torstai 18. heinäkuuta 2013

The Tall Ships Races Helsinki 2013

Suuntasimme tänään ystäväni Bettinan kanssa Helsinkiin hieman pälyilemään veneitä, sillä Tall Ships Races vierailee tällä hetkellä täällä. Veneitä löytyi Hietalahdelta paljon ja olihan ne kaunista katsottavaa. Me taidettiin molemmat ihastua eniten Götheborg-laivaan, joka muistutti eniten "vanhan ajan" purjelaivaa.





Hieman tulee Pirates of the Caribbean mieleen eikö? :) Satamassa oli tietysti myös paljon "tavallisia" purjeveneitä ja ihan kaikkia ei ehditty katsomaan. Käytiin myös verkkokaupan kattoterassilla kurkkimassa, mutta ei sieltä kyllä niin hyvin nähnyt kuin mainostettiin.



Veneiden katselun jälkeen päätimme suunnata vielä Gina Tricotin final saleen ja löytyihän sieltä muutama ostos, niistä kuitenkin myöhemmin lisää.



Sain Bettinalta myös tänään myöhäisen synttärilahjani eli tuon pyöreän kaulakorun. Kyllä nyt kelpaa taas hetken esitellä uusia killuttimia, tack så mycket! <3


Jälleen kerran tuli kuitenkin vietettyä ihana päivä ihanan ystävän kanssa. Tällä viikolla en ole toimistolla käynyt, sillä s-market vie harvinaisen paljon aikaani tällä viikolla. Ensi viikolla kuitenkin paluu tapahtuu ja sitten itselläni alkaakin taas parin viikon loma, jeij! Kuntoilukin on edelleen hyvällä mallilla näin 4 päivän jälkeen eli lenkillä tuli käytyä aamulla Hiparin kanssa. Nyt voin sitten hyvällä omatunnolla raidata koko illan ja vuorossahan on tänään ainakin hc Tortos! Pitäis varmaan jossain vaiheessa päivitellä pelijuttujakin tänne pitkästä aikaa, varsinkin kun assytkin on jo aivan nurkan takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3