tiistai 11. kesäkuuta 2013

Prinsessa Madeleinen häät: Hääpuku

Suurin odotuksenaihe näissä häissä oli tietysti se puku. Mediassa arvuuteltiin kuinka paljon kuninkaallista etikettiä bileprinsessana tunnettu Madeleine noudattaa pukunsa valinnassa. Madde kohautti myös ruotsalaisia valitsemalla puvulleen italialaisen suunnittelijan, Valentinon. 

Kuninkaallinen etikettihän asettaa puvulle tiettyjä rajoituksia sekä vaatimuksia, mm. puvussa pitäisi olla pitkät hihat ja yllättäen se ei saisi olla paljastava. Muistetaan nyt myös ettei myöskään kruununprinsessa Victorialla nähty pitkähihaista pukua omissa häissään, joten siksi arvelinkin että Maddenkin puku on "hihaton". Kuninkaalliseen tyyliin puvussa kuitenkin oli pitkä laahus ja mielestäni puku on jopa peittävämpi kuin Victorian puku.



Puvun yläosa on mielestäni melko onnistunut ja kaunis tuolla sopivan jämäkällä pitsillään. Olisin ehkä toivonut jotain näyttävämpää kirjailua nimenomaan yläosaan tai edes vyötärölle.


Madeleinen puku sai paljon moitteita sen istuvuudesta ja ei se meilläkään jäänyt huomioimatta. Jos puku on äärimmäisen kalliin suunnittelijan puku, voisi sen olettaa edes istuvan täydellisesti. Pukua onkin mediassa verrattu herttuatar Catherinen pukuun, joka oli istuvuudeltaan hänen yllään kuin toinen iho. Madeleinen puku vaikutti aika ajoin selästä ja vyötärön kohdilta yllättävän löysältä.


 
Odotin Madeleinen puvulta paljon, sillä Madde on aina ollut ykköskuninkaalliseni kaikista. Odotin puvulta ehkä hieman jotain räväkämpää, vaikka puku on ihan onnistunut ja kaunis näinkin. Itseäni hieman häiritsi puvun helmassa ollut pitsireunus, joka onneksi jatkui myös laahuksessa, joten reunus annettakoon ainakin osittain anteeksi. Hieman tuli mieleen essun reunus tai jokin muu.


Häiden jatkojen puvusta pidinkin sitten todella paljon enemmän. Jotain tämäntyylistä pukua odotin ihan virallisestakin puvusta ja tämäntyylisen puvun haluaisin itsellenikin joku päivä. Ymmärrän kuitenkin miksi tämä puku ei ollut virallinen, sillä rikkoohan tämä kaikkia sääntöjä aika räikeästi (nimenomaan kuninkaallisissa häissä).

Molemmat puvut olivat mielestäni onnistuneita valintoja ja ainakaan kumpaankaan ei tarvinut pettyä täysin. Jos Madeleine olisi valinnut samantyylisen puvun kuin Victoria tai Catherine, voisin sanoa olevani enemmän kuin pettynyt. Nyt kuitenkin pettymyksiltä vältyttiin myös tiaran osalta, josta sitten kuullaan seuraavassa postauksessa lisää.

3 kommenttia:

  1. http://www.lily.fi/blogit/kuplia/madeleinen-haapuku-vs-iltajuhlan-luomus

    Madden iltajuhlapuvusta tietoa tuossa blogissa :-)

    VastaaPoista
  2. Madden jatkopuvun on huhuttu olevan Silvian vanha Nobel-asu vuodelta 2001 :)

    http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/award_ceremonies/queensgowns/2001.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3