maanantai 3. joulukuuta 2012

Juustoilta

Vietettiin lauantaina juustoiltaa serkkuni Hannan kanssa. Olimme hamstaranneet Prismasta mukavan kasan juustoja (yli kilon) sekä muutaman viinin. Samalla suunnitelmana oli katsoa Bridget Jonesin päiväkirjaa, mutta todettiin jo heti alkuunsa että melkolailla juoruamiseksi koko homma meni. Onneksi elokuva oli nähty muutamaan kertaan, niin se ei vaatinut jatkuvaa seuraamista.




Juustovalinnoista miltei kaikki olivat onnistuneita, paitsi vuohenjuusto omalla kohdallani yllättäen sijoittui hyiyökensyö-osastoon. Hanna pakotti maistamaan tätä ja onneksi toteutettiin tämä ensimmäisenä, sillä oksennus ei ollut kaukana. Tykkään suurimmasta osasta juustoista (- homejuustot), mutta vuohenjuustoa en vain voi sietää. Tuossa mustassa juustovalikoimassa (eka kuva) oli myös vuohenmaitopohjaisia juustoja ja nekin päätyivät lopulta Hannan lautaselle. Sentään niistä ei tullut etova olo, mutta makuelämys ei kuitenkaan ollut kovin miellyttävä.

Viinivalinnat olivat myöskin onnistuneet omasta mielestäni. Tämän juustoillan tarkoitus ei ollut hamstrata laatuviinejä ja siitä ehkäpä todisteena minulle ominaiseen tapaan Timppa aka El Tiempo sekä villinä korttina viini nimeltä "Flipflop". Mitä tuon nimiseltä viiniltä voi odottaa? Vallformosa kuohuviini oli mielestäni kuitenkin oikeasti hyvää vaikkei ehkä sopinutkaan oikein juustojen kanssa.

Pahoitteluni vielä loppuun joulukalenterin luukun nro 3 puuttumisesta. Tallennustilani pääsi loppumaan yllättäen ja tänään jouduinkin ostamaan sitä lisää. Kuitenkin luukku on tältä päivältä vielä siis tulossa! :)

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3