Kaikkien naisten pahin kesäaika alkaa olla käsillä, nimittäin alennusmyyntiaika. Itse olen aika kova ostamaan vaatteita mieluummin alesta kuin täydellä hinnalla ja usein suosinkin kirppareita mieluummin kuin täysin uusia vaatteita. Serkkuni Hipari laittoi torstaina viestiä illalla, että Mangossakin oli alet alkaneet ja siellä oli kaikki alessa. Vaikka Mango ei varsinaisesti aiemmin ole kuulunut lemppareihini, päätin suunnata sinne perjantaina suoraan töistä. Onneksi kuitenkin päätin käydä, sillä löytyihän sieltä kivoja uusia kesävaatteita onneksi puoleen hintaan. Mangossakin monet vaatteet tuppaavat maksamaan hitusen liikaa omasta mielestäni laatuun nähden (sama juttu Zarassa), joten nyt ostin sieltä mielelläni parit uudet vaatteet. Mitä sieltä sitten löytyi?
Ensimmäisenä myymälässä katseeni kiinnitti tietysti puuterin ja vaaleanpunaisten vaatteiden rekki. Itsehän tunnetusti suosin näitä lällärivärejä, joten väri ei ollut yllätys. Hameissa valkoinen on aina ollut lempparini ja käytänkin kesällä mieluiten hameita kuin mitään housuja. Näitä kietaisumallisia hameita olen nähnyt jo parisen vuotta katukuvassa, mutta aiemmin en ole sellaista vielä mieluisena löytänyt. Lompakko olikin sitten hieman heräteostos, sillä itsehän en koskaan käytä lompakkoa. Pankkikorttina ja rahat pyörivät aina irtonaisen siellä käsilaukun "kännykkätaskussa" ja inhoan kantaa mukanani mitään turhaa tavaraa. Siksi käsilaukkuni onkin aina yleensä täytetty täytetavaroilla, kun muutoin siellä on vain avaimet, kännykkä ja pankkikortit ilman sitä lompakkoa.
Näitä shortseja katselin jo toukokuussa Cubuksessa ja nyt kesällä meinasikin tulla paniikki kun oikeaa kokoa ei meinannut enää löytyä. Sellossa oli viime viikolla enää koko 38 jäljellä, jotka nappasin mukaani sovittamatta niiden ollessa lajinsa viimeiset. Liian isoiksihan ne sitten paljastuivat, joten alkoi metsästys mistä löytyisi koko 36. Onneksi kävimme Mira-pupuni kanssa Helsingissä torstaina, jolloin Forumin Cubuksesta löytyi viimeiset kappaleet koossa 36. Näin onneksi tälläkin tarinalla oli onnellinen loppu.
Koska olen myös hurahtanut collareihin, päädyttiin tietysti myös Ginaan. Näitä collareita (ja paria Cubuksen) olen myöskin silmäillyt jo melkein kuukauden päivät, mutta nyt sitten Miran kanssa sorruimme molemmat. Koska mehän ei voida ottaa samanlaisia, päädyin tutun vaaleanpunaisen sijaan vaaleansiniseen. Tässä oli kyllä oikeasti kivempi teksti, mutta se toinen olisi ollut muutoin kivempi. Noh, onneksi meillä on pupun kanssa sama koko niin voidaan vaihdella aka voin lainata Miran paitaa <3
se vaaleanpunainen versio |
Meillä on sovittuna taas treffit keskiviikolle, mutta toivon että tällä kertaa rajoitetaan se kaupoissa ravaaminen ainoastaan Granitiin, mistä pupulle pitäisi hakea riippukeinutuoli parvekkeelle. Jos ilma on kaunis, päädymme varmuudella Helsinkiin, sillä suunnitelmissamme oli jo viime torstaina mennä Eiraan kävelemään ja kuvailemaan vähän OOTD-kuvia, mutta koska satoi, jouduimme tyytymään sisällä nököttämiseen. Kumpikaan ei myöskään sattunut olemaan OOTD-tuulella, joten tämä kuva ajakoon sen asian sitten.
Mitäs mieltä olitte ostoksista, hitti vai huti? Oletteko itse löytäneet jo aleista jotain kivaa?
Muistakaahan myös että blogissani on käynnissä kosmetiikka-arvonta, jossa voit voittaa Isadoran meikkisetin. Osallistua voit täällä!
Aivan mielettömän nättejä ostoksia! :) Munkin pitäis opetella käyttään hameita! Itellä on aina aleissa se ongelma, että kaikki kivat vaatteet on jo viety tai niistä ei ole kokoja. :/
VastaaPoistaJoo alet on kyllä siitä huonot, että parhaat viedään ekana :/ Onneksi nyt olin tosiaan ajoissa liikkeellä ja yleensä muutoin ostan vaatteeni netistä suoraan. Silloin aleistakin tärppää paremmin kun muistaa seurata uutiskirjeillä milloin ne alet alkaa :)
PoistaHameet on kesällä kyllä niin ihania! Syksylläkin jotkut tummemmat menee sukkisten kanssa vaikka periaatteessa inhoan yhistää sellaset paksut sukkikset hameen kanssa :/
Ihania vaatteita :)
VastaaPoistaTosi kivoja vaatteita! (: Varsinki nuo pitsishortsit on tosi mageet!
VastaaPoistaEikö ookkin! :)
PoistaIhania ostoksia! Ihastuin noihin shortseihin<3 Toi collegepusero on myös tosi kiva :))
VastaaPoistahttp://diamondsandpearlsbyjulia.blogspot.fi/
Joo noi shortsit on kyllä <3 Toi collari näyttää niiiin paljon kivemmalt päällä :)
PoistaToi BFF kuva on jotenkin hassu kun ootte noin kaukana toisistanne :D Koittakaa ottaa jatkossa vähän semmosia kuvia mis näytätte oikeasti silt että viihdytte :) Ja ihana toi ginan sininen huppari-paita, mä tykkään kaikista ginan vaatteista niiin paljon..:)
VastaaPoista:DDD Ei me ees oikeesti olla kaukana toisistaa ku toi toine on vaa nii pätkä :)
PoistaGinan vaatteet on menny niin paljon parempaan suuntaan myös laadullisesti, tykkään!
Lompakko on aivan ihana. <3
VastaaPoistaIhanan iloinen blogi sulla.
Olisi ihanaa jos kävisit kurkkaamassa omaani ;)
http://kaika85.blogspot.fi/
Vielä kun oppisi käyttämään sitä lompakkoa!
PoistaJa lupaan käydä kurkkaamassa :)
vitsit miten kivoja ostoksia! tuli kauhee himo lähtee kiertelemään kauppoja :'D
VastaaPoista○ http://powwerful.blogspot.fi
Joo meilläkin kävi serkun kanssa tänään taas hups, kun eksyttiin uudestaan Mangoon :D Siitä kuulette vielä lisää!
PoistaIhanat nuo sortsit,tuollaisia oon itsekin etsiny!!:) Ja tuo lompakko samaten.Tykkään myös hulluna sun blogin taustaväristä!
VastaaPoistaHarmi että ainakin meiltäpäin kaikki noi shortsit on loppunu :/ Itelläkin kävi niin hyvä tuuri että sain vielä haluamani! Onko pöljää sanoo että unohin ihan että mulla oli täällä tää taustaväri :D Hyvä kuitenkin jos tykkäät! :)
PoistaOi miten kivoja ostoksia olet tehnyt! Tuo lompakko on ihana! :)
VastaaPoistaIhania ostoksia !! En osaa päättää lemppareita näistä, mutta ainakin lompakon, shortsit ja tuon ginan paidan kotiuttaisin millon vaan ! Ihania:)
VastaaPoista