tiistai 9. huhtikuuta 2013

Rantakunto 2013

Kaikkihan tavoittelee sitä kuuluisaa kesäkuntoa ja eilen salilla näytti meno taas siltä, että moni muukin oli herännyt talviunilta tähän todellisuuteen. Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä ettei kesä tule ikinä (eilenkin satoi taas lunta) niin ainakin Sellon Elixia oli tupaten täynnä. Itse olen herännyt kuntoiluun jo viime syksynä ja tuloksia olenkin saanut jonkinverran aikaan. Tällä hetkellä käyn salilla työkaverini Lauran kanssa ja tsemppaammekin toinen toistamme jaksamaan. Tavoitteena on käydä 5 kertaa viikossa treenaamassa ja olemmekin koittaneet sovittaa omat työmme ja koulumme yhteisten treenien ympärille. Olemme myös sopineet tietyistä treeneistä tietyille päiville, jotta välttyisimme sekalaisilta treeneiltä jos joskus aikataulut eivät sovikaan yhteen.

Painoni on pudonnut vuoden alusta n. puolella kilolla, mutta senttejä on lähtenyt ja huomaan vaatteideni taas isontuneen (harmi!). Olen siis kiinteytynyt, joka olikin päätavoitteeni. Eilen jutustelin serkkuni kanssa juurikin näistä painoasioista ja hänkin kiinnitti huomiota siihen, että painoni ei ole laskenut, mutta ei sen kyllä tarvitsekaan. Nyt kuitenkin ennen kesää haluaisin edelleen noudattaa terveellistä ruokavaliota, jota olen tähänkin asti yrittänyt noudattaa. Olen siis tunnollisesti syönyt aamupalan joka päivä, olin sitten menossa töihin taikka kouluun. Olen huomannut, että jaksan koulussakin paremmin kun syön esimerkiksi rahkan tai puuron aamulla. Muutoinkin koitan syödä proteiinivoittoista ruokaa kuten kanaa, kalaa sekä raejuusto on uusi tuttavuus lautasellani. Joskus aikoinani söin sitä liikaa ja se joutui pannaan todella pitkästä aikaa, mutta nykyään voin taas sietää sitä pienissä määrin.



Tällä hetkellä tosiaan treenaamme Lauran kanssa n. 5 kertaa viikossa ainakin silloin kun olosuhteet sen sallivat. Itselläni oli viime viikolla pienoinen tauko, sillä onnistuin saamaan aivotärähdyksen töissä, auts! Treeneihimme kuuluu tällä hetkellä:
- jalkatreeni kerran viikossa
- keskivartalon treeni kerran viikossa
- käsitreeni 2 kertaa viikossa
- tunnin crossaaminen kerran tai kaksi viikossa

Eilen aloitettiin jalkapäivällä ja nostettiin painoja pitkästä aikaa. Kyllä muuten tuntui jaloissa portaissa kävely. Tein jopa paljon inhoamiani askelkyykkyjä painoilla, mikä on ollut silkka mahdottomuus itselleni. Taisi jäädä kyllä kertakokeiluksi sekin.


Tänään meillä olisi vuorossa tunnin crossaus klo 16 ja toivottavasti jalkani kestävät sen eilisen rääkin jäljiltä. Kyllä se nyt näin on, että olen ihan kokonaan hurahtanut liikuntaan enkä millään malttaisi odottaa, että lumet sulaisivat ja pääsisin ulos lenkille. Kummallista kyllä, että oikein haluan ulos juoksentelemaan, sillä ikinä aiemmin en ole moisesta välittänyt. Inhosin ennen yli kaiken sitä, kun urheillessa tulee niin kuuma, mutta nyt suorastaan haluan kokea sen. Myös poikaystäväni on lupautunut lenkkikaverikseni, joten sitäkin odotan innolla. Viime vuonna vielä koelenkillä käytyämme juoksin todella hitaasti ja en pysynyt perässä laisinkaan, mutta olisikohan tässä kenties tapahtunut muutosta siihenkin viime syksystä? :) Toivottavasti ainakin.

Venyttelyssä on myös tapahtunut edistystä, sillä eteenpäin taivuttaessa nenäni miltei jo koskettaa polvia. Vielä on kuitenkin silläkin saralla tehtävää, mutta kyllä se siitä!

Mites teillä on kesäkunnon laita? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3