Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. syyskuuta 2014

Yves Rocher - Quelques notes d'Amour

Syksy on saapunut blogirintamallekin, sillä tapahtumia on taas alkanut järjestymään. Viime viikon torstaina olin pitkästä aikaa Marsaanassa piipahtamassa Yves Rocherin uuden tuoksun lanseerauksessa. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa mm. Enniä ja tavata muutamia uusiakin tyyppejä. 

Koska kyseessä oli tuoksulanseeraus, ovelta jo huomasi saapuneensa sellaiseen. Tilassa oli tuoksun teemaan sopiva sisustus ja ruusuja löytyi niin maljakosta kuin macaronseistakin. Täytyy tunnustaa, että poikkesin dieetistäni yhden ruusu-valkosuklaa macaronsin verran ja täytyy myöntää, että kannatti. 









Tuoksu sisältää kolmea eri tuoksua ja saimme tuoksutella näitä myös erikseen. Lopulta kun kaikkia tuoksutteli yhdessä, tuoksu ei ollutkaan sama, jollainen itse tuoksu oli. Voimakkaimmin tuoksussa tuoksuu ruusu, joka tekeekin tuoksusta ihanan raikkaan ja kevyen. Itse tykkään kukkaisista ja nuorekkaista tuoksuista, eikä tuoksu saa olla liian "raskas" jos nyt niin voi tuoksusta sanoa. Hajuvesistä olenkin käyttänyt kesästä 2005 lähtien Escadan kesätuoksuja, joihin olen ollut äärimmäisen tyytyväinen.


Muutoin Yves Rocherin tuotteet ovat melko tuttuja, sillä mummini on niitä tunnollisesti toimittanut joululahjaksi jo vuosien ajan. Tälläkin hetkellä meikkipussistani löytyy Rocherin meikkejä ja saimmekin matkaan myös uudet Smoky Eyes- luomiväripaletit. Oulussa ehdin palettia jo kokeilemaan ja kyllä näin avutonkin sai sillä säihkysilmät loihdittua. Täytyykin esitellä myös lopputulos jossain vaiheessa täällä.

Oulu-viikonlopusta on tosiaan nyt toivuttu, joten blogikin palailee normaaliin postausrytmiin nyt taas. Tänään oli myös ensimmäinen "oikea" työpäivä Fressissä, joten siitäkin kuullaan varmasti kohta enemmän. Hyvää viikon alkua kaikille! :)

perjantai 12. syyskuuta 2014

Syyskuun LivBox

Kylläpäs tämän kuun LivBox yllätti tällä kertaa ihanuudellaan. Ihan aina kaikki tuotteet eivät ole osuneet nappiin omalla kohdallani, mutta tällä kertaa kyllä kolahti. Heitin vitsillä mummilleni kun olin matkalla hakemaan boxia, että joskohan tälläkin kertaa boxista löytyy huulirasva niinkuin melkein jokaisesta boxista aiemmin. Ja kyllä, osuinhan taas oikeaan, mutta tällä kertaa huulirasva oli huippuhyvä. Viimeisin oli sen verran pettymys, että se ensinnäkin tuoksuu ja valitettavasti myös maistuu pahalle.

Mitä sitten boxista löytyi?

IMG_0514

Koska olen erittäin laiska hankkimaan naamanpuhdistusvärkkejä, tämä tuli kuin tilauksesta. Siinä mielessä en ole perinteinen nainen, että ensinnäkin inhoan meikkaamista (hyvä jos jaksan hiuksia harjata aamulla) kun se on niin vaivaalloista ja vie aamuisin aikaa nukkumiselta, en varsinkaan jaksa leikkiä puhdistusaineiden kanssa jos sellaisia sattuu olemaan kotona. Nyt kuitenkin tätä kokeilleena iho tuntuu ihanan raikkaalta, joten täytyy alkaa jaksaa tsempata tämän käytön kanssa.

IMG_0516

Tosiaan, boxista löytyi se huulirasva, mutta tämä Nivean on kyllä ihan huippuhyvä kaikin puolin. Huulivoide kosteuttaa ihanasti ja tuoksuu ihanalle, tämä sopii suomalaiselle kyllä. Meillähän on tosiaan nyt nurkat täynnä huulirasvoja (6kpl Babylipsejä mm. löytyy), mutta tämä löysi kyllä paikkansa käsilaukusta samantien.

Hiuslakka oli itselleni tällä hetkellä turha, sillä pidennysten takia harvemmin suihkuttelen mitään ylimääräistä tukkaani, sillä olen huomannut, että hiukset vain kärsivät ylimääräisestä tavarasta. Pieni tuubi taasen on käsivoide, joka kyllä minun korppukäsilleni oli myöskin ajankohtainen. Eniten kuivista käsistäni kärsii työni puolesta kynsinauhani, jotka ovat poikkeuksetta aivan kamalassa kunnossa. Pitäisi varmaan hankkia pitkästä aikaa rakennekynnet, sillä niiden kanssa kynsinauhani pysyvät jostain syystä kunnossa.

IMG_0519

Boxista paljastui myös lisää naamajuttuja, nimittäin L'Orealin päivävoide. Yleensä kasvoilleni eksyy ajoittain ACOn kevyesti päivettävää kasvovoidetta, mutta tämäkin löysi paikkansa iltarutiineista. Kokeilin tätä myös tänään meikkipohjan kosteusvoiteena ja toimi siihenkin vallan mainiosti. Iho ei jäänyt rasvaiseksi tämän jälkeen ja voide imeytyi kasvoille nopeasti ja jätti muutenkin jälkeensä miellyttävän tunteen.

IMG_0521

Tälläisiä juttuja tosiaan tämän kertaisesta LivBoxista löytyi. Olin aluksi hieman kahden vaiheilla jatkanko boxien tilaamista kovasti vaihtelevan sisällön vuoksi, mutta tämä oli niin ihana yllätys, että jatkan tilaamista toistaiseksi.

Mites teillä, tilaatte LivBoxia ja jos tilaatte niin mitä olette tykänneet? :)

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Maybelline Babylips

Onkohan blogimaailmassa olemassa vielä joku, joka ei näitä vielä tunne? Todennäköisesti ei. Niin paljon nämä ovat eri blogeissa pyörineet, että näiltä ei voi välttyä. Vanha työkaverini Sokokselta osasi vinkata minulle milloin nämä tulevat myyntiin täällä Suomessa ja viime viikolla nämä olivat ilmestyneet Sokokselle. Kävin torstaina ripsihuoltoni jälkeen tekemässä pikavisiitin meikkiosastolle ja hetken arvottuani päätin ostaa jokaisen saatavilla olevan huulirasvan kokeiluun.

image

Mikä tämä Babylips nyt sitten on? Omat ajatukseni näistä olivat kaiken hypen jälkeen luokkaa "hei, kyseessä on vain huulirasva, joten miksi tämä haloo?". Olen edelleen sitä mieltä, että kyllä, kyseessä on pelkkä huulirasva eikä mikään sen ihmeellisempi asia. Näitä kohta viikon käyttäneenä voin kuitenkin sanoa, että melkoisen hyvä huulirasva onkin. Itselläni on vähän paha tapa pureskella huulia ja varsinkin talvella huuleni rohtuvat helposti, joten välillä olen hätää kärsimässä. Nyt kun näitä huulirasvoja pyörii meillä melkoisen paljon, kummasti kokoajan on ollut rasvaa huulissa ja huomaan kyllä eron edelliseen viikkoon.

image
Hydrate ja Mint Fresh
Kuvan sininen huulirasva on nimeltään "Hydrate" ja tämän pitäisi kosteuttaa tehokkaasti. Kyseisessä huulirasvassa on ihana hedelmäinen tuoksu (sitruuna ja basilika) ja löytyypä tästä aurinkosuojakerroinkin SPF20. Vihreä huulirasva on puolestaan "Mint Fresh" ja rasvauksen jäljiltä huulille jääkin ihanan viileä tunne. Tästäkin löytyy samainen suojakerroin.

image

Lila huulirasva on nimeltään "Peach Kiss" ja kyseessä on sävytetty huulivoide. Omilla huulillani en kyllä huomaa muuta sävyeroa normaaliin kuin että huulet ovat aavistuksen kiiltävämmät, ikäänkuin käyttäisin huulikiiltoa. Näitä sävytettyjä on olemassa vielä 2 muutakin väriä, mutta niitä en Sokokselta bongannut. Suojakerroin myös puuttuu näistä sävyllisistä. Tuoksuna Peach Kississä on persikka.

Keltainen puolestaan on nimeltään "Intense Care" ja tuoksuna tässä on manteli. Intense Care on näistä mielestäni ehkä kaikista perinteisin huulirasva niin koostumuksen kuin tuoksunsakin puolesta. Jos haet siis pelkistetympää huulirasvaa, tämä on valintasi.

image

image

Omaksi lempparikseni näistä on noussut tuo sininen Hydrate, jossa on ehdottomasti paras tuoksu. Muutoin huulilla nämä kaikki tuntuvat melkoisen samalta lukuunottamatta viilentävää minttua. Babylipsien hinta pyörii normaalin huulirasvan kieppeillä eli hinta n. 4€ ja näitä pitäisi saada nyt ainakin Sokokselta sekä Stockmannilta. Nettikaupoista näitä myi ainakin Nordicfeel, vaikka nopealla vilkaisulla näyttää olevan loppu niin Sokoksen kuin Nordicfeelin nettikaupoista.

Joko teillä on Bablylipsejä ja jos on niin mitä mieltä olette?

lauantai 15. helmikuuta 2014

Victoria's Secretin kosmetiikka Viking Linen laivoille

Otsikkokertookin jo kaiken oleellisen. Itse luin eilen uutisen Viking Linen Facebookista sattumalta. Aikaisemminhan Victoria's Secretin kosmetiikkaa ei ole ollut myynnissä Suomessa maalla taikka merellä. Veikkaankin että laivoille alkaa suuntautumaan uutisen myötä lisätrafiikkia innokkaista nuorista naisista, itseni mukaan lukien. Tekstiviesti lähtikin samantien Samille ilmoitusluontoisesti, että nyt muuten lähdetään Viikkarin laivalle, vaikka edes Tallinnaan.

Viking Linen merimyymälästä
VS:n myymälä
Eihän tuo hylly vedä vertoja kunnon myymälälle, mutta ei se mitään. Nyt näitä sentään saa näin vähällä vaivalla eikä Suomi ole enää tämän suhteen niin takapajuinen maa. Kesällä työmatkalla Tukholmassa minun piti ehtiä käydä Arlandan myymälässä, mutta valitettavasti oli liian kiire. Nyt on PAKKO päästä käymään laivalla vain tämän takia.


Hieman Sami katselee tuossa vieressä että mitä ihmettä, eipä tunnu ymmärtävän hehkutuksen syytä.


Kuinka moni teistä ymmärtää? ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥