Tarkoitus oli tosiaan ostaa parvekekukkia, mutta meidän olohuone saikin pari uutta asukasta. Asukkaat hakevat vielä paikkaansa ja heistä tulee varmasti enemmän juttua myös sitten kun olen saanut hieman siistittyä meidän olkkaria. Se ei tällä hetkellä ole oikein kuvauskunnossa, sillä sohvapöytäkin on sysätty tylysti sivuun, sillä pelien saralla meille tuli myös jotain uutta pari viikkoa sitten, nimittäin Move-ohjaimet PS3:seen. Täytyyhän täällä mahtua huitomaan ympäriinsä.
Näiden sitruspuiden hankkimasta mietittiin jo tosissaan, kunnes tajuttiin etteihän näistä saa oikeasti syödä. Tuo sitruuna oli ihan oikean sitruunan kokoinen eikä vain sellainen mini. Nuo mandariinit sitten taas olikin kirsikkatomaatin koko luokkaa ja harmiksemme tosin syömäkelvottomia. Kyseessä olisi myös saattanut olla liian tasokasta herbausta meille kahdelle.
Ostoskärry sneakpeak |
Toppi Zara / Hame Stradivarius / ballerinat Ted Baker |
Jalat solmussa |
Sami lähti äskettäin hieman juopottelemaan kavereittensa kanssa, joten minä jäin yksin kotiin. Koska menin taas aamulla jo kuudeksi töihi, olen kaksista päikkäreistä huolimatta edelleen ihan poikki, joten tämä ilta taitaa kulua rennosti parin siiderin, tietokoneen, ehkäpä popparikulhollisen sekä wowin parissa :) Pelijutuista tulikin mieleeni, että vähän aikaa sitten varmistui että olen myös tänä kesänä mukana järkkäämässä Assembly Summereita. Tälläkin kertaa saan taas kunnian työskennellä rakkaan CS:n parissa, sillä Asus Rog järjestää assyilla 10000€ CS:GO non-byoc-turnauksen. Odotettavissa on siis kovemman luokan turnaus, joka toivottavasti houkuttelee myös paljon ulkomaisia tiimejä osallistumaan skabaan. Parhaimmat turnaukset on kyllä omalta osaltani olleet Dreamhackeilla, jossa pääsin näkemään oikeasti maailman parhaiden pelejä livenä ja pääsimpä vielä Ruotsin telkkariinkin samalla. Ruotsissa tunnetusti on kaikki paremmin ja CS:n finaalitkin tulee kansalliselta tv-kanavalta.
Me käytiin torstaina Jyväskylän Plantagenissa samalla, kun tultiin Oulusta muttei tullut ostettua mitään. Meinasin ostaa yhden lihansyöjäkasvin. Viime vuonna katselin jotain hedelmäpuita ja chiliruukkuja. Ne ois kivoja.
VastaaPoistaHarmittaa ettei Oulussa ole Plantagenia ja muutenkin tuntuu, että muualla on hirveästi eri kauppoja mitä Oulussa ei ole. Jyväskylässäkään ei mun mielestä ihan hirveästi kauppoja ole, mutta on siellä sentään toi Plantagen.
Me kans itseasiassa mietittiin lihansyöjäkasveja, mutta jäi kans tällä kertaa ostamatta. Tuntuu kyllä että Oulu on jostain syystä kuitenkin sen verran takapajunen mesta ettei sinne mitkään kaupat löydä ajoissa vaikka onkin teknologiapääkaupunki ja mitä lie :/
PoistaIhana toi sun asu, nin kesänen <3
VastaaPoistahttp://patriciaelisabet.blogspot.fi