Boxi on tullut aina tähän saakka maxikirjeenä ja kiitos postin, toukokuun boxi saapui itselleni vasta toukokuun viimeisellä viikolla, joten siksi päätin esitellä nämä samalla kertaa.
Toukokuun boxissa saapui kaikkea ihanaa. Tuli hiustarvikkeita, korvakorut, aurinkohuulirasvaa sekä poskipuna. Poskipunasta olin ehdottomasti eniten innoissani, sillä ollessani Olivian tyylipäivässä, opin ehkä hieman olemaan karsastamatta sitä. Itselläni posket tulevat helposti jo luonnostaan punaiseksi ja olen aina kuvitellut poskipunan lisäävän sitä, mutta ehei, olin onneksi väärässä.
Tuo ACOn huulirasvaa olikin minulle jo entuudestaan tuttu, mutta hyvä että sitä on nyt toinen kappale. Siinä on 30 suojakerroin ja harva muistaa erikseen suojata myös huulet auringolta. Boxin mukana tuli myös hajuvesi, Cutrinin shampoo sekä hoitoaine sekä Dermalogican meikin pohjustusvoide.
Suosikit olivat ehdottomasti tästä boxista korvakorut sekä tosiaan se poskipuna. Olen aika huono ostamaan helmikoruja, mutta nämä olivat kyllä niin klassisen kauniit, että tekivät heti vaikutuksen.
Kesäkuun LivBoxissa kotiini saapui jalkojen pelastus. Nyt kun kesäkelit ovat vihdoin kunnolla alkaneet, olisi korkea aika laittaa sääret kuntoon. Mukana boxissa oli myös Neutrogenan puhdistusvoide, Viaplayn kokeilukortti, sheiveri sekä pesusieni.
Mukana tuli myös Rimmelin huulikiilto, joka oli ensivilauksella aivan liian pinkki omaan makuuni sekä koostumus ei ollut sellainen läpikuultava/kiiltävä vaan mieleeni tuli enemmän nestemäinen huulipuna. Veikkaisin että tämä jää kyllä valitettavasti käyttämättä.
Koska tulee kesä, Hansaplastin kuoriva jalkavoide oli ehdottomasti hyödyllisin ja ajankohtaisin tuote boxissa. Myös Nivean InShower-lotion on jo entuudestaan tuttu ja jos joku ei ole sitä vielä kokeillut niin kokeile ihmeessä, tulet siitä varmasti pitämään.
Kunnollinen sheiveri on ollut hankintalistallani jo pitkään, joten olin iloisesti yllättynyt kun sattumalta boxista paljastui tämä. Olen aiemmin suosinut niitä terättömiä vaihtoehtoja ja olen halunnut kokeilla jotakin terällistä vaihtoehtoa. Olen aina pelännyt terällisissä vaihtoehdoissa että viiltelen itseni vahingossa piloille, mutta tämän kanssa ei kyllä tarvinut pelätä.
Onko teidän joukossanne LivBoxin tilaajia? Jos ei niin koodilla caminblogi saatte 15% alennuksen ensimmäisestä boxista TAI määräaikaistilauksen loppusummasta. Koodi on voimassa elokuun loppuun saakka :)
Postaus on toteutettu yhteistyössä LivBoxin kanssa
Ehkäpä mustakin tulee Livboxin tilaaja, kauan jo sellainen kiinnostanut! Ihanan pirtee ja iloisen oloinen blogi! :-)
VastaaPoistajanina-in-usa.blogspot.fi