Eilen itselläni oli pitkästä aikaa vapaapäivä. Päivä tosin oli täynnä ohjelmaa, mutta kovin mieleistä sellaista. Ihan ensimmäiseksi kävin Mira-pupuni kanssa leffassa katsomassa Pahattaren ja se olikin ihan huippuhyvä. Juoni ei mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt, mutta pidin tästä lopputuloksesta paljon enemmän. Elokuva itsessään oli toteutettu hyvin ja vaikka leffa olikin 3D, sitä pystyi katsomaan mukavasti.
Päivän asu oli eilen hieman virallisempi, sillä illalla oli tarkoitus vielä juhlia Vaippini valmistumista tradenomiksi. Silloin kun koulu 3 vuotta sitten alkoi, ei kyllä Vaipin kanssa uskottu (eikä uskonut kukaan muukaan) että tämäkin päivä vielä koittaisi ja vieläpä Vaipilla etuajassa. Oman opparini olen myös jo aloittanut ja toivottavasti saan sen syksyllä valmiiksi, jotta minäkin pääsen pois koulusta. Olin myös vihdoin saanut 3 vuoden jälkeen suoritusmerkinnän viimeisestä pakollisesta kurssista, joka on lojunut keskeneräisenä sen 3 vuotta. Noh, pikkuhiljaa!
Miran kanssa notkumisen jälkeen oli aika tavata toinen kaveri, nimittäin Suvi, jonka olin luvannut viedä Monkin ja Weekdayn Sample saleihin yhdelle showroomille. Kyseessä oli Milttonin showroom Punavuoressa ja hipsterimme Suvi oli melkein kartalla sijainnin kanssa. Lopulta kuitenkin jouduittiin turvautumaan navigaattorin apuun suuressa cityssä. Pirun espoolaiset kun tulee pööpöilemään Helsinkiin.
Onneksi tuli lähdettyä, sillä molemmat löysivät paljon mieluista ja ihan pilkkahintaan. Itselleni tarttui mukaan 7 vai 8 eri vaatekappaletta vieläpä täysin uutena ja hintaa koko kassilla oli 23€. Nämä lupaan sitten esitellä erikseen! Ennen showroomille menoa manasin paikan olevan varmasti enemmän Suvin mieleen, mutta kappas löytyihän sieltä sitten itsellekin vaikka mitä mukavaa.
Shoppailun jälkeen suuntasimme Tornin terassille ja voi mitkä näkymät siellä oli! Täällä on pitänyt käydä jo monesti ja tänne on pakko kyllä raahata myös Sami tänä kesänä. Hinnathan tuolla kattoterassilla on aivan järkyttävän kalliit. Mojitokin maksoi huikeat 14 euroa ja lasi valkkariakin 10€. Noh, ei taida olla se juoma mikä tässä paikassa oikeasti maksaa.
Terasseilun jälkeen kävimme Suvin kanssa vielä syömässä ja alunperin meidän piti suunnata Subiin, mutta eksyttiinkin sitten kohtalon oikusta pizzalle. Olimme nimittäin suuntaamassa Kampin Subiin kun kuljimme ohi vanhasta vakkarimestastamme Sky Expressistä. Kyseessä on pizzeria Annankadulla, josta saa päivän jättipizzan 6 eurolla. Täällä on tullut käytyä todella paljon vuoden 2005 jälkeen, sillä kun pelasimme zonea, zoneporukka oli tuttu näky kinkku-ananas-pizzoilla täällä. Hieman oli kyllä pizzeria kasvanut kokoa pienestä onnettomasta puljusta. Nyt sisustus oli jopa upea, seinillä oli monta taulutv:tä, joista tuli tietysti jalkapalloa ja pizzana oli myös tietysti tuttu kinkku-ananas. Tänne ehdottomasti taas uudelleen.
Pizzan jälkeen tiemme erkanivat Suvin kanssa ja oli aika siirtyä Vaipin seuraan. Vaippi asuukin onneksi Helsingin keskustassa, joten lampsin hänen luokseen. Hienon tutkintotodistuksen oli Vaippi kyllä saanut, kyllä saa olla ylpeä! Vaipilta meidän matka jatkui Sling in:iin eli Slinkkuun aka drinkkibaariin. Oli aika juoda vielä päivän toinen mojito, kunnes piti kiirehtiä äkkiä kotiin nukkumaan, kun työt taas kutsuivat aamukuudelta. Olisi kyllä ollut kiva lähteä juhlimaan Vaipin valmistumista Teatteriin, mutta juhannuksen duunit pilasivat sen huvin.
Tälläinen oli oma vapaapäiväni siis tällä kertaa. Salillekin oli tarkoitus mennä aamulla, mutta empäs sitten jaksanut herätä ajoissa. Tänäänkin oli tarkoitus mennä salille, sillä huomenna Elixia menee kiinni ennenkuin pääsen töistä ja lauantaina se onkin sitten kokonaan kiinni. Jää siis tämän viikon treenit kerrankin vähemmälle. Noh, ehkä pieni lepo näin juhannuksena tekee ihan hyvää. Hyvää jussia kaikille!
Muistakaahan myös että blogissani on käynnissä kosmetiikka-arvonta, jossa voit voittaa Isadoran meikkisetin. Osallistua voit täällä!
Tosi kaunis asu! :)
VastaaPoistaTosi kiva asu:)!
VastaaPoistaJotenkin kivat väritykset tässä blogissa, banneri ja tausta sekä sivupalkin kuvat sopii kaikki hyvin yhteen! :-) Sulla on muuten kivoi vaatteita!
VastaaPoistahttp://mari-janita.blogspot.fi/
Tosi kiva asu!:-)
VastaaPoistahttp://mycherie-milla.blogspot.fi/