Oma pupuseni Mira <3 lahjoitti minulle tämän awardin <3
2. KERRO SEITSEMÄN RANDOM FAKTAA ITSESTÄSI
Tykkään kamalasti Jane Austenin kirjoihin perustuvista elokuvista ja katselen niitä melkein ainoastaan silloin kun olen kipeänä. Ehdoton lempparini on ollut vuonna 1995 tehty versio elokuvasta Järki ja tunteet.
Olen nörttityttö. Olen pelannut CS:ssää vuodesta 2003 enkä ole oikeastaan ikinä pelannut mitään muuta tietokonepeliä sen lisäksi paitsi 13v pelasin SImsiä ja Tekkeniä.
Haluaisin meille kauheasti oman pienen eläinvauvan<3 vielä en ole saanut tahtoani läpi kuitenkaan :(
Haluan isona ehdottomasti naimisiin ja 2 lasta. Olisi ihana saada oikein romanttiset kesähäät :)
Kannatan 2 eri jääkiekkojoukkuetta, Oulun Kärppiä sekä Espoon Bluesia. Olen siis syntynyt Raahessa ja olen asunut Oulussa 5 vuotta. Muutimme kuitenkin Espooseen äitini kanssa kun täytin 12.
Haluaisin "isona" olla jossai nörttiammatissa töissä. Opiskelen nörttialaa Leppävaaran Laureassa ja ajattelin suuntautua verkkopuolelle mahdollisesti.
Lempisarjojani ovat kaikki mahdolliset tyttöjen hömppäsarjat, kuten esimerkiksi One Tree Hill sekä Gossip Girl.
3. LAHJOITA TÄMÄ SAMA AWARD 15 PARHAALLE BLOGILLE/BLOGGAAJALLE.
Lahjoitan tämän kaikille jotka haluavat tämän tehdä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3