
"Olen siis 22-vuotias nainen Espoosta ja olen kiinnostunut monistakin asioista joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Minua voisi (pitäisi) kutsua nörtiksi, sillä vietän paljon aikaa tietokoneeni ääressä ja irkkaan ystävieni kanssa sekä pelaan ammuskelupelejä netissä. Olen ehkä hieman tälläinen poikatyttö."Näillä sanoilla esittelin silloin itseni ja nyt 500 postausta myöhemmin ainoastaan ikäni on muuttunut 26:een ikävuoteen ja ammuskelupelit ovat vaihtuneet taikaponilla lentämiseen aka WoWiin. Irkkaaminen on toki myös jäänyt, mutta muutoin koen olevani sama tyttö edelleen. Tietokone on edelleen suuri osa elämääni jo ihan koulunkin kautta niinkuin muutoinkin.
"Olen pitänyt kuulemma turhan monta välivuotta lukion jälkeen isäni mukaan joten tänä keväänä on vihdoin aika hakea opiskelemaan. Olen harkinnut hakemista Ammattikorkeakouluun ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaan. Hakisin muuten yliopistoon lukemaan tietotekniikkaa mutta matemaattinen osaamiseni taitaa olla sinne liian riittämätön :) "Silloin koulupaikka oli tosiaan vielä edessä ja onneksi pääsinkin Laurea ammattikorkeakouluun opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Nyt 3 vuotta myöhemmin minulla on enää opinnäytetyöni jäljellä ja tämän postauksen jälkeen siirrynkin kirjaston puolelle ihmettelemään lähdemateriaaleja. Valmistumisen tarkka ajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta se koittaa tämän syksyn aikana ehdottomasti.
Ensimmäisiin blogihetkiin mahtui mukaan myös niitä iloisia hetkiä, sillä juuri blogini aloitettuaan paras ystäväni Mira aka Pupu oli saanut chihuahuansa Misan takaisin kotiin. Ystävyys oli alkanut jo ennen blogia yhteisen työpaikan kautta.
![]() |
Misa ♥ |
![]() |
Bongaa kuvasta Cami |
"Eilen varmistui sitten tuo espoolaisten finaaliin pääsykin ja vastassa onkin sitten heti keskiviikkona Helsingin IFK (hyi) mutta eiköhän tuokin toivottavasti tuosta kaadu :D Paikan päälle olisi tarkoitus mennä ottelua katsomaan ja torstaina sitten Espoossa. Lähtisin veikkaamaan että tästä tulee tiukka finaalisarja ja toivon toki Bluesin voittavan vaikkei se varmasti helpolla tulisikaan."Ihan niin tiukka tuostakaan finaalisarjasta ei sitten tullut, kun espoolaiset saivat kokea karvaan 4-0 tappion vielä Barona Areenalla. Onneksi kausi taas alkaa kohta ja pääsen taas jännittelemään miten jengi pärjää.
Työpaikkani on edelleen sama kuin 3 vuotta sitten, samainen ihana ass-market niinkuin jo sitä silloin leikkimielisesti kutsuin.
![]() |
On jaksettu panostaa |
"Kesällä vakkareiden ollessa lomalla nuoriso saa näyttää kykynsä sluibailla työpaikan hiljentyessä asiakkaista eli tuurata tuoteryhmävastaavia "parhaan" kykynsä mukaan. Omalle kohdalleni osui tottakai tuo minulle rakas HeVi-osasto eli suomeksi hedelmä-vihannes :D Olen kieltämättä aivan rakastunut kyseisen osaston hoitoon joten ei ollut paha nakki hoitaa sitä tämän kesän ajan :)"Kuten näistä teksteistä näkee, kirjoitustyylistä hymiöt ovat ainakin kadonneet. Ainakin äkkiseltään muutoin monet asiat pitävät edelleen paikkansa eli pelaaminen on edelleen iso osa päiviä ja tykkään töissä edelleen eniten HeVistä. Jossain välissä oli myös maininta liikunnasta ja sen määrän veikkaan ainakin kyllä vain lisääntyneen. Aiemmin kävin Esportilla, mutta nyt kun sali on oikeasti kävelymatkan päässä, siellä tulee käytyä usein. Muutoinkaan en tosiaan ole yhtä laiska liikunnan suhteen kun tuolloin vielä olin.
Välillä on kyllä ihan piristävää lukea vanhoja postauksia ja miettiä millaista elämä on silloin ollut. Luin myös vähän aika sitten vanhoja päiväkirjojani ala- ja yläasteelta sekä vanhoja viestivihkoja, joita pidettiin tunnilla ja ai että mitä juttua niistäkin löytyi! Onneksi on olemassa tämä blogi, niin muistot säilyvät mukana vielä pitkään.
Ensimmäinen kommentti tähän blogiin tuli toiselta parhaalta ystävältäni Suvilta ja myös äitini oli kommentoinut erästä postausta nimimerkillä "nimetön äiti".
Loppuun vielä muutama kuva blogin alkuajoilta :) (laatu ei päätä huimaa)
![]() |
Vahvaa työsuorittamista |
![]() |
Eka haalarikuva |
torstai 19. kesäkuuta 2014
Free wednesday
Eilen itselläni oli pitkästä aikaa vapaapäivä. Päivä tosin oli täynnä ohjelmaa, mutta kovin mieleistä sellaista. Ihan ensimmäiseksi kävin Mira-pupuni kanssa leffassa katsomassa Pahattaren ja se olikin ihan huippuhyvä. Juoni ei mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt, mutta pidin tästä lopputuloksesta paljon enemmän. Elokuva itsessään oli toteutettu hyvin ja vaikka leffa olikin 3D, sitä pystyi katsomaan mukavasti.
Päivän asu oli eilen hieman virallisempi, sillä illalla oli tarkoitus vielä juhlia Vaippini valmistumista tradenomiksi. Silloin kun koulu 3 vuotta sitten alkoi, ei kyllä Vaipin kanssa uskottu (eikä uskonut kukaan muukaan) että tämäkin päivä vielä koittaisi ja vieläpä Vaipilla etuajassa. Oman opparini olen myös jo aloittanut ja toivottavasti saan sen syksyllä valmiiksi, jotta minäkin pääsen pois koulusta. Olin myös vihdoin saanut 3 vuoden jälkeen suoritusmerkinnän viimeisestä pakollisesta kurssista, joka on lojunut keskeneräisenä sen 3 vuotta. Noh, pikkuhiljaa!
Miran kanssa notkumisen jälkeen oli aika tavata toinen kaveri, nimittäin Suvi, jonka olin luvannut viedä Monkin ja Weekdayn Sample saleihin yhdelle showroomille. Kyseessä oli Milttonin showroom Punavuoressa ja hipsterimme Suvi oli melkein kartalla sijainnin kanssa. Lopulta kuitenkin jouduittiin turvautumaan navigaattorin apuun suuressa cityssä. Pirun espoolaiset kun tulee pööpöilemään Helsinkiin.
Onneksi tuli lähdettyä, sillä molemmat löysivät paljon mieluista ja ihan pilkkahintaan. Itselleni tarttui mukaan 7 vai 8 eri vaatekappaletta vieläpä täysin uutena ja hintaa koko kassilla oli 23€. Nämä lupaan sitten esitellä erikseen! Ennen showroomille menoa manasin paikan olevan varmasti enemmän Suvin mieleen, mutta kappas löytyihän sieltä sitten itsellekin vaikka mitä mukavaa.
Shoppailun jälkeen suuntasimme Tornin terassille ja voi mitkä näkymät siellä oli! Täällä on pitänyt käydä jo monesti ja tänne on pakko kyllä raahata myös Sami tänä kesänä. Hinnathan tuolla kattoterassilla on aivan järkyttävän kalliit. Mojitokin maksoi huikeat 14 euroa ja lasi valkkariakin 10€. Noh, ei taida olla se juoma mikä tässä paikassa oikeasti maksaa.
Terasseilun jälkeen kävimme Suvin kanssa vielä syömässä ja alunperin meidän piti suunnata Subiin, mutta eksyttiinkin sitten kohtalon oikusta pizzalle. Olimme nimittäin suuntaamassa Kampin Subiin kun kuljimme ohi vanhasta vakkarimestastamme Sky Expressistä. Kyseessä on pizzeria Annankadulla, josta saa päivän jättipizzan 6 eurolla. Täällä on tullut käytyä todella paljon vuoden 2005 jälkeen, sillä kun pelasimme zonea, zoneporukka oli tuttu näky kinkku-ananas-pizzoilla täällä. Hieman oli kyllä pizzeria kasvanut kokoa pienestä onnettomasta puljusta. Nyt sisustus oli jopa upea, seinillä oli monta taulutv:tä, joista tuli tietysti jalkapalloa ja pizzana oli myös tietysti tuttu kinkku-ananas. Tänne ehdottomasti taas uudelleen.
Pizzan jälkeen tiemme erkanivat Suvin kanssa ja oli aika siirtyä Vaipin seuraan. Vaippi asuukin onneksi Helsingin keskustassa, joten lampsin hänen luokseen. Hienon tutkintotodistuksen oli Vaippi kyllä saanut, kyllä saa olla ylpeä! Vaipilta meidän matka jatkui Sling in:iin eli Slinkkuun aka drinkkibaariin. Oli aika juoda vielä päivän toinen mojito, kunnes piti kiirehtiä äkkiä kotiin nukkumaan, kun työt taas kutsuivat aamukuudelta. Olisi kyllä ollut kiva lähteä juhlimaan Vaipin valmistumista Teatteriin, mutta juhannuksen duunit pilasivat sen huvin.
Tälläinen oli oma vapaapäiväni siis tällä kertaa. Salillekin oli tarkoitus mennä aamulla, mutta empäs sitten jaksanut herätä ajoissa. Tänäänkin oli tarkoitus mennä salille, sillä huomenna Elixia menee kiinni ennenkuin pääsen töistä ja lauantaina se onkin sitten kokonaan kiinni. Jää siis tämän viikon treenit kerrankin vähemmälle. Noh, ehkä pieni lepo näin juhannuksena tekee ihan hyvää. Hyvää jussia kaikille!
Muistakaahan myös että blogissani on käynnissä kosmetiikka-arvonta, jossa voit voittaa Isadoran meikkisetin. Osallistua voit täällä!

torstai 24. huhtikuuta 2014
Aussie Blogawards
Itse pippaloistahan on jo kohta parisen viikkoa, mutta minkäs teet kun tulet pahasti jälkijunassa etkä ole heti seuraavana päivänä hehkuttamassa näistä niinkuin kaikki muut. Tosiaan, Aussin Blogawardsit järjestettiin 11.4. Teurastamon Kellohallissa ja olin bileissä ystäväni Suvin kanssa. Pahoittelen näiden asukuvien aivan kamalaa laatua, mutta iPhonella ei tunnetusti tehdä ihmeitä pimeässä ympäristössä.
Alunperin en ollut ajatellut laittaa pitkää mekkoa tänne, mutta sosiaalisen paineen alla murruin pukeutumaan ehkä turhankin hienosti. Minun oli tosiaan tarkoitus laittaa päälleni tummansininen puolipitkä mekko, jossa oli kaunis viitta. Valitsin kuitenkin tämän. Kyseessä oli ensimmäinen blogigaalani, joten en oikein tiennyt miten näihin kuuluisi pukeutua. Olisi pitänyt kuitenkin muistaa että olemme Suomessa, jossa pukeutumisen taso ei yleisesti huimaa päätä.
Gaalassa näkyi muutamia aivan upeita tyylejä, mutta myös muutama omasta mielestäni aika vaatimaton asukokonaisuus. Jokainen tietysti tyylillään, mutta ehkä arkivaatteet eivät kuitenkaan ole se juttu.
Itse gaalaosuus oli melko nopeasti ohi. Palkinnot jaettiin suht rivakkaan tahtiin ja sen jälkeen juhlissa alkoi vapaa seurustelu. Olimme onnekkaita Suvin kanssa, että varasimme istumapaikat heti alusta lähtien sillä kuten kuvista näkyy, suurin osa porukasta joutui seisomaan kokoajan ja voin vain kuvitella miten kamalaa se olisi ollut 15 cm korkokengillä.
Koska olemme selkeästi vanhoja, poistuimme paikalta jo noin klo 23 aikaan ja suuntasimme molemmat koteihimme. Yritimme kovasti metsästää Helsingin yöstä pizzeriaa, mutta törmäsimme vain hampparipaikkoihin. Gaalasta jäi omalta osalta vähän vaisu fiilis, sillä jotenkin odotin enemmän. En tiedä mitä täällä sitten olisi pitänyt olla lisää, mutta ehkä ensi kerralla on kaikin puolin parempi meininki. Pääasia oli kuitenkin että sain viettää rauhassa aikaa hyvän ystäväni kanssa ja pääsimme molemmat kokemaan jotain aivan uutta.
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Oulu 13.-15.12
Kävin parhaan ystäväni Suvin kanssa piipahtamassa Oulussa joulukuun puolessa välissä. Tarkoituksena oli mennä katsomaan jääkiekkoa sekä nauttimaan "pohjoisen" ilmapiiristä. Koska olen itse Raahesta sekä Suvi Vieremältä kotoisin, ei Oulu meidän mielestämme ole niin pohjoisessa kuin muut etelä-Suomessa asuvat väittävät. Kuitenkin Oulusta löytyi pohjoisen täyttävät merkit eli lunta ja pakkasta.
Koska olimme ajoissa kentällä ja saimme kamat nopeasti heitettyä ruumaan, päätimme hyödyntää tilaisuuden ja käydä Starbucksissa. Vaikka kyseessä on vain kahvi emmekä ymmärrä Helsingin keskustan Starbucksin jatkuvia ulos asti ulottuvia jonoja, kahvi oli kuitenkin hyvää. Otin Caramal Macchiaton tietysti suurimpana mahdollisena, sillä aamu ei ala ilman saavillista kahvia. Olen muuten pystynyt vaihtamaan energiajuomat täysin kahviin, jes!
Lennot olimme varanneet Norwegianilta jo syyskuussa, joten reissulle tuli lentäen hintaa vähän alle 90€. Katsoin huvikseni paljonko junamatkat kahdelta opiskelijalta olisivat maksaneet ja summa oli enemmän kuin lentäen. Eipä siis paljoa kannata kykkiä junassa 6 tuntia suuntaansa.
Itse Oulussa olimme tietysti Sokos Hotel Arinassa yötä, sillä olemme molemmat töissä s-ryhmällä. Hotellihuoneelle Oulun keskustassa jäi hintaa 50€/yö, joten kallis keikaus siltäkin osin. Ennen hotelliin saapumistamme kävimme suurimman osan keskustan kaupoista läpi sekä kävimme yhdessä Oulun parhaimmista ravintoloista syömässä eli Pannussa. Kun vihdoin saimme huoneen, väsy pääsi yllättämään kolmen aikaan päivällä. Siinä olikin rauhallinen hetki ottaa parin tunnin torkut, jotta jaksoi lähteä Amarilloon illalliselle.
Amarillossa tuli syötyä todella paljon ja Suvi meinasi oikeasti räjähtää keikauksen jälkeen. Minkäs teet kun mozzarellatikut sekä pihvit oli vaan niin hyviä. Mansikkamargarita oli tietysti ehdoton ykkösvalinta ruokajuomaksi.
Lauantai-iltana kävimme katsommassa Kärpät-Blues- ottelun Raksilassa, mutta siitä enemmän omassa postauksessaan, sillä itselleni se oli niin iso juttu. Olinhan ensimmäistä kertaa Kärppien kotiareenalla.
Kävimme lauantaina myös piipahtamassa Apollossa, josta päällimäisenä jäi vain käteen kylmyys imagojonossa seistessä sekä Sini Sabotagen Levikset repee, joka tuntui olevan suosittu.
Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika. Hotellilla meillä oli onneksi Late Check Out, joten saimme viipyä huoneessamme kahteen saakka. Huoneen luovutuksen jälkeen suuntasimme jälleen Torinrantaan, mutta tällä kertaa suuntana oli Pannukakkutalo. Tämä on siis ravintola, jossa myydään nimensä mukaisesti pannaria. En ole hirveä makean ystävä tässä muodossa, mutta Nutella pannari oli kyllä hyvää. Makeus vain tuli vastaan puolessa välissä, joten osa jäi syömättä.
Ennen lennon lähtöä palasimme vielä hotellin aulaan viettämään aikaa ja siinä tulikin pelattua Candy Crush Sagaa hitusen yli tunti. Mahtoi respassa porukka ihmetellä kun kaksi tyttöä näprää puhelinta vierekkäin muuten hiljaa, mutta välillä kirotaan sitä ketun pöllöä.
Koska olimme ajoissa kentällä ja saimme kamat nopeasti heitettyä ruumaan, päätimme hyödyntää tilaisuuden ja käydä Starbucksissa. Vaikka kyseessä on vain kahvi emmekä ymmärrä Helsingin keskustan Starbucksin jatkuvia ulos asti ulottuvia jonoja, kahvi oli kuitenkin hyvää. Otin Caramal Macchiaton tietysti suurimpana mahdollisena, sillä aamu ei ala ilman saavillista kahvia. Olen muuten pystynyt vaihtamaan energiajuomat täysin kahviin, jes!
Lennot olimme varanneet Norwegianilta jo syyskuussa, joten reissulle tuli lentäen hintaa vähän alle 90€. Katsoin huvikseni paljonko junamatkat kahdelta opiskelijalta olisivat maksaneet ja summa oli enemmän kuin lentäen. Eipä siis paljoa kannata kykkiä junassa 6 tuntia suuntaansa.
Itse Oulussa olimme tietysti Sokos Hotel Arinassa yötä, sillä olemme molemmat töissä s-ryhmällä. Hotellihuoneelle Oulun keskustassa jäi hintaa 50€/yö, joten kallis keikaus siltäkin osin. Ennen hotelliin saapumistamme kävimme suurimman osan keskustan kaupoista läpi sekä kävimme yhdessä Oulun parhaimmista ravintoloista syömässä eli Pannussa. Kun vihdoin saimme huoneen, väsy pääsi yllättämään kolmen aikaan päivällä. Siinä olikin rauhallinen hetki ottaa parin tunnin torkut, jotta jaksoi lähteä Amarilloon illalliselle.
![]() |
![]() |
Lauantaina nousimme jo yhdeksältä hotellin aamupalalle ja sen jälkeen lähdimme reippaasti kiertelemään Oulun keskustan nähtävyyksiä. Toripoliisia oli pakko käydä halaamassa sekä Rotuaarin pallon vieressä poseeraamassa. Kävimme myös Oulun Megazonessa, sillä olemme molemmat zonea pelanneet aikoinaan. Hieman olivat systeemit muuttuneet zonessa, mutta kyllä ne tutut soutuliikkeet sieltä vielä löytyivät.
![]() |
Kävimme lauantaina myös piipahtamassa Apollossa, josta päällimäisenä jäi vain käteen kylmyys imagojonossa seistessä sekä Sini Sabotagen Levikset repee, joka tuntui olevan suosittu.
Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika. Hotellilla meillä oli onneksi Late Check Out, joten saimme viipyä huoneessamme kahteen saakka. Huoneen luovutuksen jälkeen suuntasimme jälleen Torinrantaan, mutta tällä kertaa suuntana oli Pannukakkutalo. Tämä on siis ravintola, jossa myydään nimensä mukaisesti pannaria. En ole hirveä makean ystävä tässä muodossa, mutta Nutella pannari oli kyllä hyvää. Makeus vain tuli vastaan puolessa välissä, joten osa jäi syömättä.
Ennen lennon lähtöä palasimme vielä hotellin aulaan viettämään aikaa ja siinä tulikin pelattua Candy Crush Sagaa hitusen yli tunti. Mahtoi respassa porukka ihmetellä kun kaksi tyttöä näprää puhelinta vierekkäin muuten hiljaa, mutta välillä kirotaan sitä ketun pöllöä.
Oulun lentokentällä ei ollut juuri mitään nähtävää, mutta keinutuoleja sieltä kyllä löytyi. Jatkoimme siis Candy Crushin pelaamista näissä samalla keinuen kunnes kone lähti takaisin Helsinkiin. Vaikka reissu kesti vain parisen päivää, ehdimme nähdä ja tehdä vaikka mitä. On tuo entinen kotikaupunki kyllä mukava paikka.
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Inspiraatiota Ikeasta
Kävin eilen ystäväni Suvin kanssa perinteisillä lihapullilla Espoon Ikeassa ja samalla tietysti hieman kierreltiin itse kauppaakin. Tällä kertaa mukanani oli ostoslista ja melkein kaiken löysinkin. Parit suklaamuotit joulua varten jäivät unholaan, joten harmiksemme meidän täytyy tehdä uusi reissu :) Varsinaiset ostokset esittelen kuitenkin vasta huomenna, kun saan kaiken kuntoon täällä kotona. Ei kehtaa keskeneräisiä esitellä! Tässä kuitenkin muutamia inspiraatioita reissultamme:
Tämä joulukuusi olisi hyvä vaihtoehto city-kotiin, minne ei haluta oikeaa kuusta.
Ikean Ektorp pellavaa muistuttavilla päällisillä. Tälläiset kahden ja kolmen istuttavat sohvat haluaisin meille jonain päivänä, mutta toistaiseksi mieheni on onnistunut vakuuttamaan minut rahatilanteestani opiskelijana, joten olen pitänyt itseni kurissa. Kuitenkin juurin nämä olisivat ne sohvat, jotka haluaisin yhteiseen kotiimme jokin päivä. Kenties keväällä kun toivottavasti valmistun koulusta?
Tämä makuuhuone inspiroi kovasti vaikka en ehkä ihan näin hörsöistä makkaria en haluaisikaan. Lisäksi olisi varmasti kovin epäkäytännöllinen ja koska en juuri koskaan muista pedata sänkyä, eihän se tältä kuitenkaan näyttäisi! Parasta tässä huonekokonaisuudessa oli kuitenkin walk-in-closet, jollaisen ehdottomasti haluaisin.
Tämä olohuoneyhdistelmä oli mielestämme todella kaunis, mutta myös todella epäkäytännöllinen. Lamput roikkuivat käytännössä naamalla ja sohvalle oli vaikea päästä, sillä lamput piti kiertää. Kaunista, mutta ei toimivaa.
![]() |
Tälläinen kotikokonaisuus oli rakennettu ja tämäkin kelpaisi minulle paremmin kuin hyvin. Juurikin tälläiset värit miellyttävät silmääni. Kenties se on tuo "rohkea beige" niinkuin kaverin Petran sisustussuunnittelupalvelua käyttävät asiakkaat sen tykkäävät sano.
Tässä oli myös ihana olohuone, mutta pääosassa tietysti tuo tietynlainen sohva. Toivottavasti mieheni joskus omaksuu saman intohimon kyseistä sohvaa kohtaan.
Monta ideaa sain taas tällä reissulla, mutta vuokrakoti sekä rahatilanne ajavat minut tällä hetkellä lähinnä haaveilun maailmaan. Mutta haaveilla saa ja kannattaakin, sillä ilman haaveita ja unelmia elämä olisi aika tylsää. Palataan mukaantarttuneisiin ostoksiin sitten kun saan ne aseteltua kotiimme. Nyt hyvää yötä tältä päivältä ja huomenna postaammekin päivä på svenska ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)