maanantai 12. marraskuuta 2012

Sunnuntain suursiivous

Eilinen oli todella rentouttava vapaapäivä, jonka vietin täydellisen suursiivouksen parissa. Makkari kaipasi kipeästi "talvijärjestystä", jolloin sänky siirretään meillä pois vetävän ikkunan luota. Ehkäpä osittain tämän takia olenkin ollut koko viime viikon kipeänä. Myös muu huusholli sai maistaa hieman pesuainetta ja rättiä kun kerrankin pääsin vauhtiin ja iski niinsanotusti hyvä siivousflow.


En juurikaan ole pitänyt tästä järjestyksestä aiemmin, mutta kyllä täytyy myöntää että vaihtelu virkistää. Huone tuntuu mielestäni ahtaammalta näin ja en tykkää kun oma "puoleni" on tuolla ikkunan puolella hankalasti. Onneksi makkarimme on kuitenkin riittävän iso, jotta pystyy näitä erilaisia variaatioita toteuttamaan.


Jouduin pöllimään itselleni yöpöydän olohuoneesta, sillä aiemmin yöpöytänäni toiminut lipasto ei mahtunut mitenkään fiksusti tuonne nurkkaan. Kovasti koitin sitä sommitella, mutta jouduin tyytymään tappioon. Nyt sitten olkkarissa onkin yksi hieman tyhjempi kulma, mutta kaipa siihen tyhjyyteen tottuu. Ainahan toki voisin ostaa Ikeasta kympillä uuden pöydän sinnekin, mutta kesällä taas toinen pöytä kävisi turhaksi.


Olohuoneesta siirron makuuhuoneeseen saivat myös kultaiset kynttiläni sekä Ikeasta ostettu sininen koristepullo. Hieman näytti nimittäin kömpelöltä tuo lipasto pelkästään tuolla kulmassa. Pariisista ostamamme karikatyyritaulut voisit ehkä myös vihdoin eksyä seinälle (johan siitä on kohta vuosi) nyt kun järjestyskin olisi niille sopiva.

Toivottavasti asuntomme pysyy edes hetken näin siistinä, jotta välttyisin vastaavalta kokopäiväiseltä urakalta ennen joulua. Hieman on aikaista aloittaa minkäänlaista jouluhössötystä eikö vain!

2 kommenttia:

  1. Ihanat verhot, mistähän tuollaisia löytyy?

    Meillä ei talvijärjestelujä ole erikseen ja muutoinkin asunto on aika vaihtelukelvoton, kun kaikki niin kiinteää tai suurikokoista, ettei muualle mahdu. Sisutelu on silti omakin intohimo, harmi että sisustussilmää ei ehkä luonnostaan ihan kamalasti ole, mutta onneksi internet tarjoaa paljon apua kuvien ja ideoiden muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhot on ostettu Indiskasta muutama vuosi sitten ja hintaa oli 19,90/verho. Välttämättä ihan samoja ei ole enää myynnissä vaikka kuosiltaan voisikin olla aika vakiomallia :)

      Sisustaminen olisi myös oma intohimoni, mutta taloudellinen tilanne ei tällä hetkellä ole kovin suotuinen sille :/ Toivottavasti sitten joskus "isona" on hieman suurempi koti ja mahdollisuus sen parissa sitten hääräillä.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3