Denim jacket with neon colors

Eilen aamulla herätyskelloni soi taas tuttuun tapaan viideltä ja niin oli taas aika raahautua töihin. Aamulla tuli napattua päälle ensimmäiset vaatteet, jotka käsiini sattuivat ja yllättäen nämä olivat jo päälläni torstaina. Kuitenkin mukaan tarttui kylmyyden varalle myös muutama vuosi sitten ostamani Onlyn denim bolero, joka oli kyllä käynyt hieman isoksi. Tämä päälläni jäin miettimään miksi olen sen aikoinani hylännyt hetkeksi, mutta nyt bolero taitaa päästä käyttöön vielä kun on sellaisissa mitoissa, että sitä kehtaa käyttää.

Töiden jälkeen Mira-pupuni halusi viedä minut Olarin Road Houseen eli Rodariin syömään katkarapusalaattia kerran saimme työtkin ajoissa tehtyä ja pääsimme poistumaan s-marketin taikamaailmasta aikaisemmin. Hän kun oli vanhempiensa kanssa käynyt siellä aiemmin syömässä ja miettinyt että tästä Cami tykkäisi. 

Koska välttelen jälleen hiilareita, jätettiin salaatista pois tietysti oheisleivät sekä krutongit. Jäljelle jäi silti hyiyökensyö-osastolta paprikaa, jotka suosiolla kippasin miran lautaselle. Takaisin omalle lautaselleni singahti hieman tonnikalaa vastapalveluksena. Onneksi Miran lautaselta löytyy aina jotain joka kelpaa minulle ja toisinpäin. 

Eilen illalla pupuni olikin kirjoittanut minusta kauniin tekstin omaan blogiinsa siitä, kuinka paljon hän minusta välittää. 

Olenko koskaan kertonut teille ystävästäni Camillasta? Siitä kuinka hän toisinaan ärsyttää minua soitoillaan juuri kun olen tekemässä jotakin, siitä kuinka hän höpöttää minulle asioita jotka eivät joskus jaksaisi kiinnostaa minua pätkääkään, ja siitä että hän joskus ohittaa täysin minun kuulumiseni. Olenko siis koskaan kertonut kuinka hän pitää minut kiinni elämässä?

Ne ärsyttävät soitot merkitsevät hänen ajattelevan minua, turhanpäiväiset jutut on vain tekosyy kertoa että hän haluaa olla yhteydessä ja minun kuulumisten sivuuttaminen merkitsee vain sitä, että ne ovat niitä kuulumisia jotka pitäisi vain unohtaa. Ne ajatukset joille ei anneta sijaa.

Voi kumpa itsekin osaisin pukea tunteeni paremmin sanoiksi, mutta kyllä se pupuni tosiaan taitaa tietää että kyllä välitetään toisistamme puolin ja toisin. Eilenkin 28-vuotias pupuseni toimi itselleni hakiksena, sillä tämän 25-vuotiaan paperit lojuivat keittiönpöydällä. Ehkä tosiystävyys ei katso sitä mitä suustani ulos päästän vaan kyllähän sen nyt vain tietää <3