maanantai 27. elokuuta 2012

Testissä Bodyrock

Kaverini suosittelemana ja vihdoin linkin bonganneena päätin tänään korvata väliin jäneen jumpan Bodyrockilla. Kyseessä siis 12 minuutin epäilemättä tehokas treeni, jota olisi hyvä toistaa 6 kertaa viikossa. Kaverini on saanut erittäin huomattavia tuloksia aikaan tällä + lenkkeilyllä unohtamatta tietenkään ruokavaliota. Koska olen kova BodyPumpin/Elixia Powerin ystävä, en aio tätä tehdä todennäköisesti kuin silloin kun en saa itseäni salille raahattua.


Tässäpä hieman ohjaajan kuntoa esillä. Itse en tosin todellakaan tuollaista kuntoa tavoittele vaan mielessäni on enemmänkin noh, tottakai myös kiinteytyminen, mutta myös vaatteiden paremmin istuvuus yms normaali painonpudotus tavoitteena ja urheilun lisäksi aion myös huomisesta lähtien siirtyä takaisin karppaamiseen.

Itse treeni oli tällä kertaa 4 liikkeen sarja, joka toistettiin 3 kertaa. Ohjelmaa oli helppo seurata ja tehdä perässä kun sen laitoin telkkarista tulemaan. Ihan samalla tavalla en saanut (jaksanut) liikkeitä tehdä kuin tämä himojumppaaja, mutta ehkä se siitä lähtee. Vaikka treeni oli vain 12 minuuttia, kyllä tuli kuuma ja nyt hieman käsissä tuntuu tuo punnertaminen. Onneksi liikkeistä näytettiin (tosin vasta lopussa) myös helpotetut versiot, joten liikkeitä voi toki soveltaa oman kunnon mukaan.

En tässä tarkemmin osaa selittää itse jumppaa, joten suosittelen katsomaan jumpan itse. Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan ja kukaanhan ei voi väittää etteikö päivästä liikenisi 12 minuuttia pieneen kuntoiluun ;D


Ehkäpä myös aloituskuva innostaa jumppaamaan! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3