torstai 26. kesäkuuta 2014

Intervallitreeni - Porrasjuoksu

Kävimme eilen Suvin kanssa Malminkartanon täyttömäellä juoksemassa hieman portaita. Malminkartanonhuippu on 90 metriä korkea täyttömäki, joka koostuu rakentamisen ylijäämämassoista. Kasasta löytyy niin autonrenkaita kuin elektroniikkaa soran ja hiekan lisäksi. Portaita mäenpäälle on yhteensä huikeat 426 kappaletta.


Portaat ovat selkeästi suosittu treenikohde. Meidän lisäksi huipulle oli monenlaista pyrkijää. Oli niin junnusäbäjengiä kuin hupikävelijöitäkin. Törmättiin myös ilmeisesti paikalliseen teräsmummoon joka korkeasta iästään huolimatta paineli portaat ylös järkyttävän nopeaa tahtia ikäisekseen. Katseltiin myös mummelin menoa alas ja kyllä siinä oli ihminen hyvässä kunnossa. Todettiin että siihen tähdätään itsekin.


Juostiin portaat yhteensä 3 kertaa ylös eli kokonaisaskelmia meille kertyi 1278 kappaletta. Ensimmäisellä kerralla pingoimme melkein koko osuuden ylös kerralla, mutta parilla seuraavilla kerroilla pysähdyimme hieman tasaamaan sykettä välissä kahdelle "levähdyspaikalle". Mitään pitkiä taukoja ei pidetty vaan ainoastaan sen verran että syke laski 170 johonkin 140 ja sitten taas menoksi.


Jättärin päällä meitä odotti upeat maisemat ja kotikin näytti olevan yllättävän lähellä kun sitä tuolta mäen päältä katseli. Näkyypä tuolta ylhäältä Vuosaaren satamaankin asti.


Aina kun oli aika palata alas, emme käyttäneet portaita, sillä itse ainakin pelkäsin nokittavani alas. Mäen toisessa reunassa menee lenkkipolku alas, jonka sitten hölkkäilimme tai kävelimme ennen uutta nousua. Yhteensä tosiaan teimme 3 reissua ylös ja aikaa meillä tähän meni n. 55 minuuttia. Vähemmällä kuvaamisella olisi toki mennyt vähemmän aikaa, mutta pitihän maisemistakin keretä nauttia. Kaloreita kului hieman yli 400 ja kyllä treeni tuntui tosissaan.


Meistä kumpikaan ei ole kauhea intervallien ystävä, mutta sovimme että voisimme ottaa nämä treenit vakkarina mukaan treeniviikkoon. Ensi viikolla suunnitelmissa on seuraava reissu ja aiomme myös raahata pikkusiskoni mukaan.


Tämä treeni sopi oikein hyvin meille molemmille vaikka olemmekin melkoisen eri kunnossa. Kuitenkin kun kumpikin malttaa mennä omaan tahtiin niin hyvä tulee. Mäellä näkyi monenlaista kuntoilijaa, mutta kaikkia yhdisti se piirre että jokainen oli aivan loppu huipulle päästyään. Suosittelen kyllä kaikille haastetta kaipaaville kuntoilijoille kokeilemaan porrasjuoksua. Ei mitään herkkua, mutta lopussa fiilis palkitsee kyllä!

Onko teillä kokemusta porrasjuoksusta sekä intervalleista?

2 kommenttia:

  1. Porrasjuoksu on aina kuulostanut tosi houkuttelevalta mut täältäpäin ei taida löytyä yhtään sopivaa kohdetta kyseiseen hommaan. ): Oli kuitenki tosi hyvä postaus aiheesta ja kuvat oli kiva lisäys tekstin sekaan!

    http://fuck-growing-up.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot mäethän tai miksei vähän lyhyemmätkin sopii tähän hommaan myös :) Myös vähän pidemmät portaat sopii tähän hommaan esim jos jollai yleisurheilustadionilla on katsomo tms!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3