Ensimmäisessä kuvassa yhdistyy onneksi kolme elementtiä eli: aamu, naama ja hiukset. Vaikka kello on nyt tätä kirjoitellessa puoli 11 illalla, mikään tuosta hetkestä ei ole muuttunut. Tukka on edelleen samalla letillä ja kivasti siis kampaamatta sekä naama on yhtä meikitön. Tukkakin siinä kivasti sojottaa jokaiseen suuntaan.
Tärkeintä tässä päivässä oli ehdottomasti meidän imurin korjaaminen. Koska ilmastointiteippi tunnetusti pelastaa kaiken, meidän imurikin sai siitä osansa. Eihän tuo mikään kaunein ratkaisu ole, mutta täysin toimiva se on ja voin olla ylpeä että ihan itse sen korjasin ilman tuon mieheni apua. Joskus aikoinaan imuroin ilmeisesti liian kovakouraisesti ja pari viime vuotta olenkin joutunut imuroimaan pelkällä putkella. Tuskaisen hidasta hommaa ja vihdoin sain tämän korjattua.
Imurointihommien lisäksi päivä meni blogeja päivittäessa sekä lukiessa. Olen saanut ihan uuden inspiraation tätä blogiani kohtaan ja osittain tämän haasteen avulla koitan saada tänne myös uutta puolta itsestäni esille. Muutoin jutut ovat olleet aika materialistisia, sillä en jaksa joka päivä kirjoitella siitä mitä lääkkeitä olen flunssaani saanut ja montako pakettia nessuja on kulunut.
Ruuaksi tein kanapastaa pitkästä aikaa. Tämä oli yksi lemppariruokiani silloin kun vielä asuin kotona. Jos haluat tätä ruokaa kokeilla, tarvitset vain paketillisen tuore pastaa, 400g hunajamarinoituja kanasuikaleita, ruokakerman sekä mahdollisesti tabascoa. Keität vain pastan, paistat kanan ja lisäät ruokakerman, maustat ja lopuksi isket kaikki samaan kattilaan. Helppoa sekä suht edullista ruokaa.
Koska oli perjantai, päätin taas haluta kukkia. Nyt kun kotona on kevään myötä vähän valoisampaa (sekä siistimpää), kukat ovat aika ehdoton juttu meidän olohuoneen pöydällä. Menköön tämä sitten ilta- sekä päivän kuvasta. Illalla me oikeasti katsottiin jääkiekkoa ja sen katsomiseen kuuluvat rituaalit monet jo tietävätkin = kynttilät ja mukava löhöasento sohvalla.
Noh ehkä se ensimmäinen päivä ei sitten niin huonosti mennytkään vaikka kuvasaldo oli melko vähäinen. Nyt edessä onkin aivan uudet haasteet, sillä edessä on työpäivä S-Marketin kalatiskillä.
Täälläkin on imuri hajonnut, mutta sitä ei taida ilmastointiteippi pelastaa :( Sammui kesken imuroinnin, eikä enää käynnisty ollenkaan. Mutta onneksi takuuta on jäljellä vielä tämä kuukausi! :D
VastaaPoistahttp://love-ornothing.blogspot.fi/
En voi jotenki lopettaa nauramist tän kommentin jälkeen, vissiin pitkä työpäivä painaa tai jotain :D Harmi siis ettei teidän imuri toimi mut onneks takuu pelastaa toivottavasti. Kokeilitko jo perinteistä potkua kylkeen? Sehän yleensä myös toimii pienen hakkaamisen lisäks :)
Poista