Sateenkaari parvekkeelta kuvattuna |
Bluesin peleissäkin on tullut ravattua aktiivisesti. Voittoja on tullut silloin tällöin ja pari kertaa ollaan päästy ihailemaan Bluesin maalivahdin Petri Koiviston ilmiömäisiä torjuntoja. Tähän ei siis olla todellakaan totuttu, kaveripiirissämme vitsaillaan aina kun Koivisto sattuu onnistumaan torjunnassa. Yleensä maalilla tuntuu vinkuvan sellainen tasainen Hoover-ääni. Onnistuipa se kerran pitämään jopa nollat ja kerran rankkareissakin ei päästänyt yhtään sisään, kummallista.
Tänä aamunahan sitten meitä Blues-faneja ilahdutti tuore uutinen siitä että Bluesin omistaja Jussi Salonoja on päättänyt myydä Bluesin. Tiedä sitten onko tämä hyvä asia, äkkiseltään tuntuisi että olisi sillä tämän kauden yleisökato ja toimiston pelleily monille niin rakkaan kiekkojoukkueen asioilla on alkanut pilata fiilistä itse kultakin.
Huomenna olisi tiedossa kotiottelu Blues-TPS ja Bluesin uusimman hankinnan Joakim Erikssonin ensimmäinen kotiesiintyminen tällä kaudella. Eilen mies onnistui heti kirjaamaan itsensä 2 kertaa pöytäkirjaan mutta valitettavasti vain rangaistusten muodossa. Kapten Jocke on myös puolisoni sanojen mukaan hankittu syöttömieheksi joten toivon että Blues alkaa sitten niitä maalejakin tekemään. Bluesin tappava ylivoima voisi myös vahvistua, tällä kaudella on ollut monta 5-3 tilannetta tarjolla mutta yhdestäkään ei muistaakseni maalia ole syntynyt. Muutenki ylivoimamaalit ovat olleet kivenalla.
Espoon Blues |
Kohta puoliin odottelen serkultani Hannalta soittoa ja tietoa siitä milloin lähdetään roudaamaan vanha pesukoneeni hänen ja Kallen asuntoon. Meillä on molemmilla siis hieman muutto kesken, itselläni on operaatio yksiön tyhjennys meneillään. Eilen sain kaikki muuttoilmoituksetkin tehtyä ja ensi tiistaina minusta tulee sitten ihan virallisesti Leppävaaran asukas. Nimeni tosin oli ilmestynyt eilen oveen huiman alle 2h kestäneen koulupäiväni aikana.
Toivottavasti muutto on jo ensi viikon alussa valmis sillä muuten jää Peliliigan pojat pulaan kun ei ole ketään Tammisaaressa puhumassa ruotsia (rååttia kuten Ismo sanoo), sielläpäin maailmaa kun ei kuulemma suomen kieltä ymmärretä. Olisihan se taas vaihteeksi ihan mukava ansaita rahaa siitä että hieman puhuu ruotsia ja lanittaa koko viikonlopun :)
Tylsän lauantaiaamun tuotos |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3