Näytetään tekstit, joissa on tunniste espoo blues. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste espoo blues. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. heinäkuuta 2014

500 postausta!

Niin paljon postauksia mahtuu tähän blogiin ja toivottavasti monta on vielä tulossa. Keväällä 2011 murrettuani selkäni ja jäätyäni pitkälle sairaslomalle, päätin minäkin perustaa oman blogini. Paljon on tämäkin blogi muuttunut niistä ajoista ja ehkä pelkästään hyvään suuntaan. Ulkoasu oli silloin pahasti hakusessa ja kuvien koot vaihtelivat. Päivän asuja tuli jo silloinkin kuvattua, mutta pääasiassa itse ajastamalla.
"Olen siis 22-vuotias nainen Espoosta ja olen kiinnostunut monistakin asioista joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Minua voisi (pitäisi) kutsua nörtiksi, sillä vietän paljon aikaa tietokoneeni ääressä ja irkkaan ystävieni kanssa sekä pelaan ammuskelupelejä netissä. Olen ehkä hieman tälläinen poikatyttö."
Näillä sanoilla esittelin silloin itseni ja nyt 500 postausta myöhemmin ainoastaan ikäni on muuttunut 26:een ikävuoteen ja ammuskelupelit ovat vaihtuneet taikaponilla lentämiseen aka WoWiin. Irkkaaminen on toki myös jäänyt, mutta muutoin koen olevani sama tyttö edelleen. Tietokone on edelleen suuri osa elämääni  jo ihan koulunkin kautta niinkuin muutoinkin.

"Olen pitänyt kuulemma turhan monta välivuotta lukion jälkeen isäni mukaan joten tänä keväänä on vihdoin aika hakea opiskelemaan. Olen harkinnut hakemista Ammattikorkeakouluun ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaan. Hakisin muuten yliopistoon lukemaan tietotekniikkaa mutta matemaattinen osaamiseni taitaa olla sinne liian riittämätön :)  "
Silloin koulupaikka oli tosiaan vielä edessä ja onneksi pääsinkin Laurea ammattikorkeakouluun opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Nyt 3 vuotta myöhemmin minulla on enää opinnäytetyöni jäljellä ja tämän postauksen jälkeen siirrynkin kirjaston puolelle ihmettelemään lähdemateriaaleja. Valmistumisen tarkka ajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta se koittaa tämän syksyn aikana ehdottomasti.

Ensimmäisiin blogihetkiin mahtui mukaan myös niitä iloisia hetkiä, sillä juuri blogini aloitettuaan paras ystäväni Mira aka Pupu oli saanut chihuahuansa Misan takaisin kotiin. Ystävyys oli alkanut jo ennen blogia yhteisen työpaikan kautta.

Misa ♥
Blogin alkuhetkiin mahtui mukaan myös jääkiekkoa, sillä Bluesin matseissa on tullut käytyä vuodesta 2005, jolloin hankin ensimmäisen kausikorttini. Iso syy kauden 2010-2011- matseissa käymiseen on vanha koulukaverini Kati, jonka mukana tuli käytyä paljon matseissa ja niiden jatkoilla. Ilman minun raahaamistani joka paikkaan saikulla en olisi välttämättä koskaan tavannut Samiakaan, sillä hänethän tapasin jo legendaariseksi muodostuneissa Dinin euron stobeilla eräänä keskiviikkona.

Bongaa kuvasta Cami
"Eilen varmistui sitten tuo espoolaisten finaaliin pääsykin ja vastassa onkin sitten heti keskiviikkona Helsingin IFK (hyi) mutta eiköhän tuokin toivottavasti tuosta kaadu :D Paikan päälle olisi tarkoitus mennä ottelua katsomaan ja torstaina sitten Espoossa. Lähtisin veikkaamaan että tästä tulee tiukka finaalisarja ja toivon toki Bluesin voittavan vaikkei se varmasti helpolla tulisikaan."
 Ihan niin tiukka tuostakaan finaalisarjasta ei sitten tullut, kun espoolaiset saivat kokea karvaan 4-0 tappion vielä Barona Areenalla. Onneksi kausi taas alkaa kohta ja pääsen taas jännittelemään miten jengi pärjää.

Työpaikkani on edelleen sama kuin 3 vuotta sitten, samainen ihana ass-market niinkuin jo sitä silloin leikkimielisesti kutsuin.

On jaksettu panostaa
"Kesällä vakkareiden ollessa lomalla nuoriso saa näyttää kykynsä sluibailla työpaikan hiljentyessä asiakkaista eli tuurata tuoteryhmävastaavia "parhaan" kykynsä mukaan. Omalle kohdalleni osui tottakai tuo minulle rakas HeVi-osasto eli suomeksi hedelmä-vihannes :D Olen kieltämättä aivan rakastunut kyseisen osaston hoitoon joten ei ollut paha nakki hoitaa sitä tämän kesän ajan :)"
Kuten näistä teksteistä näkee, kirjoitustyylistä hymiöt ovat ainakin kadonneet. Ainakin äkkiseltään muutoin monet asiat pitävät edelleen paikkansa eli pelaaminen on edelleen iso osa päiviä ja tykkään töissä edelleen eniten HeVistä. Jossain välissä oli myös maininta liikunnasta ja sen määrän veikkaan ainakin kyllä vain lisääntyneen. Aiemmin kävin Esportilla, mutta nyt kun sali on oikeasti kävelymatkan päässä, siellä tulee käytyä usein. Muutoinkaan en tosiaan ole yhtä laiska liikunnan suhteen kun tuolloin vielä olin.

Välillä on kyllä ihan piristävää lukea vanhoja postauksia ja miettiä millaista elämä on silloin ollut. Luin myös vähän aika sitten vanhoja päiväkirjojani ala- ja yläasteelta sekä vanhoja viestivihkoja, joita pidettiin tunnilla ja ai että mitä juttua niistäkin löytyi! Onneksi on olemassa tämä blogi, niin muistot säilyvät mukana vielä pitkään.

Ensimmäinen kommentti tähän blogiin tuli toiselta parhaalta ystävältäni Suvilta ja myös äitini oli kommentoinut erästä postausta nimimerkillä "nimetön äiti".

Loppuun vielä muutama kuva blogin alkuajoilta :) (laatu ei päätä huimaa)

Eka kuva Vaipin kanssa
Vahvaa työsuorittamista
Eka haalarikuva

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Espoo Blues Ladies Night

Eilinen Liigan runkosarjaottelu Blues-Ässät oli omistettu naisille tulevan naistenpäivän kunniaksi. Mukana oli monta yhteistyökumppania, jotka järjestivät mukavaa ohjelmaa kaikille naispuolisille katsojille. Mukana oli niin Elixia kuin myös täältä tuttu Kauheushoitola Aika Ihana. Itse olin järjestänyt Zalandon mm. otteluohjelmaan sekä toisella erätauolla järjestin rankkarikisan, jossa palkintona oli 50€ lahjakortti. Oli ihan uskomaton fiilis kun kerrankin pääsee kunnolla nauttimaan oman työnsä jäljestä!




Itse kävin aikaisemmin päivällä hieman testaamassa rankkariskabaa käytännössä, sillä arvuuttelin pitkään kuinka pitkältä matkalta kiekkoja olisi hyvä lämiä maaliin, jotta kisa ei olisi liian helppo tai vaikea. Kyllä tuo kaukalo vaan tuntuu niin valtavalta kun yksikseen tuolla vetelee vaikka katsomon puolelta se näyttää niin pieneltä. 

Jakku H&M / paita Nelly / Housut Zara


Asukuvia tuli myös tietysti otettua vessassa, sillä pelipäivinä on yleensä päällä hieman hienommat vaatteet.  Siirsin kerrankin kuvat sähköpostin kautta tänne ja vaikka kuvat on otettu puhelimella, eron huomaa kyllä heti. Kaikki edelliset kuvat on myös otettu iPhonella, mutta kun ne on siirretty suoraan Bloggerin sovelluksen kautta, laatu huononee ihan järkyttävästi. Ei siis enää ikinä sitä kautta.

Kaulakoru KappAhl - Holly & Whyte
Ennen peliä tuli myös haettua 100 ruusua naisille illan otteluun Ison Omenan Kaivokukasta ja siellä olikin tälläisiä ihania kukka-asetelmia. Vinkvink Sami, tämmöisen voisin ottaa meille kotiin.


Tänään olenkin saanut nauttia 38 asteen kuumeesta ja heräsin vasta puoli neljältä kun Sami tuli töistä kotiin. Tosi mukavaa olla taas vaihteeksi kipeänä ja vieläpä näin superkipeänä ettei voimia ole kuin nukkumiseen. Nyt taidankin siirtyä taas unten maille, sillä johan tässä on muutama tunti oltu hereillä. Huomiseen!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Business Outfit 28/2/2014

Eilen oli pitkästä aikaa kotipelipäivä ja tällä kertaa peliin valitsin hieman virallisemmat vaatteet. Minullekin kun piti tulla oma asiakas, mutta valitettavasti hän joutui perumaan. Saimpahan sitten katsoa kauden jännittävimmän matsin suht rauhassa, sillä tunnetusti myös Kärppäfanina nuo Bluesin kanssa pelattavat matsit ovat hieman ristiriitaisia.Niinkuin joku äitini Facessa oli kommentoinut "Ihminen voi lähteä Oulusta, mutta Oulu ei sinusta".



Tänään olin kyllä kaikesta huolimatta enemmän Bluesin puolella, sillä he nyt vain yksinkertaisesti tarvitsevat pisteitä enemmän. Kärpät ovat käytännössä jo varmistaneet runkosarjan voiton, mutta Blues kamppailee vielä paremmista asemista pudotuspeleissä.

Noniin, sitten itse niihin vaatteisiin. Koko vaatetus on hankittu Gina Tricotin uudesta mallistosta, jakku tosin jo viime syksynä. Nyt asukokonaisuus on täydentynyt kauluspaidalla sekä ihan oikeailla suorilla housuilla. Hieman oudolta tuntui käyttää muita housuja kuin farkkuja, mutta olihan se oikea alaosakin hankittava. Kyseistä jakkua Ginasta ei enää saa, mutta hieman toisenlainen, hyvin samantapainen malli on edelleen tarjolla. Jakun löydät täältä ja hintaa sillä on 64,95€, jonka myös oma jakkuni maksoi. Omassani on vain kaksi nappiriviä tuon yhden sijaan ja hieman erilaiset taskut.Housut puolestaan löydät täältä.


Hiukseni olivat myös todella kivasti pitkästä aikaa vaikka itse sanonkin, mutta eihän se näistä kuvista tietenkään nyt sitten näy. Sain inspiraation letittää tukkani pannaksi Bettinalta, jolla oli sama kampaus torstaina. Hiukset myös pysyivät auki tunnollisesti koko päivän. Kauheasti koruja en näin viralliseen asuun viitsinyt enää ympätä. Kokeilin myös laittaa paidan housuihin, mutta totesin sen näyttävän melko typerältä ja olo oli melko ahdistunut sen kanssa, joten siksi jätin sen suosiolla noin. Mielestäni kuitenkin ihan ok myös näin. 

Millaisia asuja te käytätte töissä?

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Outfit of two days

Eilen kävin työasioilla Helsingin keskustassa lounastreffien merkeissä ja kävin ensimmäistä kertaa Vapianossa. Olen kuullut paikasta paljon hyvää ja oikein hyvä kokemus se olikin. Paikkana Vapiano oli todella samanlainen S-ryhmä Bravurian kanssa (vai oikeasti toisinpäin) ja tällä kertaa lounasaikaankin ravintolassa oli hyvin tilaa.



Ruuaksi otin tomaatti-mozzarella pastaa vielä ennenkuin alkaa helmikuun hiilariton. Hinnaltaan ja laadultaan Vapiano oli oikein hyvä. Kesällä terassikin on kuulemma auki, täytyy silloin vierailla sielläkin. 

Paidat Gina Tricot / farkut Guess / saappaat Seppälä
Lounastreffien jälkeen oli aika suunnata pitkästä aikaa kouluun, sillä tiedossa oli tiukka setti opinnäytetyöohjauksen parissa. Onneksi hovikuvaajani Vaippi oli myös koulussa, joten uusi college pääsi heti myös ammattikuvaajan kynsiin. Mainoksen uhri ilmoittautuu heti sortuneensa myös ostamaan ei merkkivaatteita, vaikka niin myös lupasin. Toisaalta olen kunnostautunut vanhojen vaatteideni myynnissä, sillä nettikirpparit ja huutonet ovat olleet kovassa käytössä. Näät kohteeni täältä.


Collari on siis Gina Tricotista ja hintaa sillä oli 19,95€. Poikkeuksen tämän kanssa tein siksi, että kerrankin materiaali ei vaikuta siltä että se lössähtää heti ekan pesun jälkeen. Tosin voin olla siinä myös väärässä.


Koska ihastuin collariin niin paljon, se on myös tänään töissä päällä. Vaikka eilinen kauluspaita alla toimi hyvin, tänään se jäi kuitenkin käytännön syistä kotiin. Sanotaanko näin että alan ymmärtämään miesten ahdistusta pukuja kohtaan.

Tänään pelataankin pitkästä aikaa Espoo Bluesin kotiottelu ja taistosta odotankin kovaa. Tätä ottelua ei yksinkertaisesti ole varaa hävitä ja Ilves onkin ollut Bluesille aikaisemmin vaikea vastus. 

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

torstai 2. tammikuuta 2014

Espoo Blues - Kannattajan juhlapäivä 27.12

Viime viikonloppuna vietettiin jääkiekkokannattajan unelmaa, sillä perjantaina pelattiin ensin voitokas kotipeli ja lauantaina oli tiedossa vieraspelimatka Raumalle. Viime vuodesta alkaen järjestetty teemaottelu "Kannattajan juhlapäivä" sai tänäkin vuonna arvoisensa aloituksen sekä päätöksen.

(c) Toni Tukiainen

Ottelun alussa kannattajat järjestivät koko hallin kattavan Tifon eli katsomokoreografian. Tunnelma hallissa joulutauon jälkeen oli taas katossaan. Vieraaksi otteluun oli saapunut Lappeenrannasta sarjakolmonen SaiPa. 

(c) Toni Tukiainen

Espoon maalijuhlat alkoivat nopeasti ensimmäisessä erässä, kun ruotsalainen hyökkääjä Daniel "Super-Daniel" Widing pääsi laukomaan kiekon ohi Jussi Markkasen. 

(c) Toni Tukiainen

(c) Toni Tukiainen

Ottelussa Super-Danielin lisäksi maalinteossa onnistuivat myös puolustaja Kalle Kaijomaa sekä Liigan parhaimman nelosketjun hyökkääjä Ilmari Pitkänen. Vierasjoukkue SaiPa jäi voimattomana nollille. 

(c) Toni Tukiainen

Ottelua oli myös saapunut seuraamaan serkkuni Hanna poikaystävänsä kanssa ja itsekin sain kerrankin nauttia vapaaillasta katsomon puolella. Vaikea kuvitella, että runkosarja on jo saavuttanut puolivälin ja kevät lähenee kovaa vauhtia. Toivottavasti pelit jatkuvat Espoossa pitkälle kevääseen ja toistaiseksi pelit ovat kulkeneet alkuvaikeuksien jälkeen.

Ensi lauantaina Espoossa juhlitaan Kiekko-Espoo 30v juhlavuotta paikallispelin muodossa kun vastaan tulee Helsingin IFK. Ottelun teemaan ja Kiekko-Espoon historiaan voitte tutustua Espoo30.fi-sivustolla.

Tää on meidän Blegi!

torstai 21. marraskuuta 2013

Espoo Blues - Fanitapaaminen

Viime viikon lauantaina Barona Areenalla järjestettiin ehkä enemmän pikkuväelle suunnattu fanitapaaminen, jossa oli paikalla koko Espoo Bluesin liigajoukkue. Pikkusiskoni Sara on muun perheeni tavoin innokas Blues-fani, joten hänkin saapui tapaamiseen ehkä jopa enemmän kuin innoissaan. Innoissaan taisi olla myös äitini, joka Saran tavoin kokoajan kyseli että missäs se Tommi Huhtala oikein viipyy.


Pikkusiskoni suosikki on Tommi Huhtala, joka tällä hetkellä kantaa joukkueen kultaista kypärää eli johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä. Pelipaita on myös Huhtalan eli Hotsin, jonka Sara on myös itse valinnut. Kommentit paidasta taisivat olla aikanaan "tää on varmaan ihan hyvä" ja ensimmäisessä pelissä, jossa paita oli päällä, Hotsi teki hattutempun. Niin, olihan se varmaan ihan hyvä.


Espoo Blues Liigajoukkue
Fanitapaaminen oli suht nopeasti ohi, mutta kaikki innokkaat saivat haluamansa nimmarit ja oli vielä hetki aikaa vaihtaa kuulumisiakin pelaajien kanssa. Kaikin puolin onnistunut tapahtuma!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Espoo Blues Jumpin

Aikuisten potkupuku, nyt sekin on vihdoin kotiutunut meille. Aikansa se taas otti, mutta kaipa sitä kun jotakin tarpeeksi katselee, siihen ajan myötä mieltyy? Niin kai se on useampien muotivillitysten kanssa. Vaatekaappiini on löytänyt tiensä myös burgundin punaiset housut sekä kirkkaat neonvärit, vaikka vannoin etten kyllä moisiin ryhdy. Ja nyt vielä tämä. Onneksi mieheni sentään ymmärsi, että tämä tulee ainoastaan kotikäyttöön enkä todellakaan ala tämä päällä kuleksimaan ihmisten ilmoilla. Ja hyvä niin.


Koska kyseessä on Espoo Bluesin Jumpin, väri on tottakai tumman sininen (#valitsesininen). Ostin tämän Blues Shopista, missä itsekin tulee oltua töissä ottelupäivinä. Nämä tulivat myyntiin jo viime kaudella, mutta nyt päätin kotiuttaa tämän kotiasukseni. Hintaa Jumpinilla on 79€. 



Kuluneella viikolla vietettiin maajoukkuetaukoa, mutta tällä viikolla pääseekin taas nauttimaan lätkästä. Huomenna Blues pelaa Hartwallilla Jokereita vastaan ja viikonloppuna onkin sitten tuplapelit perjantaina ja lauantaina. Kiire on siis pyöriä hallilla, mutta ei haittaa. Koulukin alkaa onneksi hellittää ja joululoma lähestyä. Ja kyllä, paras joululoma alkaa jo joulukuun alussa! :)

torstai 3. lokakuuta 2013

Hifk-Blues @ Nordis

Oltiin eilen tyttöjen kanssa katsomassa Hifk-Blues- ottelua ja turpaanhan siellä tuli. Viime kerralla tilanne oli toinen, sillä Blues otti ensimmäisen voittonsa Nordiksella oliko se nyt viiteen vuoteen? Noh, onneksi kausi on vasta alussa ja pelit ei voi kun parantua!


Uskaltauduin oikein kunnolla vetämään sinistä niskaan ja aika pitkiä katseita siellä petoluolassa tulikin. Hienoa meininkiä myös tarjosi vieressä istunut ifk-kannattaja, jonka mielestä kaikki Bluesin maalit olisi pitänyt hylätä syystä tai toisesta. Ihanan intohimoista suhtautumista jääkiekkoon :)



Aamulla tuli vietettyä koulussa 6h30min ruotsin luennolla, yyh! Vaikka ruotsista tykkäänkin, oli se melkoisen puuduttavaa hommaa. Edelleen olen kuitenkin samaa mieltä, että ruotsin opiskelusta on pelkkää hyötyä.

Päivällä tuli myös käytyä salilla treenaamassa jalat ja huomenna en varmaan kävelekään, tuli sen verran tiukka treeni tehtyä. Uusimassa Fitissä oli hyvä artikkeli jalkojen treenaamisesta, joten kenties Fashionable Fitness Friendsin puolella voisin aiheesta enemmän puhua.

Nyt kuitenkin äkkiä jatkamaan jääkiekon pariin, sillä Kärpät pelaavat tälläkin hetkellä Tapparaa vastaan. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

torstai 12. syyskuuta 2013

Kuulumisia ja Liigakauden alku!

Taas on tovi vierähtänyt siitä kun olen viimeksi kirjoitellut. Kirjoittaminen on kyllä ollut mielessä, mutta kun on pitänyt tehdä niin paljon kaikkea muutakin. Tämän viikon jälkeen kun koulu on saatu käyntiin ja kaikki kuviot on siellä selvillä, aikaa kirjoittamiseen löytyy taas varmasti enemmän. Nyt kun vielä uusi työpaikkakin velvoittaa pitämään itseni kiireisenä ja liigakausikin alkaa tänään, ei vain aikaa ole ollut.

Koulu tosiaan alkoi jo viime viikolla, kun pari verkkokurssia käynnistyi. Olen ottanut koulun alkuun ennätyshyvän startin, sillä en ole jättänyt mitään vikaan iltaan (vielä) ja kaikki tehtävät on jo aloitettu ainakin ajatustasolla. Lisäksi koin valtavan shokin koulun suhteen maanantaina, sillä tajusin että voisin valmistua jo keväällä jos jaksaisin hieman rutistaa!! Ajatus valmistumisesta on tuntunut todella kaukaiselta ennen tätä ja olin jotenkin sysännyt asian syrjään ikään kuin se ei koskisi minua. Nyt se kuitenkin realisoitui ja hienoltahan se tuntuu!

Jääkiekkokausi alkaa tosiaan tänään ja suosikkijoukkueeni Espoo Blues aloittaa tänään pelinsä kotiottelulla Barona Areenalla klo 18.30. Odotettavissa on kovaa meteliä, ilmaisia nakkeja ja loistavaa tunnelmaa! Toivottavasti se voittokin sieltä vielä tulee, että saadaan hyvä alku kaudelle. Huomenna pelit jatkuukin myös vieraspelillä Nordiksella, kun suuntaamme katsomaan julleja. Tiedossa on siis rankka jääkiekkoviikonloppu, mutta kyllähän tätä on jo odotettukin!

(c) Juho Ranta
Tällä erää ei muuta, mutta huomenna varmasti koitan ehtiä lätistä täällä myös jääkiekosta! Tarkoituksena olisi myös kertoa Korkeasaaren reissusta, jossa kävimme Samin kanssa viime sunnuntaina. Kuntoilu on myös edelleen hyvällä mallilla ja siitä sitten lisää Fashionable Fitness Friendsin puolella!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Big news

Edellisessä postauksessa mainitsinkin tästä jo yhdellä lauseella, mutta nyt voisin kertoa tästä asiasta hieman enemmän. Olen nimittäin saanut kesätyöpaikan Espoo Bluesilta ja kerrankin pääsen tekemään "oikeita" töitä. En todellakaan uskonut pääseväni edes haastatteluun saati sitten että tulisin valituksi. Nyt kuitenkin minua odottaa edessäni jännittävät 2x2 viikkoa Bluesin myyntiorganisaatiossa. Kauheasti en voi yksityiskohtaisesti työstäni kertoa, mutta työni tulee sisältämään myyntiä sekä yrityksille että yksityisasiakkaille, joten jos kausikortit tai aitiopaketit Barona Areenalla kiinnostavat, otahan yhteyttä! :)

kuvakaappaus: Blues.fi
Toivottavasti saan työpaikastani paljon irti uutta tietoa ja ennenkaikkea työkokemusta. Ihana oikeasti päästä soveltamaan kaikkea koulussa oppimaani oikeassa ympäristössä ja nähdä miten yritysmaailma oikeasti toimii. Vaikka olenkin ollut työelämässä jo liki 9 vuotta, kaupassa työskentely on kuitenkin myös aivan oma maailmansa. Kouluakaan ei ole kuin 1,5 vuotta jäljellä ja työharjottelukin on vielä edessä, on upeaa päästä jo ennakkoon kokeilemaan työntekoa. Ehkäpä työharjoittelu ei sitten jännitä niin kauheasti enää tämän jälkeen vaikka toisaalta mitä pelättävää minulla olisikaan. Kai sitä vain alitajuisesti luulee osaavansa liian vähän, mutta onneksi aina tilanteista on selvitty ja tekemällä oppii! 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Jääkiekkoviikonloppu

Viime viikonloppu kului erinäisillä jäähalleilla. Kahdessa näistä päätähtenä oli Espoo Blues ja yhdessä Rangers eli Samin joukkue. Kaikissa otteluissa tuli valitettavasti turpaan, mutta aina ei voi voittaa. Pikkuhiljaa kyllä Bluesin pitäisi kyllä ryhdistäytyä etteivät putoa playoffeista pois. Viiva on tällä hetkellä vielä otollinen Bluesin suhteen, mutta jos häviöt jatkuvat, kausi on ohi.

Espoo Blues uusi sisääntulo


Häviöhän sieltä tosiaan tuli sarjajumbo Ilvestä vastaan ja taapertaminen jatkui lauantaisessa ottelussa HIFKiä vastaan. Seuraavatkaan ottelut eivät vaikuta suotuisilta, sillä vastaan luistelee mm. Oulun Kärpär, sarjakärki Jokerit ja mitä näitä nyt on.


Hifk ja liigan hiljaisin halli
Sunnuntaina seikkailtiinkin sitten Samin kanssa Kellokoskelle. Paikka osoittautui olevan jossain ihan Jumalan selän takana eli Tuusulassa/Järvenpäässä. Vastassa oli joku paikallinen joukkue, joka oli kyllä aivan ö-luokkaa, mutta hävittiin silti. Tänäänkin Samilla olisi peli, jota oli tarkoitus lähteä katsomaan, mutta empä tiedä sitten kun olen TAAS kipeänä :/


Ja itse lätkäfani :)
Nyt kuitenkin palaan peiton alle katselemaan hieman Greyn anatomiaa, Pretty Little Liarsia ja Hart of Dixietä. Jos jälkimmäiset sarjat eivät ole vielä tuttuja, suosittelen lämpimästi! :)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Espoo Blues - Kannattajan juhlapäivä

Tänään espoolainen kannattajakulttuuri astui taas aimo harppauksen eteenpäin. Bluesbrothers07 eli tutummin BB07 oli järjestänyt huikean tifon (katsomokoreografia) ennen ottelua. Barona Areenan katsomoihin oli ripoteltu 3000 sini-valko-keltaista lippua, joita sitten heilutettiin Espoo Bluesin luistellessa jäälle ja näky oli huikea. Hieman clubipuolen katsomovaje verotti lippumerta, mutta muutein osallistuminen meni nappiin.



Ottelu itsessään olikin jotain aivan karmeaa katsottavaa ajoittain. Lukko sai heti alivoimalla tilanteen 0-2:een ja tästäkös moni jo masentui. Kohta tilanne oli jo 0-3, mutta onneksi pojat tästä vielä nousivat 3-3:een. Matsihan päättyi lopulta kovan väännön jälkeen 3-5:een kun ensiksi kiekko lirui maaliin jollain ihmeen kaupalla ja tyhjiinhän on myös helppo niitä maaleja laukoa.


Matsin jälkeen käytiin vielä isolla porukalla keilaamassa ja itselläni pelit suijuivat ihan malliikkaasti. Taisinkin olla melkein ainoa meistä, joka oli selvinpäin sillä huomenna työt kutsuvat valitettavasti viikon tauon jälkeen taas. Tässä kuvassa mukana myös Samin työkaveri Tuokki, joka halusi myös ehdottomasti mainita täällä, että Jokerithan voittivat jullit (HIFK) tänään 8-1 Hartwall Areenalla. Kuvassa myös uutta jakkua, joka pääsikin tänään äidille myös näytille :)

Tuuria mukana
Nyt taidankin palata viimeisen kerran herkkujen pariin ennen vuoden vaihtumista eli sipsien ja muumilimun kera tässä vietetään iltaa. Tarkoitus myös katsella muutama jakso The Joulukalenteria, sillä en ehtinyt sitä ennen joulua katsoa.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Vapareiden Kickoff

Eilen alkoi taas matka kohti ensi kevään jääkiekon MM-kisoja, joissa saan toimia vapaaehtoisena. Tällä kertaa en työskentele onnekseni VIP-ryhmässä vaan saan kokeilla siipiäni oman alani tehtävissä eli IT-ryhmässä. Viime vuoden kisoista jäi pääosin kivoja muistoja mieleen, vaikka ne negatiiviset muistot ovatkin sitten melko ikävän puoleisia. Uusi ryhmäni vaikutti ensi tapaamisen perusteella todella rennolta ja mukavalta, joten mukavat kisat tulossa ja toivottavasti opin paljon uutta kisoissa selkeästi kokeneimmilta kolleegoiltani.

Ennen siirtymistä Hartwall Areenalle käytiin hieman pyörimässä Helsingin keskustassa Bettinan kanssa. Olimme sopineet suuntaavamme heti aluksi Louis Vuittonin liikkeeseen ja sen jälkeen tiedossa oli pikainen visiitti Zaraan. Louis Vuittonilta löysimme yllättäen paljon kaikkea kivaa, vaikka tällä kertaa kaikki jäikin vielä sinne. Keväällä kuitenkin sovimme tekevämme reissun, jolta emme palaa tyhjin käsin. Zarassa yritinkin sitten kovasti etsiä sitä oikeaa Chanel-tyylistä jakkua sitä kuitenkaan löytämättä. Löysin kuitenkin jo minulle entuudestaan tutun valkoisen jakun, jonka ehkäpä kotiutan sitten joulun jälkeen.



Shoppailun jälkeen suuntasimme lemppari ruokapaikkaani eli henkkaan aka Henry's Pubiin. Sieltähän ei saa kuin siipiä mutta eihän se minua haittaa! Siivet ovat ehdottomasti olleet jo muutaman vuoden yksi lemppariherkuistani ja onneksi ystäväni Suvi jaksaa uskollisesti toimittaa minulle oikeaa siipikastiketta aina Tampereelta saakka :)


Vuittonin näyteikkuna


Saimme jo etukäteen kiitokseksi tulevasta vapaaehtoiskimarasta Suomi-lapaset, jotka ovat muuten ihan superlämpimät! Tietysti meitä myös hellittiin tuttuun tapaan kana-ceasar-salaatilla Niemi Centerin puolella sekä ottelulipulla Suomi-Tshekki-otteluun. Ottelussa loistivat tuttuun tapaan Suomen huippupuolustaja Lasse Kukkonen sekä Bluesin Teemu Ramstedt, joka avasi heti maalitilinsä ensimmäisessä maaottelussaan! Myös Tommi Huhtala sekä Kristian Kuusela olivat mukana nykyisestä Espoo Bluesin joukkueesta.


Innostuimpas pitkästä aikaa myös tilaamaan hennesistä tavaraa, nimittäin jo syyskuusta asti himoitsemani hame oli vihdoin saapunut aleen! Olen päivittäin käynyt tarkistamassa hennesin alet niiden alettua, sillä toivoin että juuri tämä normaalisti 50 euroa maksava kaunokainen olisi saapunut sinne. Eilen toiveeni vihdoin toteutuikin ja tämä lähti kotiin päin. Onneksi toimin nopeasti, sillä tänään niitä ei ollut enää jäljellä kuin koossa 40 ja en yhtään ihmetelekään että tekivät kauppansa nopeasti!