sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Big news

Edellisessä postauksessa mainitsinkin tästä jo yhdellä lauseella, mutta nyt voisin kertoa tästä asiasta hieman enemmän. Olen nimittäin saanut kesätyöpaikan Espoo Bluesilta ja kerrankin pääsen tekemään "oikeita" töitä. En todellakaan uskonut pääseväni edes haastatteluun saati sitten että tulisin valituksi. Nyt kuitenkin minua odottaa edessäni jännittävät 2x2 viikkoa Bluesin myyntiorganisaatiossa. Kauheasti en voi yksityiskohtaisesti työstäni kertoa, mutta työni tulee sisältämään myyntiä sekä yrityksille että yksityisasiakkaille, joten jos kausikortit tai aitiopaketit Barona Areenalla kiinnostavat, otahan yhteyttä! :)

kuvakaappaus: Blues.fi
Toivottavasti saan työpaikastani paljon irti uutta tietoa ja ennenkaikkea työkokemusta. Ihana oikeasti päästä soveltamaan kaikkea koulussa oppimaani oikeassa ympäristössä ja nähdä miten yritysmaailma oikeasti toimii. Vaikka olenkin ollut työelämässä jo liki 9 vuotta, kaupassa työskentely on kuitenkin myös aivan oma maailmansa. Kouluakaan ei ole kuin 1,5 vuotta jäljellä ja työharjottelukin on vielä edessä, on upeaa päästä jo ennakkoon kokeilemaan työntekoa. Ehkäpä työharjoittelu ei sitten jännitä niin kauheasti enää tämän jälkeen vaikka toisaalta mitä pelättävää minulla olisikaan. Kai sitä vain alitajuisesti luulee osaavansa liian vähän, mutta onneksi aina tilanteista on selvitty ja tekemällä oppii! 

2 kommenttia:

  1. PALJON ONNEA PAIKASTA!!!!!!!!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits :) Kivaa on ollu ja ihan hyvin on menny :) Pitäskö nähä ennenku lähet ulkomaille?

      Poista

Kiitos kommentistasi <3