keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Oulu 13.-15.12

Kävin parhaan ystäväni Suvin kanssa piipahtamassa Oulussa joulukuun puolessa välissä. Tarkoituksena oli mennä katsomaan jääkiekkoa sekä nauttimaan "pohjoisen" ilmapiiristä. Koska olen itse Raahesta sekä Suvi Vieremältä kotoisin, ei Oulu meidän mielestämme ole niin pohjoisessa kuin muut etelä-Suomessa asuvat väittävät. Kuitenkin Oulusta löytyi pohjoisen täyttävät merkit eli lunta ja pakkasta.

Koska olimme ajoissa kentällä ja saimme kamat nopeasti heitettyä ruumaan, päätimme hyödyntää tilaisuuden ja käydä Starbucksissa. Vaikka kyseessä on vain kahvi emmekä ymmärrä Helsingin keskustan Starbucksin jatkuvia ulos asti ulottuvia jonoja, kahvi oli kuitenkin hyvää. Otin Caramal Macchiaton tietysti suurimpana mahdollisena, sillä aamu ei ala ilman saavillista kahvia. Olen muuten pystynyt vaihtamaan energiajuomat täysin kahviin, jes!


Lennot olimme varanneet Norwegianilta jo syyskuussa, joten reissulle tuli lentäen hintaa vähän alle 90€. Katsoin huvikseni paljonko junamatkat kahdelta opiskelijalta olisivat maksaneet ja summa oli enemmän kuin lentäen. Eipä siis paljoa kannata kykkiä junassa 6 tuntia suuntaansa.


Itse Oulussa olimme tietysti Sokos Hotel Arinassa yötä, sillä olemme molemmat töissä s-ryhmällä. Hotellihuoneelle Oulun keskustassa jäi hintaa 50€/yö, joten kallis keikaus siltäkin osin. Ennen hotelliin saapumistamme kävimme suurimman osan keskustan kaupoista läpi sekä kävimme yhdessä Oulun parhaimmista ravintoloista syömässä eli Pannussa. Kun vihdoin saimme huoneen, väsy pääsi yllättämään kolmen aikaan päivällä. Siinä olikin rauhallinen hetki ottaa parin tunnin torkut, jotta jaksoi lähteä Amarilloon illalliselle.




Amarillossa tuli syötyä todella paljon ja Suvi meinasi oikeasti räjähtää keikauksen jälkeen. Minkäs teet kun mozzarellatikut sekä pihvit oli vaan niin hyviä. Mansikkamargarita oli tietysti ehdoton ykkösvalinta ruokajuomaksi.



Lauantaina nousimme jo yhdeksältä hotellin aamupalalle ja sen jälkeen lähdimme reippaasti kiertelemään Oulun keskustan nähtävyyksiä. Toripoliisia oli pakko käydä halaamassa sekä Rotuaarin pallon vieressä poseeraamassa. Kävimme myös Oulun Megazonessa, sillä olemme molemmat zonea pelanneet aikoinaan. Hieman olivat systeemit muuttuneet zonessa, mutta kyllä ne tutut soutuliikkeet sieltä vielä löytyivät. 


Lauantai-iltana kävimme katsommassa Kärpät-Blues- ottelun Raksilassa, mutta siitä enemmän omassa postauksessaan, sillä itselleni se oli niin iso juttu. Olinhan ensimmäistä kertaa Kärppien kotiareenalla.

Kävimme lauantaina myös piipahtamassa Apollossa, josta päällimäisenä jäi vain käteen kylmyys imagojonossa seistessä sekä Sini Sabotagen Levikset repee, joka tuntui olevan suosittu.


Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika. Hotellilla meillä oli onneksi Late Check Out, joten saimme viipyä huoneessamme kahteen saakka. Huoneen luovutuksen jälkeen suuntasimme jälleen Torinrantaan, mutta tällä kertaa suuntana oli Pannukakkutalo. Tämä on siis ravintola, jossa myydään nimensä mukaisesti pannaria. En ole hirveä makean ystävä tässä muodossa, mutta Nutella pannari oli kyllä hyvää. Makeus vain tuli vastaan puolessa välissä, joten osa jäi syömättä.

Ennen lennon lähtöä palasimme vielä hotellin aulaan viettämään aikaa ja siinä tulikin pelattua Candy Crush Sagaa hitusen yli tunti. Mahtoi respassa porukka ihmetellä kun kaksi tyttöä näprää puhelinta vierekkäin muuten hiljaa, mutta välillä kirotaan sitä ketun pöllöä.


Oulun lentokentällä ei ollut juuri mitään nähtävää, mutta keinutuoleja sieltä kyllä löytyi. Jatkoimme siis Candy Crushin pelaamista näissä samalla keinuen kunnes kone lähti takaisin Helsinkiin. Vaikka reissu kesti vain parisen päivää, ehdimme nähdä ja tehdä vaikka mitä. On tuo entinen kotikaupunki kyllä mukava paikka. 

6 kommenttia:

  1. Oih Starbucks. Tuo Caramel Macchiato on tooodella hyvää.

    VastaaPoista
  2. Mä olin Oulussa tai Oulun seudulla 20-23.12. Yleensä käyn siellä äidin luona, isällä sekä äidin vanhempien luona ja niin myös nyt. Isällä kävin Oulussa sekä sen raksalla "oikeassa" kodissa. Pois tultiin mun äidin mökin kautta ja käytiin myös Kuopiossa ostoksilla vaikka ei sieltä mitään löytynytkään. Aatoksi tultiin sinne takaisin kotiin ja käytiin syömässä mun miehen vanhempien luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulussa on kyllä ihana käydä aika ajoin. Yleensä pääsiäisenä oon käynyt Raahessa omalla isälläni. Toivottavasti tänäkin vuonna suuntaan sinne :)

      Poista
  3. Oulussa asuneena on mukava lukea tällaisia oulu-postauksia! :) Kai tiesit, että pannukakkutalosta saa myös suolaisia pannukakkuja. jos kahdestaan menee niin toinen voi ottaa suolaisen ja toinen makean ja sitten laittaa pannarit puoliksi niin saa puolet suolaista ja puolet makeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomattiin kyllä suolaisetkin ja kaksi makeaa kostautui herkkusuille jo liian makeana :D ens kerralla noudatetaan vinkkiä ;) niin joo muistelinkin että asustelit aikaisemmin oulussa, onko ollu ikävä sinne vai viihdytkö helsingissä?

      Poista
  4. Toi ekan kuvan kahvi näyttää niin hyvältä! :D
    Oot tosi nätti ja sulla on kiva blogi! :3

    http://iftheresafuture.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3